Suuri osa itsenäisyyspäivää viettävistä suomalaisista ei odota tulevaisuutta lainkaan rauhassa. Millainen yhteiskunta on kahdenkymmenen vuoden päästä? Mikä on minun paikkani siinä?
Globalisaatio, vapaana jylläävät markkinavoimat sekä pääomien ja ihmisten liikkuminen pelottavat. Isänmaamme Suomi on entistä pienempi nappula maailmalla. Tavallinen ihminen tuntee itsensä voimattomammaksi Suomessa.
Tulevaisuus antaa myös mahdollisuuksia. Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Teknologian kehitys antaa mahdollisuudet tehdä tarvittavat tuotteet paljon nykyistä vähemmällä työllä. Ongelma on vain, miten tulokset jaetaan. Ja miten turvataan kohtuullisesti kilpailukykyiset eväät kehittää jatkossa Suomea?
Ennen kaikkea nuorten näköalat pelottavat. Nuoret jakautuvat yhä enemmän menestyjiin ja luusereihin. Mikä on kouluttamattoman nuoren tulevaisuus työmarkkinoilla? Miten huippuosaajia tuotetaan ja miten heistä pidetään kiinni? Ja kaikkea siltä väliltä.
Opiskelu- ja työpaikka ovat itsenäisen Suomen nuorison tärkeimmät eväät.
Viime viikolla julkistettu kuuden suurimman kaupungin tilastotutkimus tuo mukanaan kovaa tekstiä Oulusta, Pohjois-Suomen veturista. Oulun nuorisotyöttömyys on selvästi kaupunkien huippua. Joka viides oululainen työtön on alle 25-vuotias. Esimerkiksi Helsingissä vain joka kymmenes työtön on nuori.
Hälytyskellojen pitäisi soida Oulussa. Ja lujasti. Jos nuoriso menettää tulevaisuudenuskonsa, kaupungilla ei ole tulevaisuutta.
Nuoret tarvitsevat koulutusta ja oikeaa työtä. Eivät pätkätöitä tai nälkäpalkoilla tehtäviä mäkkärihommia. Epävarmuus tulevaisuudesta ja toimeentulosta ei ainakaan lisää isänmaallisuutta.
Ei suurella hiljaisella enemmistölläkään mene kovin hyvin. Amerikkalaisista amerikkalaisin, yhä enemmän uusliberalistinen suomalainen yhteiskunta on kova ja julma. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.
Eläkkeelle valmistautuvat suuret ikäluokat on peloteltu kyykkyyn ikäpommiuhalla. Eläke-etuuksia kiristetään koko ajan. Ihmiset pelkäävät, miten vanhana käy. Etenkin, jos ja kun sairastuu.
Suuret ikäluokat katsovat huuli pyöreänä, että heitä on taas liikaa. Samoin kuten oli kouluissa, tarhoissa ja työpaikoilla.
Ihmiset ovat rähmällään globalisaation edessä ja suostuvat miltei mihin vain, kun vähänkin joku vihjaa, että tuotanto viedään Kiinaan, Baltiaan tai Kostamukseen. Siellä ei suomalaisten jälki ole kovin hääviä. Esimerkiksi Virossa monet suomalaiset yritykset kunnostautuvat kieltämällä ammattiyhdistysliikkeet. Ettei virolaisten hurjia palkkoja tarvitsisi maksaa ihan kokonaan.
Muutenkin nykyaikaan kuuluu moraalittomuus ja kaksinaamaisuus. Ministerit korostavat juhlapuheissaan koulutuksen merkitystä. Samalla kuitenkin koulutuksen määrärahat jäävät jälkeen. Vaikka kuinka kauniisti puhutaan, yliopistot painivat rahapulan kourissa.
Koulutus on onnistunein tapa taistella globalisaation ongelmia vastaan. Missä viipyy todellinen konkreettinen ohjelma koulutuksen lisäsatsaukseen? Suomessa ei kukaan elä Kiinan palkoilla.