Isisin tu­hoa­mas­ta teh­taas­ta leviää Mosulin lähellä rik­ki­kaa­sua

Ainakin kaksi siviiliä on kuollut ja useat loukkaantuneet rikkikaasusta, joka leviää Mosulin lähellä tuhotusta tehtaasta.

Ainakin kaksi siviiliä on kuollut ja useat loukkaantuneet rikkikaasusta, joka leviää Mosulin lähellä tuhotusta tehtaasta. Asiasta kertonut irakilaiskenraali Qusay Hamid Kadhem sanoi, että äärijärjestö Isis sytytti tehtaan tuleen pari päivää sitten.

Amerikkalaislähteen mukaan Isisin taistelijat sytyttivät tehtaan varaston, jonka palosta syntyi suuri rikkikaasupilvi. Tuuli työntää sitä parhaillaan kohti Qayyarahia. Alueelle sijoitetut amerikkalaisjoukot ovat varustautuneet kaasunaamareilla.

Kymmeniä kuolleita Isisin iskussa Kirkukiin

Äärijärjestö Isisin hyökkäyksessä Irakin Kirkukiin on kuollut ainakin 46 ihmistä ja haavoittunut 133, kertoivat irakilaiset viranomaiset. Suurin osa kuolleista on turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Eilen alkaneessa iskussa on kuollut lisäksi ainakin 25 Isisin taistelijaa. Isku on nähty Isisin yrityksenä vähentää painetta Mosulissa, jota Irakin hallitusjoukot liittolaisinaan yrittävät vallata takaisin.

Kirkuk sijaitsee Mosulista noin 170 kilometrin päässä.

Pääministeri Haider al-Abadi ilmoitti Irakin hallituksen lähettävän Kirkukiin vahvistuksia. Hyökkäyksellä ei tarkkailijoiden mukaan näytä olevan mitään sotilaallista tavoitetta, vaan Isis yrittää vain kylvää kaaosta ja sitoa hallituksen joukkoja. Isis on tehnyt useita autopommi-iskuja hidastaakseen liittokunnan etenemistä.

Yhdysvaltojen puolustusministeri Ashton Carter on tänään matkustanut Bagdadiin keskustelemaan Mosulin valtausoperaatiosta. Yhdysvallat ja noin 60 muuta maata antavat Irakin hallitukselle tukea operaatiossa. Myös Suomi on mukana.

Mosulissa arvioidaan olevan noin 1,2 miljoonaa asukasta. Uutistoimisto AFP:n asukkailta saatujen tietojen mukaan olot kaupungissa käyvät yhä vaikeammiksi. Ruokaa on yhä vaikeampi saada, ja Isisin taistelijat käyvät yhä vainoharhaisemmiksi.

Ihmiskilpiä tapettu sadoittain

Isis on uutiskanava CNN:n mukaan viime päivinä tappanut 284 miestä ja poikaa Mosulissa, jota hallitusjoukot liittolaisineen yrittävät parhaillaan vallata takaisin. CNN:n turvallisuuslähteeltä saamien tietojen mukaan miehiä käytettiin ihmiskilpinä hyökkäyksiä vastaan Mosulin eteläosassa.

Myöhemmin uhrit ammuttiin ja haudattiin puskutraktoreilla joukkohautoihin lähellä Mosulin maatalousopistoa. Tiedolle ei ole saatu riippumatonta vahvistusta.

YK:n mukaan Isis on vienyt Mosulin lähikylistä 550 perhettä, tarkoituksena ilmeisesti estää siviilejä pakenemasta taisteluja. Niskoittelevia siviilejä on YK:n saamien tietojen mukaan ammuttu.

Linkki juttuun

Ilmoita asiavirheestä