Ohjaaja Juan Luis Buñuel kertoo omasta urastaan vaatimattomin sanankääntein. -- Minusta piti tulla englannin kielen opettaja, opiskelin collegessa enkä tiennyt mitään filmeistä, en edes pitänyt niistä, väittää Buñuel.
Helsingissä mies vierailee markkinoimassa huomattavasti kuuluisamman isänsä Luis Buñuelin elokuvia, joita esitetään Helsingin Juhlaviikkojen yhteydessä. Omien sanojensa mukaan nuoremmasta Buñuelista tuli ohjaaja sattumalta.
-- Työskentelin useita vuosia apuohjaajana erilaisissa produktioissa. Näin opin elokuvan tekniikan. Sitten oli aika ryhtyä tekemään omia elokuvia.
Sitä Buñuel ei katso mainitsemisen arvoiseksi, että hän avusti isäänsä jo vuonna 1960 elokuvassa La Joven (The Young One). Taide, se tulee Buñuelin mukaan työn ohella.
-- Orson Welles kiteytti sen hyvin. Elokuvassa vain kolme asiaa on tärkeitä: käsikirjoitus, käsikirjoitus ja käsikirjoitus, Buñuel laskee sormillaan.
"Opin pitämään silmäni auki"
Maanantaina mies on käynyt Kauppatorilla ostamassa kalaa, uusia perunoita ja tilliä.
-- Olen hieman snobi, soitin ystävälleni ja sanoin, että shoppaan täällä Helsingissä. Aion tarjota aineksista illallisen keskiviikkona, Pariisissa asuva ohjaaja kertoo. Suomessa hän on ensimmäistä kertaa.
Espanjalaisen surrealistin, Oscar-voittaja Luis Buñuelin poikana Buñuel, 71, on saanut osansa isänsä julkisuudesta ja sen varjosta. Yhtäläisyyksiä isänsä ja oman työnsä välillä mies ei juurikaan näe.
-- Me kasvoimme aivan erilaisissa maailmoissa. Isä oli saanut ankaran katolisen kasvatuksen ja elänyt lapsuutensa Espanjassa. Itse olen syntynyt Pariisissa, opiskellut Yhdysvalloissa, asunut Espanjassa ja Meksikossa. Taustamme ovat aivan toisenlaiset. Mutta taiteilijakodissa kasvaminen jätti tietysti omat jälkensä. Opin pitämään silmäni auki.
Buñuel jakaa kuitenkin isänsä kanssa enemmän kuin myöntää. Buñuel on ateisti ja vasemmistolainen, kuten isänsäkin. Heidän töitään yhdistää myös Buñuelin mainitsema "nasty humour", ilkeämielinen huumori.
Lannistumaton yhteiskuntakriitikko
Buñuel haukkuu herkästi tuomitsemansa asiat. Hän inhoaa Walt Disneytä ja kertoo tarinan tämän elokuvista, joissa käärmeitä kidutettiin, jotta elokuvaan saataisiin kaunis liike. Buñuel kertoo myös, kuinka Pariisin Disneylandiin olisi haluttu nimetä Buñuel-katu.
-- Lähetin heille kirjeen, jossa sanoin, että kyllä se sopii, jos he maksavat nimen käytöstä kymmenen miljoonaa euroa ja kirjoittavat kadun nimen perään The Horror of Disneyland, Disneylandin kauheus. Kukaan ei ottanut minuun enää yhteyttä.
Samaan hengenvetoon Buñuel haukkuu monoteistiset uskonnot, Mel Gibsonin The Passion of The Christ -elokuvan ja nykyiset televisiodokumentit, jotka ovat silkkaa roskaa. Buñuel on jatkuvasti liikkeessä oleva yhteiskuntakriitikko. Kipinä silmissä laimenee vasta, kun puheenaihe siirtyy veistoksiin.
Niitä Buñuel on tehnyt nelivuotiaasta asti. Mies käyttää materiaaleinaan puuta, rautavaijeria, pronssia, kaikkea mahdollista. Ateljeessa asuu erilainen Buñuel.
-- Kuvanveisto on yksinäistä, hiljaista työtä. Juon aamukahvin, luen lehden ja aloitan työt. Elokuvatessa ympärillä pyörii koko ajan väkeä.
Sanojensa vahvistamiseksi Buñuel tarttuu toimittajan muistiinpanovihkoon ja piirtää luonnoksen eläimestä, jota ei ole olemassakaan. Tämän hän tekisi ehkä puusta.
Seuraavalle sivulle syntyy kaavio siitä, kuinka Yhdysvallat muuttuu latinovaltioksi seuraavien vuosikymmenten aikana. Se on Buñuelin seuraavan dokumenttielokuvan aihe.
Luis Buñuelin ja hänen poikansa Juan Luis Buñuelin elokuvia esitetään Helsingin Juhlaviikoilla 21. 8.--3. 9. Elokuvateatteri Orionissa.