Pääkirjoitus

Isku Ruotsin sy­dä­meen

Ulkoministeri Anna Lindhin väkivaltainen kuolema on syvä järkytys kaikille. Puukotus oli isku vastoin avointa yhteiskuntaa ja demokratiaa.

Ulkoministeri Anna Lindh oli erittäin pidetty ja pätevä poliitikko.
Ulkoministeri Anna Lindh oli erittäin pidetty ja pätevä poliitikko.

Ulkoministeri Anna Lindhin väkivaltainen kuolema on syvä järkytys kaikille. Puukotus oli isku vastoin avointa yhteiskuntaa ja demokratiaa. On kuin päivämäärä 11. syyskuuta olisi jollain lailla kirottu: jälleen yksi valtio joutui shokkiin tavalla, joka koettelee ja koskettaa myös muualla. Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin keskiviikkona puukotuksessa saamat vammat olivat niin vakavia, että hän menehtyi varhain torstaiaamuna lääkärien tuntikausia kestäneistä ponnisteluista huolimatta.

Kyseessä on äärimmäisen vastenmielinen ja järkyttävä rikos. Sen motiiveista ei ainakaan torstaina päivällä ollut vielä mitään tietoa, mutta puukottaja iski muutakin kuin vaatekaupassa ostoksilla liikkunutta naista vastaan. Hän iski haavan suoraan ruotsalaisen kansankodin sydämeen ja horjutti samalla koko pohjoismaista elämisen tapaa.

Avoin yhteiskunta on arvo, jonka puolustus on tärkeää kaikille. Silti kaikkialla, niin Ruotsissa kuin myös Suomessa, saattaa esiintyä häiriintyneitä yksilöitä tai fanaattisiksi, jopa terroristisiksi muuttuvia ääriliikkeitä. Siltä tosiasialta ei voi sulkea silmiä.

Pohjoismaissa poliitikot aina ministeritasolle asti ovat tähän asti voineet liikkua ihmisten parissa omilla asioillaan ilman turvamiehiä. Se on ollut yksi ilmentymä avoimesta, turvallisesta yhteiskunnasta. Lindhin murha pakottaa kuitenkin arvioimaan tilannetta niin Ruotsissa kuin muuallakin Pohjolassa. Hän oli erittäin pidetty ja arvostettu poliitikko yli puoluerajojen, mutta joutui silti mielettömän väkivallan kohteeksi.

Rikoksen selvittäminen nopeasti olisi nyt poikkeuksellisen tärkeää, ja poliisin paineet ovat kovat. Pääministeri Olof Palmen murha 1986 on koteloitunut syvälle ruotsalaiseen tietoisuuteen etenkin siksi, ettei tekijästä ole kyetty saamaan varmuutta. Tapauksilla on piinallisen paljon yhteistä. Molemmat murhat tapahtuivat keskellä Tukholmaa, Palmen ollessa palaamassa elokuvista vaimonsa kanssa ja Lindhin ollessa vaateostoksilla. Molemmilla kerroilla kyseessä oli vahva, kansainvälisesti suuntautunut sosiaalidemokraattinen poliitikko, joka ei peitellyt mielipiteitään.

Anna Lindhin murha järkyttää jälleen syvästi ruotsalaista yhteiskuntaa. Vaikutusta korostaa teon raakuus ja se, että Lindh oli monin tavoin esimerkillinen poliitikko: avoin ja pätevä nainen, joka oli pystynyt yhdistämään näkemyksellisen politiikan huipputasolla ja perhe-elämän.

Ulkoministerin oma persoona vaikuttaa paljon siihen, että reaktiot ja suru ovat olleet niin voimakkaita. Silti joidenkin tietojen mukaan niin äärioikeiston kuin äärivasemmiston liikkeiden internet-sivuille olisi ilmestynyt myös tekoon tyytyväisiä kannanottoja. Tämä kuvastaa, että yhteiskunnan rauhallisen pinnan alle saattaa kätkeytyä myös hyvin sairaita piirteitä.

Ruotsin kaikki puoluejohtajat pitivät pääministeri Göran Perssonin johdolla torstaina hätäkokouksen, jossa he päättivät, ettei sunnuntain kansanäänestystä eurosta siirretä. Tämä yhdessä tehty päätös oli linjakas, sillä myös toinen vaihtoehto olisi ollut tässä tilanteessa täysin ymmärrettävä. Siirto olisi kuitenkin merkinnyt samalla sitä, että demokratia olisi antanut periksi väkivallalle.

Lindh oli kyllä-puolen kampanjan kenties näkyvin hahmo. Nyt kaikki kampanjointi sekä puolesta että vastaan on lopetettu. On täysi arvoitus, kuinka murha vaikuttaa itse kansanäänestykseen. Paljon on kenties kiinni siitäkin, saadaanko murhaaja siihen mennessä kiinni ja paljastuuko teon motiiveista mitään. Tunnelmat Ruotsissa ovat kuitenkin täydellisesti muuttuneet alkuviikosta, ja torstain järkytyksessä koko euroratkaisu tuntui toisarvoiselta.

Kansanäänestystä edeltävät päivät muuttivat Lindhin murhan vuoksi kokonaan luonnettaan. Tämä saattaa aikanaan johtaa myös pohdintaan, kuinka yleisesti käyttökelpoinen väline kansanäänestys on vaikeiden poliittisten kysymysten ratkaisijana.