Työttömyysturvan uudistusaikeet ovat järjestään kaatuneet Suomessa. Nyt asenteet näyttävät olevan muuttumassa. Se on tarpeen.
Puolivälissä 1990-lukua silloinen pääministeri Esko Aho esitteli ajatustaan työreformista. Sen sisältöä oli suunnittelemassa muuan kansanedustaja Matti Vanhanen. Lopputuloksena oli vaalitappio ja koko työreformi-käsitteen muuttuminen rasitteeksi, johon keskustalaisetkin ovat myöhemmin tahtoneet ottaa etäisyyttä. Etenkin ammattiyhdistysliike onnistui kääntämään Ahon ajatuksen vasemmiston vaalivaltiksi keskustaa vastaan.
Nimi työreformi haudattiin Atlantin pohjaan, mutta sen sisältöä ei. Tosiasiassa monia keskeisiä ajatuksia siitä on sittemmin nostettu politiikan pöydille ja viety läpikin, jo ennen Vanhasen hallituksia. Esimerkiksi paikallinen sopiminen työpaikoilla on koko ajan laajentunut.
Mistään "työttömyysvakuutuksesta" ei ole sen koommin puhuttu, mutta työttömyysturvan porrastamista on kyllä ajettu. 2000-luvun alussa valtiovarainministeri Sauli Niinistö ehdotti porrastusta jopa budjettiesityksessään. SAK pillastui ja laski, että pitkäaikaistyöttömien ansiosidonnainen työttömyysturva laskisi tuhansia markkoja.
Osa kiukusta saattoi johtua siitä, että Niinistö tuntui budjettiesityksellään työntyvän suoraan työmarkkinajärjestöjen pelikentille samaan aikaan kun kolmikantajärjestelmässä parhaillaan pohdittiin työttömyysturvaa. Mitään porrastuksia ei tuolloin tullut.
Nyt tilanne alkaa näyttää toiselta. Kalevan haastattelussa keskiviikkona monet ay-johtajat osoittivat ymmärrystä aikeille porrastaa työttömyysturvaa Tanskan malli esikuvana. Siinä tuki on aluksi korkea, mutta alenee työttömyyden jatkuessa. Uudistusta valmistellaan porvarihallituksen johdolla. Ay-liikkeen tuki porrastukselle merkitsisi, että oppositiossa olevan SDP:n olisi vaikea torpedoida sitä.
Asennemuutos on merkittävä, ja siinä vaikuttaa sekä asioiden valmistelutapa että aikojen muuttuminen. Nyt sosiaaliturvan uudistuksia on valmisteltu hallituksessa pitkään, eikä niitä ole lätkäisty esiin noin vain ilmoitusasiana. Oleellisempaa kuitenkin on, että Suomi on siirtymässä suurtyöttömyyden kaudesta työvoimapulan aikaan - olettaen, että maailmantalouden nykyinen levottomuus ei keikahda yleiseksi talouslamaksi.
Helmikuun työttömyysaste oli 6,4 prosenttia, mikä merkitsi yhden prosenttiyksikön laskua vuodessa. Ammattiväki voi nyt valita työpaikkojaan, ja ongelmiksi ovat jäämässä työvoiman ja työpaikkojen sijainti eri paikkakunnilla ja toisaalta syrjäytymisuhka. Vaikeasti työllistettävien tilanne vaatii edelleen erityistoimia, oltiinpa sosiaaliturvaa uudistamassa miten tahansa.
Työllisyysturvan uudistaminen on paljon helpompaa nyt kuin aiempina vuosina, jolloin monella ay-liikkeen rivijäsenellä ei ollut keinoja tehdä omalle työttömyydelleen yhtään mitään. On paha kannustaa hakemaan töitä, jos töitä ei kerta kaikkiaan ole.
Nyt haaste on muokata Tanskan mallista Suomen mallia. Jo pelkkä maiden maantieteellinen kokoero on tosiasia, joka on otettava huomioon. Kemijärveläiset eivät puolustaisi tehdastaan leijonan lailla, jos asuinpaikalla ei olisi väliä. Kaikkien ei voi olettaa noin vain muuttavan työn perässä. Lisäksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työvoimapolitiikka linkittyy myös asuntopolitiikkaan: kohtuuhintainen asuminen on aina vain vaikeampaa.
Mitään päätöksiä ei vielä ole eikä edes julkistettuja ehdotuksia, joten uudistukset voivat yhä mennä solmuunkin. Se olisi vahinko, sillä nyt on pitkästä aikaa käsillä tilaisuus ajatella asioita uudelleen.