Pojasta polvi paranee, sanotaan. Haukiputaan Teatterikuopassa sananparsi pannaan tosi testiin lauantaista alkaen.
Nurkkanäyttämön 25-vuotisjuhlanäytelmä Decamerone tuo harrastajateatterin kantavien voimien, Satu Alatalo-Raution ja Timo Raution rinnalle heidän 16-vuotiaan esikoisensa Elmon.
Aivan yksin Elmo ei tosin joudu moiseen sukupolvimittaukseen. Ensimmäisessäkin Decameronessa mukana olleen Tarja Martin ja musiikin siihen tehneen Kari Korhosen muusikkopoika Tuomas on niin ikään ensikertalainen - tai toisaalta konkari: olihan hän ensi-Decameronessa näyttämöllä Tarja-äitinsä vatsassa!
Perhe sopeutunut
Satu ja Timo ovat olleet nurkkanäyttämöläisiä vuodesta 1986. Elmo ja pikkusisaret Saara ja Elli-Noora ovat koko lapsuutensa saaneet tottua siihen, että kaksi iltaa viikossa, ensi-illan lähestyessä enemmänkin, ja tiukka esitysperiodi sitovat vanhemmat harrastukseensa.
"Eihän teatteri ole kuin hirvittävän, hirvittävän pieni, toki vaikuttava sellainen, osa meidän perhe-elämää", Elmo kommentoi.
Lapsilla oli hoitajansa, kunnes Elmo ryhtyi kaitsijaksi. "Ja viime vuosina on saanut olla rauhassa tyttökavereiden kanssa", hän vihjaa. "Äärimmäisen hienoa."
"Eikö tämä oo tosiaankaan muuten näkyny meidän elämässä?" Satu tivaa esikoiseltaan. "No, saatatte te puhua näytelmästä." "Ai saatetaan!"
Timo puhkeaa makeaan nauruun.
"Ei teidän puhumiset ole mitenkään kummallista. Toiset vanhemmat saattaa elää vaan lasten harrastuksien kautta ja puhuu niistä. Niillä ei oo yhteistä", Elmo selittää.
Roolit selvillä
Satu kertoo saaneensa vuosien varrella kuulla usein, miten mahtavaa on, kun pariskunnalla on sama harrastus. Timonkin työkaverit VR:llä ovat antaneet tunnustusta. "Tämä on kyllä hienoa", mies myöntää.
"Mutta eikö ookkin Timo niin, että täällä harrastuksessa me ei olla aviopari?"
"Niin, tämähän on tällaista ryhmäkäyttäytymistä. Että tässä iässä ei enää kaulailla tuolla verhoissa", Timo sanoo. "Meillä molemmilla on näyttelijän rooli, ja muutenkin on aina sata asiaa mielessä kun tänne tulee." Timo näet kuuluu lavastustiimiin, mutta on sen ohella melkoinen jokapaikanhöylä.
Satu tunnustaa ohjaavansa Timoa kotioloissa. Elmoakin hän ohjaisi, mutta poika ei taivu. "Yrittäähän se, mutta Päkkilän Raija on tämän näytelmän ohjaaja ja minä kuuntelen sitä."
Muutoin Timo on ohjaksissa, perheessä siis, Satu esittää. Isä ja poika nauravat. Satukin.
Lopulta Rautiot ovat yksimielisiä siitä, että Satu organisoi, Timo toteuttaa. Viisihenkisen perheen menemiset, kun koti on kaukana Jokikylässä, vaativatkin järjestelemistä.
"Me ollaan kotona vain kolmena iltana viikossa", Satu laskee.
Vaikka Elmo astuu lavalle vasta nyt, on hän ollut pikkupojasta oleellinen tekijä Nurkkanäyttämön projekteissa: hän on antanut kommentteja, vuosi vuodelta analyyttisempiä, niin esityksestä kuin esittäjistäkin. Niitä on oikein odotettu.
Timo ja Satu kertovat jännittävänsä pojan suoritusta. Satu sanoo seuranneensa harjoituksia enemmän äitinä kuin kollegana, mutta toisaalta Elmon asemaan on ollut helppo asettua - kumpikin vanhemmista näet aloitti näytelmäharrastuksen Elmon ikäisenä ja yhtä matkaa.
Pitkällä saatilla
Syksyllä 1982 Sadun suuri haave oli toteutunut:16-vuotias sai liittyä kansalaisopiston nuorten näytelmäpiiriin. Samaan aikaan hän ryhtyi seurustelemaan vanhan koulutoverinsa Timon kanssa. "Lähdin saattamaan Satua harjoituksiin, oisko ne ollu kolmannet treffit. Ja sillä tiellä olen."
Nurkkanäyttämöltä pois astuminen on käynyt joskus mielessä, Rautiot myöntävät. "Kun lapset oli pieniä joskus mietti, että onko tässä järkeä. Että uhraako tässä kaiken ja miksi", Satu sanoo.
"Sitä tunnetta, joka näyttämöllä tulee, ei saa mistään muualta", hän sanoo varmasti. Kahdenkymmenen vuoden aikana he ovat olleet pois vain yhden näytelmän verran.