”Raskasta on seurata, miten oma äiti alkaa käyttäytyä oudosti, epäilee kaikkia varkaiksi ja kääntää kaikki asiat hankaliksi. Mistä ja miten saada apua? Miten varmistaa ensin itse, että omainen on muistisairas ja siksi käytös alkaa muuttua?”
”Pyörätuolilla autoon ja kotiin vaimon synttäreille. Söi ja joi autettuna. Ennen lähtöä äiti kysyi isältä: Tunnetko minua? Isä katsoi vähän aikaa ja pudisti päätään. Ei mitään tuntemisen kipinää syntynyt silmiin.”
”Se oli viimeinen käynti kotona. Turha enää viedä. Käymme katsomassa jatkossa dementiaosastolla ja otamme ulos tuulettumaan pyörätuolissa. Olen jo menettänyt isän, vaikka hän vielä elää.”
Lainaukset ovat muistisairaiden omaisten käymistä keskusteluista sosiaalisessa mediassa.
Ei ole mikään pikkujuttu, että Suomessa muistisairausdiagnoosin saa joka päivä 36 ihmistä. Määrän uskotaan kasvavan.
Muistiliiton mukaan muistisairaus koskettaa suoraan tai välillisesti jo yli miljoonaa suomalaista.
Jokainen tuntee jonkun, joka sairastaa muistisairautta tai on muistisairaan omainen.
Muistisairaudet yhdistetään yleensä vanhuksiin, mutta myös työikäinen voi sairastua pysyvästi muistin heikkenemiseen.
Kenellä tahansa muisti voi heittää väliaikaisesti syystä tai toisesta. Lisäksi noin joka kolmas yli 65-vuotias kärsii muistin heikkenemisestä. Nämä tosiasiat vain lisäävät hämmennystä ja ahdistusta oikean muistisairauden havaitsemisessa.
Omaisten on ahdistavaa miettiä, onko oman läheisen muuttunut käytös normaalia vanhenemisesta johtuvaa vaiko muistisairauden aiheuttamaa. Miten puhua omaisen kanssa asiasta? Missä vaiheessa pitäisi hakea apua?
Eräs tuttava kertoi, kuinka hänen isänsä muistisairaus tuntui aluksi jopa hassulta. Vanhasta miehestä tuli hauskalla tavalla höpö eivätkö kellot soineet omaisen päässä. Muistisairauden edetessä vanhus selvästi ahdistui ja hänestä tuli kiukkuinen, jopa aggressiivinen. Silloin alkoivat keinot olla vähissä.
Muistin heikkeneminen ahdistaa luonnollisesti myös asian-osaista itseään. Olo voi tuntua ulkopuoliselta ja vieraalta tuttujenkin joukossa. Huomauttelut samojen asioiden jankkaamisesta harmittavat, hävettävät ja huolestuttavat.
Vaikka muistisairaus ei suoranaisesti juuri itseä koskettaisikaan, on hyvä tiedostaa, mitä ympärillä tapahtuu.
Muistiliitolla on meneillään Välitä-kampanja, joka huipentuu tänään alkavalla Muistiviikolla.
Kampanja syntyi oululaisen Ulla-Maija Vähän aloitteesta. Hänen iäkäs äitinsä menehtyi harhailtuaan Haukiputaalla tuntikausia pakkasessa yllään vain sisävaatteet ja tohvelit.
Vähä kertoo miettineensä paljon, mikseivät vastaantulijat auttaneet hänen äitiään. Hänestä oli tullut hätäkeskukseen vain yksi soitto, jonka perusteella etsintäaluetta ei pystytty rajaamaan kunnolla.
Vähissä vaatteissa harhailevan naisen oli varmasti nähnyt vaikka kuinka moni, mutta sulkivatko ihmiset silmänsä näkemältään vai eivätkö vain ymmärtäneet puuttua asiaan?
Tuntuu käsittämättömältä, että joku voi harhailla ympäri kylää Aino-tossuissa ja sisävaatteissa keskellä talvea kenenkään puuttumatta asiaan.
Välittäminen on muutakin kuin harhailevaan vanhukseen huomion kiinnittäminen. Välittämistä on myös muistisairaiden omaisten tukeminen raskaassa tehtävässään.
Oulun seudun omaishoitajat etsivät jatkuvasti vapaaehtoisia, jotka voisivat vierailla kyläkummeina omaishoitajille.
Välittäminen voisi olla myös muistin säännöllistä testaamista 65 ikävuoden jälkeen. Automaattinen seulonta ei syyllistäisi eikä leimaisi ketään, mutta voisi antaa monelle lisää arvokkaita vanhenemisen vuosia.