Saanko värjätä hiukset kultaiseksi tai lilaksi tai laittaa raitoja, kyselee Laura, 8 isältään Risto Salovaaralta, 49. Isä toteaa, että voisi raidat hyväksyäkin, ja ne saavat olla vaikka kultaiset.
Näin Laura arvelikin. Hän itse olisi voinut ajatella vaikka vihreitä hiuksia, mutta isän mielestä hiusten pitää olla luonnollisen väriset. Lauran hiuksissa ei ole aikaisemmin ollut väriä. "Luulisin, että isosisko osaa laittaa värin", arvelee Laura tyytyväisenä.
Salovaaran perheessä isä sanoo viimeisen sanan useimmissa asioissa, hiusväriäkin valittaessa. Perheeseen kuuluvat isä ja neljä tyttöä: kuopus Laura, Sonja, 9, Asta, 12 ja Heidi, 14 sekä kaksi koiraa, berninkoira Dooris ja mäyräkoira Tove. Perheen äiti kuoli 4,5 vuotta sitten. Silloin perhe asui Ruotsissa.
Salovaarat asuivat Tukholmassa yhteensä 12 vuotta, ja pitkään oli ollut ajatus muuttaa takaisin Suomeen. "Kun lasten äiti kuoli, tuntui luonnolliselta ratkaisulta palata Suomeen, jossa ovat juuret ja sukulaiset lähellä. Neljän tytön kanssa elämä Tukholmassa oli aika vilinää."
Iisalmesta kotoisin oleva hammaslääkäri Risto Salovaara etsi töitä. Moni kunta potee hammaslääkäripulaa, mutta Kärsämäen kunta nappasi hänet nopeimmin. Työnhakija ei ollut saanut vielä tietokonettaan kiinni, kun vastaus tuli. "Kärsämäki on sopivan kaukana ja sopivan lähellä kotiseutua."
Kodiksi löytyi sininen hirsitalo Koposenperältä, noin kymmenen kilometrin päässä Kärsämäen keskustasta. Pohjaratkaisua vähän muuttamalla jokaiselle saatiin oma makuuhuone.
"On yksi lysti, asuimmepa keskustassa tai Koposenperällä. Kaikki on kaukana ja kaikki on pientä. Luontoa ja omaa rauhaa arvostan yhä vain enemmän. Täältä olen kymmenessä minuutissa työssä. Kaupunkien keskustoissakin menee työmatkaan puolesta tunnista tuntiin. Täällä ei ole ruuhkia eikä rikollisuutta."
Lapset käyvät Kärsämäen keskuskoulua. Laura on toisella, Sonja kolmannella, Asta viidennellä ja Heidi kahdeksannella luokalla. Taksi tulee hakemaan heidät kodin läheltä tienhaarasta, ja linja-auto tuo takaisin samaan paikkaan iltapäivällä. Kun Lauran koulu loppuu aikaisemmin, hän menee odottamaan kolmen linja-autoa iltapäiväkerhoon.
Itsellisesti ilman verkostoja
Ennen ja jälkeen äidin kuoleman tukea tarvittiin. Nyt Salovaaran perhe elää itsellistä elämää, verkostoja tai tukea ei juuri tarvita. Risto Salovaaran iäkäs äiti tulee jonkun kerran vuodessa muutamaksi päiväksi olemaan lasten kanssa, jos isällä on pakollista menoa.
Risto Salovaara tietää, että hänellä olisi mahdollisuus pyytää jopa kunnalta apua, mutta ei ole pyytänyt. "Yksi tavoite on olla riippumaton ja se onnistuu. Jos pyytää apua, on selityksen velkaa. Mahdollisimman vähän olen poissa. Yritän olla kotona. Yhteinen aika on tärkeää, ja pelkkä oleminen riittää."
Isä kokee itsensä organisoijaksi ja pitää järjestelykykyään hyvänä. "Ilman sitä eivät menot ja tulot harrastuksiin onnistuisi."
Tyttäristä on tullut hyvin itsenäisiä. Sen isä ylpeänä myöntää. Hän on jakanut vastuuta ja vaatinut vastuunottoja tietoisesti. "Oma-aloitteisuutta tytöiltä voisi toivoa vielä enemmän."
Kotityöt jaetaan yhdessä
Oman huoneen siivous on jokaisen omalla vastuulla, vain Lauraa vähän autetaan. Yhteiset tilat siivotaan yhdessä silloin, kun siltä tuntuu. Pari kertaa on otettu siivooja suursiivoukseen
Pyykin pesee isä, joka pitää sitä helppona tehtävänä. Pyykkinsä tytöt lajittelevat itse. "En voi tietää, mikä vaate kenellekin kuuluu."
Kaupassa käy isä. Vanhemmat tytöt kirjoittavat nopeasti listan, mitä on ostettava. Välipalansa kukin laittaa itse. Ruuanlaitto alkaa onnistua jo kaikilta, kun tehdään sen mukaan mitä osataan. Isä on tyytyväinen, että Suomessa on kouluja, joissa opetetaan ruuanlaittoa.
Koulutehtävänsä tytöt hoitavat aivan itsenäisesti, isän ei tarvitse niihin puuttua. Kuljetukset kuuluvat isälle, ja niitä riittää. Tytöt harrastavat jumppaa ja muuta liikuntaa, kuvataidetta, taekwondoa ja vanhemmat tytöt vielä lumilautailua.
"Itsekäskin pitää olla. Jos neljä tyttöä rupeaa isäänsä pompottamaan, saisin kuljettaa kaiken aikaa", isä sanoo. Kavereiden luo isä kuljettaa vain poikkeustapauksissa.
Arkisia askareita raskaammiksi Risto Salovaara on kokenut vastuun ja sen, että on sidottu. Hän ei pääse purkamaan arjen asioita kenenkään kanssa, mutta toteaa toisaalta saavansa suuren tyydytyksen tunteen, kun huomaa onnistuneensa.
"Tämä on parasta aikaa. Voin olla kokonaisesti läsnä lasten elämässä, otan täyden vastuun ja onneksi saankin sen."
Isän ainoa harrastus ovat vanhat moottoripyörät. Ne ovat pihamaalla olevassa tallissa, mutta niidenkään pariin hän ei linnoittaudu kahta tuntia kauemmaksi, ellei muu perhe ole jossakin muualla kuin kotona.