Politisoituvasta islamista käytävään keskusteluun pitää saada avoimuutta niin, että ongelmista keskustellaan avoimesti asiapohjalta.
Käänteistä rasismia on myös liian pitkälle menevä kulttuurirelativismi.
Suomen muslimiväestön joukossa on suhteellisen paljon Syyrian ja Irakin taistelualueille lähteneitä jihadistitaistelijoita. Osa heistä on palannut takaisin ja osa on kaatunut taistelukentillä. Voidaan olettaa, että lähtijöiksi mielijöitä on enemmänkin kuin niitä, jotka ovat toteuttaneet aikeensa.
Vaikka asiaa ei ole syytä liioitella, on syytä varautua siihen, että radikalisoituneen islamistisen terrorin uhka kasvaa Suomessakin, koska myötäilijöistä voi ajan mittaan tulla toimijoita. Radikalisoitunut sukupolvi jatkaa toimintaansa vielä vuosikausia.
Islamista käytävään keskusteluun pitääkin saada avoimuutta niin, että myös poliittiseen islamiin liittyvistä ongelmista voidaan keskustella julkisesti ja arvioida siihen liittyviä ilmiötä asiapohjalta, kuten tuoreen tietokirjan jihadismista tehnyt Atte Kaleva toteaa (Kaleva 15.3.). Islamiin liittyvä poliittinen ääriajattelu ei katoa sillä, että sen olemassaolo kielletään tai että siitä ei keskustella avoimesti, kuten sananvapauden piiriin kuuluvissa maissa on tapana.
Jos keskustelu on juupas–eipäs -linjalla, itse ongelmanratkaisu ei etene millään tavalla, vaan lukkiutuneet näkökannat tukehduttavat aidon keskustelun. Islamin demonisointi tai valkopesu ovat aivan liian yksinkertaisia vastauksia monitahoiseen ilmiöön. Uskonnon kriittisiin puoliin voidaan ottaa reippaasti kantaa, niinhän tehdään joka päivä luterilaisuudessakin.
Hyssyttely ja vieraskoreus voivat peittää alleen keskustelua, jossa tarkastellaan kriittisesti islamiin liittyviä piirteitä, jotka eivät istu suomalaiseen yhteiskuntaan. Käänteistä rasismia on liian pitkälle menevä ymmärtäminen ja kulttuurirelativismi.
Esimerkiksi osa maahanmuuttajanaisista on huolissaan ilmiöstä, jossa heidän kohteluunsa sovitellaan taustayhteisön tapakulttuuria ja säännöksiä, kun he haluaisivat tukea suomalaisesta tavasta toimia. Siksi saria-lainsäädäntöä ei pidä hyväksyä osaksi suomalaista lainsäädäntöä ja tapakulttuuria.
Radikalisoitumiseen liittyvä terrorismi on tosiasia. Siitä on kertynyt näyttöä viime vuosina eri puolilla Eurooppaa ja valitettavasti myös Suomessa. Taistelukentillä tappioita kokenut jihadismi pyrkii levittämään pelkoa ja kauhua kohdennetuilla iskuilla länsimaissa.
Erityisen tärkeää on, että muslimiyhteisöt Suomessakin tekevät selvän pesäeron radikaaliin ajatteluun niin, että tunnustetaan suomalaisten instituutioiden auktoriteetti. Tataaritaustaisen väestön kanssa ei ole ilmennyt ongelmia, vaan he ovat sopeutuneet hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan luopumatta uskostaan. Rinnakkainelosta on siten olemassa hyviä esimerkkejä, kun ihmiset kokevat, että he kuuluvat yhteisöön ja että heillä on paikka muiden joukossa. Maallistuneessa yhteiskunnassa uskonto on yksityisasia, joka ei näy päälle päin.
Maahanmuuttajien koulutus, kotouttaminen ja työelämään osallistuminen ovat avaimia mutkattomaan yhteiseloon riippumatta siitä, mitä uskontoa itse kukin tunnustaa. Kukaan Suomessa ei halua omin pelisäännöin toimivia alueita, jonne edes poliisi ei uskalla mennä.