Pohjois-Korean ydinohjelmaa koskeva neuvottelutulos tarkoittaa isoa käännettä vasta, jos kaikki todella toteutuu aikomusten mukaan. Matka siihen on vielä pitkä, mutta toivottavasti ei mahdoton.
Pohjois-Korean ydinlaitosten sulkemiseen tarkoitettu neuvottelutulos on periaatteessa jopa historiallisen tärkeä. Käytännössä siihen on kommenteissa suhtauduttu hyvin varautuneesti ja pidättyvästi noudattaen vanhaa viisautta, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Useimpien tarkkailijoiden perusteltu oletus on, että kaikki ei ole vielä tällä ohi.
Kyseessä on lähes täysin suljettu valtio, jonka aikeista tai teoista ei tiedetä kunnolla mitään. Silti kannattaa muistaa, että edelliset isot Pohjois-Koreaa koskeneet uutiset kertoivat sen tekemästä ydinkokeesta. Nyt uutiset kertovat sopimuksesta, jonka perusteella Pohjois-Korean pitäisi sammuttaa ydinlaitoksiaan.
Tämä on joka tapauksessa melkoinen muutos parempaan, vaikka epäilyjä yhä eläisi.
Pohjois-Korea on jatkuvasti vaatinut kahdenvälisiä neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Niihin ei presidentti George W. Bushin hallinto ole ryhtynyt. "Roistovaltioiden" listalla oleva Pohjois-Korea on päin vastoin koetettu eristää entisestään.
Tähän lähtökohtaan nähden nyt on tapahtunut iso muutos. Sopimus syntyi Pekingissä pidetyissä kuuden valtion neuvotteluissa. Jos asiat etenevät kuten niiden pitäisi, Yhdysvallat on valmis puhumaan suoraan Pohjois-Korean kanssa diplomaattisuhteista. Edessä häämöttää myös Pohjois-Korean poistaminen terrorismia tukevien maiden listalta.
Toisin sanoen jännitys olisi oleellisesti lientymässä Korean niemimaalla, ja yksi pahimmista yhteenoton uhista maailmassa olisi poistumassa. Toistaiseksi tästä ei ole mitään todellisia takeita, ja edessä voi yhtä hyvin olla paluu lähtöruutuun.
Oleellista on silti huomata, että sopimuspaketti on tulosta vakavista kansainvälisistä neuvotteluista, joissa osapuolet näyttävät aidosti halunneen saavuttaa jotakin. Sitä voidaan myös pitää käänteenä Yhdysvaltain politiikassa, jossa asioita on viime vuodet yritetty maailmalla ratkoa aivan muulla tavoin kuin monenkeskisten neuvotteluiden kautta. Tärkeä oli myös Kiinan rooli. Ilman painostusta Pekingistä Pohjois-Korea tuskin olisi ollut valmis myönnytyksiin.
Vähemmän rauhoittava sen sijaan on se havainto, että vasta ydinkoe näytti antaneen pohjoiskorealaisille kylliksi vakuuttavuutta neuvottelukumppanina. Nyt heillä oli jotakin, millä kauppaa pystyi käymään. Lisäksi on tarpeen muistaa, ettei lupaus ydinlaitosten sulkemisesta vielä kerro sitä eikä tätä Pohjois-Korean ydinaseiden kohtalosta.
Paljon on vielä tehtävä, jotta kyseessä olisi todellinen luopuminen ydinohjelmasta. Nyt on pelättävissä, että Pohjois-Korea todellisuudessa kauppaa vain niitä asioita, joita ei enää ydinaseitaan varten tarvitse.
Kunnollisten johtopäätösten tekeminen Pohjois-Korean tilanteesta edellyttää vielä ajan kulumista. Sopimuksellisesti aiemminkin on oltu kutakuinkin samassa pisteessä, josta nyt jälleen lähdetään liikkeelle, ja aina on tullut takapakkia. Jos edistys on tällä erää todellista, merkitys heijastuu kauas Korean niemimaan ulkopuolelle.
Esiin nousee esimerkiksi kysymys siitä, eikö Yhdysvaltain pitäisi istua samaan neuvottelupöytään myös Iranin kanssa. Libya luopui ydinohjelmastaan vapaaehtoisesti kokonaan ja jos Pohjois-Korea todella on samalla tiellä, sen pitäisi olla hyvin vahva näkökulma keskustelun voimasta vastakkainasetteluun verrattuna.