Is­lan­ti­lais­saa­gat ovat sekä his­to­riaa että viih­det­tä, sanoo ta­ri­noi­ta suo­men­ta­nut ou­lu­lais­do­sent­ti – si­vuil­la seik­kai­le­vat villit miehet ja vahvat naiset

Kuva: Jukka Leinonen

Kuva: Sirpa Aalto

Kuva: Sirpa Aalto

Kuva: Sirpa Aalto

Draamaa, tunteita ja suurta seikkailua – ei siis ihme, että islantilaissaagat kiinnostavat nykylukijoitakin.

Jómin saaren viikinkien saaga on sekoitus historiallisia ja fiktiivisiä henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia. Saaga on kirjoitettu 1200-luvulla ja sen tapahtumat sijoittuvat 900-luvun lopulle, jolloin viikingit joutuivat mukaan Tanskan kuninkaan Svein Kaksiparran ja Norjaa hallitsevan jaarli Hákonin väliseen kamppailuun, joka huipentui taisteluun Norjan länsirannikolla.

Suomentaja on Oulun yliopiston Skandinavian keskiajan dosentti Sirpa Aalto, jonka kiinnostus viihdyttävää Jómin saaren saagaa kohtaan alkoi jo vuosia sitten gradua tehdessä. Käännös valmistui muun työn ohessa.

– Aloitin käännöstyön vuonna 2010, kun tapasin konferenssissa muita alan tutkijoita ja totesimme, ettei heidänkään kielillä ollut vielä käännöksiä. Muodostimme tutkijaverkoston ja olemme konsultoineet toinen toisiamme, Aalto kertoo.

Englanninkielinen käännös ilmestyi viime talvena. Lisäksi saaga on tulossa puolaksi, tšekiksi, venäjäksi ja viroksi.

Jómin saaren viikinkien saagasta on ilmestynyt alkuperäiskielellä useita versioita, joista Aallolla oli käännöstä varten käytettävissä 1870-luvulta peräisin oleva käsikirjoituksen editio. Työtään varten hän oli jo aiemmin opiskellut muinais­islannin kieltä.

– Tutkijan täytyy osata lukea alkukielisiä tekstejä. Kieleen pääsee sisälle, jos ymmärtää, miten kieli rakentuu.

Kuva: Sirpa Aalto

Suomennettu saaga koostuu kahdesta erilaisesta osasta. Ensimmäisessä, jota ei ole kaikissa käsikirjoitusversioissa, kerrotaan Tanskan kuningashuoneesta: sen kuninkaista, heidän jälkipolvistaan ja teoistaan.

– Ehkä kirjoittajat ovat halunneet pohjustaa tarinaa. Tanskan kuningaskuntaa ei tässä esitetä kauhean hyvässä valossa.

Toinen osa on romaaninomaisempi ja loppua kohden varsin vauhdikas. Hauskan siitä tekee kuiva huumori.

– Sarkasmia ja lakonisia ilmauksia löytyy monista saagatyyleistä, mutta kaikki saagat eivät suinkaan ole yhtä viihdyttäviä. Osa on nykyihmiselle todella tylsiä, kun kerrotaan esimerkiksi sukujen välisestä vihanpidosta.

Tekstin keskellä on muutamia runoja, joissa kuuluisa skaldi eli viikinkiajan runoilija kuvaa tapahtumia ja tunnelmia. Tämä elävöittää ja tuo aikalaisääntä.

Tutkijana Aaltoa kiinnostaa, mikä merkitys saagoilla on ollut aikalaisilleen, ovatko kertomukset olleet viihdettä vai historiaa ja miten paljon saagaa voi lukea sen ajan tapahtumien peilinä.

Kuva: Sirpa Aalto

– Aikalaisille historia oli tarinoita, joita kerrottiin oman yhteisön piirissä. Tapahtumista ei ollut vain yhtä totuutta vaan niistä voitiin kertoa eri versioita. Uudet käsikirjoitukset ovat ilmestyneet uusissa konteksteissa ja saagoja voidaan käyttää lähteenä kertomaan aina kustakin kirjoitusajankohdasta, sen mentaliteetista ja käytänteistä.

Jómin saaren viikinkien saaga sijoittuu lajityypiltään kuningassaagojen lähimaastoon.

– Osa henkilöistä ja tapahtumista on tosiasiallisia, mutta niihin tulee fiktiivistä otetta. Tämä oli viihdykettä aikalaisille.

Tarinan kirjoittaja tai kirjoittajat eivät ole tiedossa.

– Keskiaikainen käsitys kirjoittajuudesta oli erilainen kuin nykyään. Kirjoitustaitoiset henkilöt saattoivat pistää ylös kuultuja tarinoita tai kopioida käsikirjoituksia. He olivat osa jatkumoa, Aalto selventää.

Jómin saarta ei nykykartoista löydy, joten sen sijainti on askarruttanut tutkijoita. Puolan edustalla oleva Wolinin saari on vahva ehdokas, sillä siihen viittaavat sekä arkeologiset kaivaukset että nimen etymologia.

Joka vuosi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna saarella järjestetään viikinkifestivaali, johon kokoontuu alan harrastajia ympäri Eurooppaa. Festivaalia varten saarelle on rakennettu hirsilinnoitus, rekonstruoitu asumuksia ja tehty kopioita viikinkilaivoista. Osallistujille esitellään käsitöiden tekoa ja pidetään taistelunäytöksiä.

Kuva: Sirpa Aalto

Villit miehet, vahvat naiset

Saagojen maskuliiniset viikingit kertovat siitä, millainen miehen piti olla ja millaista oli oikea miehisyys.

– Pelkuriksi haukkumisesta tai homoseksuaaliksi sanomisesta ei selvinnyt anteeksipyynnöllä, Sirpa Aalto kertoo esimerkin.

On saagoissa maskuliinisuudesta erilaisiakin ilmentymiä.

– Kaikki eivät ole räyhääviä machoja, vaan on myös sovitteluun turvautuvia hahmoja tai miehiä, joilla ei parta kasva. Heihin kohdistuu kuitenkin epäluuloja: voivatko he olla kunniallisia miehiä? Monesti annetaan ymmärtää, että jos mies on ulkonäöltään erilainen, hän ei ehkä ole ihan sankariainesta.

Jómin saaren saagassa naisten rooli ei ole keskeinen, mutta tutkijan mielenkiintoa naishahmot ovat kiehtoneet.

– Taustavaikuttajina he ovat tärkeässä roolissa esimerkiksi unien tulkitsijana, mikä oli siihen aikaan arvostettua. Saagojen vahvat naiset ovat taustalla, mutta esimerkiksi sukujen väliset riidat saattoivat olla naisten aiheuttamia ja miehet välikäsinä niitä ratkomassa.

Viikinkimiehet olivat paljon pois retkillään ja naisilla oli silloin valtaa ja vastuuta kotipuolessa – mutta myös silloin, kun miehet palasivat.

– Tämä on hypoteettista heittoa, mutta selittyisikö pohjoismaisten naisten vahva asema tällä? Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu siihen, että naiset käyvät töissä ja ovat pystyneet olemaan aktiivisia toimijoita.