Kansanedustaja Kyösti Karjula (kesk.) valmistautuu lähtemään vaimonsa Eilan kanssa seitsemättä kertaa Linnan itsenäisyysjuhliin. Yhden kerran he ovat jättäneet juhlat väliin. Joku vanhimmista tyttäristä tulee aina kotimieheksi Lumijoelle nuorimmille sisaruksille ja johtaa perheen itsenäisyyspäivän perinnettä: piparien leipomista.
Itsenäisyyden arvosta ja syvästä merkityksestä keskustellaan aika ajoin Karjulan perheessä. Pojista neljäs on parhaillaan armeijassa, mikä värittää omalla tavallaan merkkipäivän tunnelmaa. "Jokainen vuorollaan on sanonut, että armeijan käyminen kirkastaa itsenäisyyden arvoa", Kyösti Karjula kertoo.
Kouluikäiset lapset osallistuvat yleensä kunnan itsenäisyysjuhlan ohjelmaan. He käyvät myös usein tapaamassa naapuruston vanhuksia, jotka muistelevat sotien jälkeisiä tapahtumia. Kyösti Karjula puhuu tänä vuonna Limingan juhlassa ennen kuin lentää vaimonsa kanssa Helsinkiin. Seuraavana päivänä heillä on jo kiire lasten luo.
Kyösti ja Eila Karjulalla on 18 lasta. Esikoinen on 28-vuotias, kuopus reilun vuoden ikäinen. Vanhimmat ovat hajaantuneet eri puolille Suomea, yksi on tällä hetkellä Kanadassa asti. Moni lapsista on asunut ulkomailla jonkin aikaa kieltä oppimassa. Kolme jälkeläistä on jo naimisissa ja heillä on yhteensä kahdeksan lasta.
Kun isä tulee eduskunnasta kotiin keskiviikko- tai perjantai-iltana, hänen kimppuunsa hyökkää melkoinen informaatiotulva: kymmenen kotona asuvaa lasta haluaa kertoa yhtä aikaa kuulumisensa. "Vuorot taistellaan luonnonmenetelmällä", Kyösti Karjula nauraa.
Suurperheen isä pyrkii olemaan yön kotona myös keskellä viikkoa, koska "isää tarvitaan jopa kirjoittamaan kokeisiin nimi". Hän on yhteydessä perheeseensä puhelimitse aamuin illoin, ja lapset saavat soittaa keskellä päivääkin, jos heillä on kiireistä asiaa.
"Henkisen yhteyden säilyttäminen kotiin on tärkeää. Siitä pitäisi puhua enemmän ja sillä tavalla kannustaa matkustamaan joutuvia isiä. Lapset ymmärtävät kyllä, että isän pitää hoitaa työnsä, kunhan heillä on tunne, että tämä on silti mukana heidän elämässään", Kyösti Karjula sanoo.
Eila Karjula on hoitanut koko ajan lapsia kotona. Hänelle vanhempien keskinäinen työnjako sopii hyvin. "Kotiäidin elämä on rikasta ainakin isossa perheessä", hän vakuuttaa.
Korvakierteet tuttuja
Karjulan kodikkaassa talossa on rauhallista itsenäisyyspäivän alla ennen kuin ovi alkaa käydä ja koululaiset tulevat vuorotellen tervehtimään. Nelivuotias Viljami kiehnää isän ja äidin sylissä. Pieni Johan nukkuu pitkiä päiväunia, koska hän on antibioottikuurilla. Korvakierteet ja yövalvomiset ovat perheessä tuttuja.
"Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka pienestä iloitsemme, vaikkapa hyvin nukutusta yöstä", Kyösti Karjula toteaa.
Isän poikkeuksellisesta työstä huolimatta Karjulat elävät tavallista lapsiperheen elämää. Eila Karjula on tottunut siihen, että mies on viikot poissa, ja pärjää sen ajan hyvin lasten kanssa - vaikka äidin sana ei painakaan aivan yhtä paljon kuin isän.
"Äiti on niin lähellä lasta. Olemme keskustelleet äidin ja isän ydinvastuualueista, ja uskomme, että elämän tasapainon kannalta erilaisilla näkökulmilla lapseen on merkitystä. Isän on helpompi asettaa rajat", Kyösti Karjula toteaa.
Karjuloilla ei ole ollut ongelmia rajojen määrittelyssä. Esimerkiksi kotiintuloajat ovat vakiintuneet itsestään perusluottamuksesta. "Periaate on, että yhdeksän jälkeen ovi käy vain yhteen suuntaan. On selvää, että yöksi tullaan nukkumaan ja kaverit lähtevät kotiinsa", vanhemmat sanovat yksituumaisesti.
Kotona touhutaan lasten kanssa arkisia asioita: tehdään kotitöitä, jutellaan ja kesäisin kasvatetaan perunaa. Poikien tehtävänä on huolehtia isän kanssa perunanviljelystä, joten he pääsevät silloin siivouksesta vähemmällä. Talvella heidänkin panostaan tarvitaan sisätöissä, sillä kotona asuu vain kaksi tyttöä.
Miesväellä on oma kesäperinteensä: isä ja pojat rentoutuvat heinäkuussa kymmenennen pojan, Klausin nimipäiväsaunassa. Sinne pyrkivät pääsemään muuallakin asuvat veljet.
Virtaa riittää
Kyösti ja Eila Karjulalla ei ollut valmista mallia suurperheen vanhemmuudesta, sillä Kyöstin lapsuudenkodissa oli kolme lasta ja Eilalla on neljä sisarusta. "Ensimmäisen lapsen syntymä oli iso muutos. Sen jälkeen työ ei enää samassa suhteessa lisäänny", Eila Karjula tietää.
"Eikulla on semmoinen lahja, että hän pitää lapsista huolen", Kyösti Karjula sanoo lämpimästi. "Alkuaikojen mahdottomasta desinfioinnista on kuitenkin pitänyt antaa vähän periksi."
Kun poikia on paljon, virtaa riittää, mutta vanhempien mielestä hulinaa oli eniten silloin, kun vanhin lapsi oli noin kymmenvuotias. Rippikouluikäiset hoitavat ja rauhoittelevat jo nuorempiaan.
"Muistan kuinka mummu ja pappa olivat kotimiehenä, kun Eikku oli hakemassa Anttia. Monesko se Antti onkaan?" Kyösti Karjula kysyy vaimoltaan, ja yhdessä he laskevat, että seitsemäs. "Itse jouduin samaan aikaan polvileikkaukseen. Ymmärsin isääni, kun hän kertoi, että välillä piti käydä jaloittelemassa!"
Rauhanyhdistyksen toiminta on tärkeää koko perheelle. Lisäksi tytöt harrastavat musiikkia ja pojat urheilua. Poikia kuljetetaan jääkiekkoharrastuksissa Limingassa, ja Kyösti Karjula iloitsee jo etukäteen, kun lukioikäinen Henna saa kohta ajokortin. Iltamyöhällä kotiin ehtivä isä luovuttaa mielellään kyytihommia Hennallekin.
Lumijoella asuminen on Karjuloiden pitkäjänteinen valinta. Kyösti Karjula huomasi hyvän talonpaikan jo nuorukaisena pyöräillessään Siikajoen puolelta Lumijoelle urheilemaan. Niihin aikoihin hän ja liminkalainen Eila alkoivat seurustella.
"Kun kodin rakentaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1979, otin kunnantalolta selvää, kuka maan omistaa. Omistaja ymmärsi nuoren perhen tarpeita ja myi tontin. Saman vuoden jouluksi muutimme uuteen kotiin."