"Isälle har­ras­tuk­se­ni oli jär­ky­tys" –  Jenk­ki­fu­tis­ta pe­laa­via naisia kum­mas­tel­tiin Suo­mes­sa vielä muutama vuosi sitten, nyt laji kasvaa Ou­lus­sa­kin

Oulun Northern Lightsin naiset tekivät keskiviikkona treenin alkulämmittelyä Castrénin kentällä. Pakahduttavassa helteessäkin oli treenattava, sillä sunnuntaina pelataan ratkaisevia otteluita.

Kuva: Jukka Leinonen

Eero Johnson (vas.) ja Tuukka Toivio ovat Northern Lightsin naisten linjavalmentajat. Jenkkifutiksessa joukkueilla on ihanteellisesti useita valmentajia.

Kuva: Jukka Leinonen

Kaija Kamula puuskuttaa kovaan ääneen Castrénin kentän laidalla keskiviikkoiltana. Kolmenkymmenen asteen helle ei tosiaankaan ole helpoin sää urheilutreeneille. Vaan nyt on treenattava, sillä Kamula on yksi Oulun amerikkalaisen jalkapallon Northern Lights -joukkueen kapteeneista, ja joukkueella on ratkaiseva peli sunnuntaina.

Castrénin kentällä pelataan silloin naisten kakkosdivarin turnaus, jossa pelaavat Oulun joukkueen lisäksi Joensuun Wolves ja Rovaniemi Nordmen. Kovin kamppailu käydään Oulun ja Rovaniemen välillä, sillä ne ovat sarjataulukossa rinta rinnan taistelemassa ykköspaikasta.

Jenkkifutista on pelattu Suomessa jo 1970-luvulta asti, mutta laji on räjähtänyt kasvuun 2010-luvulla. Harrastaja- ja lisenssimäärät ovat kasvussa, ja uusia joukkueita perustetaan koko ajan.

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton viestintäpäällikkö Mika Laurila kertoo, että etenkin lajikulttuuri on kehittynyt Suomessa nopeasti.

– Nykyään tavallinen kaduntallaajakin tietää, mitä jenkkifutis on. Yhdysvaltojen sarjojen ottelut ovat entistä paremmin saatavilla, ja SM-sarjan eli Vaahteraliigan miesten ottelut näytetään suorana televisiosta. Lisäksi Vantaalla pelataan pian miesten EM-lopputurnaus, jossa nähdään myös Yhdysvaltojen pääsarjan NFL:n pelaajia, Laurila luettelee.

Lajia harrastetaan ja pelataan Suomessa koko ajan sitoutuneemmin. Kehonhuolto, videovalmennus ja henkinen valmennus ovat yhä tiiviimpi osa harjoittelua.

Vielä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, että Suomeen putkahtaisi amerikkalaisen jalkapallon täysammattisjoukkueita, sanoo Laurila.

Pelaaminen on useimmille harrastus, ja pääsarjojenkin pelaajilla on päivätyöt treenin ohessa.

Alkulämmittelyn jälkeen Northern Lightsin naiset siirtyvät treenaamaan pelipaikkakohtaisia asioita. Jokainen treenaa sitä paikkaa, joka kuuluu hänen vahvuuksiinsa – jenkkifutiksessa pelaajia ei laiteta mille paikalle tahansa.

Northern Lightsin naisten joukkue pelasi aikaisemmin SM-sarjassa eli Vaahteraliigassa, mutta tälle kaudelle he päättivät siirtyä sarjaportaassa alaspäin kakkosdivisioonaan. Syynä oli se, että joukkueesta lähti samoihin aikoihin monta vanhaa pelaajaa ja monta uutta tuli tilalle. Yhteispeliä haluttiin lähteä kokoamaan rauhassa alemmalle sarjatasolle.

Eero Johnson (vas.) ja Tuukka Toivio ovat Northern Lightsin naisten linjavalmentajat. Jenkkifutiksessa joukkueilla on ihanteellisesti useita valmentajia.

Kuva: Jukka Leinonen

Naisten joukkueella on neljä valmentajaa, joista kolme oli paikalla keskiviikon treeneissä. Northen Lightsin naisten valmentajatilanne on suomalaisittain hyvä: ihanteellisesti jokaiselle pelipaikalle olisi oma valmentaja, mutta Suomen mittakaavassa ylipäätään useampi valmentaja on jo plussaa.

Oulussa myös harjoittelu- ja pelipaikat ansaitsevat kiitosta. Castrénin kentältä löytyvät maalihaarukat, pysyvät jenkkifutiskentän viivoitukset ja hyvä tekonurmi.

Kamula löysi jenkkifutiksen vuonna 2013. Hän oli etsinyt pitkään uutta harrastusta, mutta mikään ei ollut tuntunut juuri sopivalta. Silloin Kamula bongasi Facebookista mainoksen jenkkifutiksen kokeilukerrasta. Jo ensimmäisen kerran jälkeen päätös oli tehty.

Kuusi vuotta sitten ennakkoluulot amerikkalaista jalkapalloa kohtaan elivät vahvoina.

Kamulan harrastusta kummasteltiin. Sanottiin, että se on väkivaltainen, ja väitettiin, että vain homoseksuaalit naiset pelaavat jenkkifutista.

– Minulta kyseltiin, että olenko ”vaihtanut naisiin”. Isälle harrastukseni oli aluksi järkytys.

Ihmisten suhtautuminen on onneksi muuttunut paljon paremmaksi vuosien mittaan.

– Nykyään kommentit ovat lähinnä sellaista, että vau, pystyykö sitä harrastamaan täällä Oulussakin, Kamula kuvailee.

Kamula on edelleen yhtä innoissaan lajista kuin kuusi vuotta sitten, ensimmäisellä kokeilukerrallaan.

– Se kontakti on mahtavaa, Kamula hehkuttaa.

Laurilan mukaan amerikkalainen jalkapallo houkuttaa yhä enemmän pelaajia, sillä sitä voivat pelata hyvin monenlaiset ihmiset.

– Tämä on laji, josta löytyy hyvin erityyppisille urheilijoille paikka. Joukkueeseen tarvitaan isoja ja vahvoja pelaajia, mutta myös pieniä ja vikkeliä.

Tämän näkee hyvin Northen Lightsin naisia seuratessa: kentällä on pitkiä, lyhyitä, hentoja ja rotevia pelaajia. Kenelläkään ei ole paineita olla erinäköinen, ei hoikempi eikä lihaksikkaampi.