"Ei isällä ole mitään toivoa paranemisesta, sillä ei hän lopeta juomista", toteaa juuri isänsä alkoholismista dokumentin tehnyt Anne Laurila, 29.
Laurilan Isä meidän -esikoisdokumentti on valittu 24. tammikuuta alkavan DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin kotimaiseen kilpasarjaan 80 elokuvan joukosta.
"Isä päätyi elokuvani päähenkilöksi sattuman kautta. Halusin tehdä dokumentin alkoholismista ja halusin sen myös liittyvän kotipaikkakuntaani Kemijärveen. Haastattelin isäni ryyppykavereita, mutta he alkoivat aina puhua isästäni. Siksi oli luontevampaa valita isä päähenkilöksi", Laurila kertoo.
Isän rattijuopumustuomio vuonna 2004 pysäytti hänet, ja oli selvää, että jos dokumentti tehtäisiin se alkaisi juuri siitä. Ensimmäiset kuvaukset tehtiinkin Pelson vankilassa.
Laurilan valtasi tunne, että jotain jotain on tehtävä. "Pian isä tappaa jonkun kaahailullaan. Toin isän kotiimme Ouluun. Ajattelin, että jos annan isälle tekemistä, vaikkapa talon remontointia, niin ainakin hänen ryyppyputkiensa väli hieman harvenee. Olenpahan sitten edes yrittänyt."
Rakkaudenosoitus isältä
Isä meidän -dokumentin teko on ollut Laurilalle varsinainen perheprojekti: dokumentissa esiintyvät myös hänen nuorempi, lukioikäinen siskonsa sekä vanhin sisar. Kun vielä kuvaajana toimi hänen miehensä Janne Niskala, olivat päivän kuvaukset keskustelunaiheena monesti nukkumaan mentäessäkin.
Äitinsä Laurila halusi jättää tarkoituksella pois. "Vanhempani erosivat jo silloin kun olin 15 vuotta. Dokumentti olisi ollut turhaa haavojen auki repimistä."
Isälleen Laurila on kiitollinen, että tämä suostui rohkeasti kameran eteen "koko kansan alkoholistiksi". "Hänellä oli niin iso luottamus, että hän antoi tuoda oman ongelmansa julkiseen tietoon. Onhan se hemmetin iso rakkaudentunnustus."
Laurila kertoo isänsä välillä ihmetelleen, miksi hukata filmiä "jonninjoutavaan", kuten tyttären ja isän kalareissun kuvaamiseen.
Isän ja tyttären suhteelle elokuva on "välitilinpäätös". Filmausten aikana esiin tulleet asiat ovat tehneet hyvää koko perheelle. "Esiin nousi asioita, joista ei koskaan kotona puhuttu. Paljon jäi myös filmin ulkopuolelle."
Tuopillinen limsaa
Elokuvan leikkaus oli Laurilan mukaan elokuvan raskain vaihe, sillä silloin tunteet tulvahtivat pintaan. Hän halusi leikata elokuvansa tarkoituksella Helsingissä saadakseen etäisyyttä filmiin.
Hän sai sattumalta leikkaajaksi Tuuli Kuittisen, joka oli juuri saanut valmiiksi Kreetta Onkelin Ilonen talo -kirjaan perustuvan tv-sarjan alkoholistiperheestä. "Yritin ensin selittää Tuulille, mitä haluan tuoda esiin. Oli helpotus, kun hän paljasti, että hänenkin äitinsä oli alkoholisti."
Työnteko Kuittisen kanssa oli vaivatonta, ja lopulta työ saatiinkin valmiiksi nopeammin kuin oli suunniteltu. Töiden jälkeen he eivät voineet kuvitellakaan menevänsä olusille - tuoppeja kyllä kumottiin, mutta niissä oli limsaa.
"Lähes kaikilta suomalaisilla on kosketuspintaa alkoholismiin perheen, työyhteisön tai tuttavapiirin kautta. Tämä leffa olisi minun itseni pitänyt nähdä, kun olin teini. Onneksi alkoholismista puhutaan nykyisin avoimemmin, kun julkkiksetkin ovat alkaneet tilittää juomisongelmiaan."
Elokuvanteko sai myös tekijänsä miettimään omaa alkoholinkäyttöään. Laurila arvelee, että satunnaiset viinilasillisetkin saattavat tulevaisuudessa jäädä väliin.
Isänsä juomistyyliä kukaan lapsista ei ole jatkanut, mutta alkoholistin lapsi joutuu elämään aina asian kanssa.
"Isän alkoholismi ei tee meistä lapsista idiootteja, sillä olemme kaikki kunnianhimoisia. Tunteeni isää kohtaan vaihtelevat. Pidän häntä hyvänä tyyppinä ja samalla inhoan hänen juomistaan. Ei isä pelkkää pahaa aikaansaanut."
Isä meidän nähdään ennakko-esityksenä tänään lauantaina Kemijärven kulttuurikämpällä klo 15. Nukulla Oulussa se esitetään 3.2. klo 14 ja 15.30 sekä TV2:n dokumenttiprojektissa 13.2.