Oulu Pöydänkulmallinen maakunta-arkiston uuden pomon Vuokko Joen työhuoneessa täyttyi tiistaina albumeista, kirjoista, lehtileikkeistä ja kirjeistä.
Ensimmäisen merkittävän suomenkielisen runoilijattaren eli Kainuun tyttären IsaAspin suku oli saanut Isan runoilevan pikkuveljen Edvardin jälkeenjääneet paperit ja niiden omistussuhteet järjestykseen ja luovutuskuntoon. Dokumentit olivat valmiina lahjoitettaviksi Oulun maakunta-arkistolle.
"Katsottiin juuri yhdessä, että reilu sata yksityisarkistoa lahjoitettiin tänne viime vuonna, mutta jos katsotaan, millaisten henkilöiden, niin täällä on paljon pappien mutta melkein kaikkien muiden ammattikuntien edustajat ovat harvinaisia", selitti maakunta-arkiston johtaja Joki.
Niinpä Asp-suvun edustajana paikalla ollut kapteeni evp Teo Sorri, jonka isoäiti oli Isa Aspin Amalia-niminen sisar, saattoikin todeta, että tämä lahjoitus meni siis harvinaisuuksien puolelle. Edustaahan Edvard Aspin, myöhemmin Merikarin, kirjallinen jäämistö lähes kaikkea muuta vaan ei pappissäätyä - siitäkin huolimatta, että Merikarin suomalaisena kustantajana oli Suomen Lähetysseura.
Vähällä joutua intiaanipäälliköksi
Aspin 11-lapsisen perheen kuopus Edvard oli vain kolmivuotias, kun kirjallisuushistoriaan jäänyt isosisko Isa kuoli seminaarikaupungissaan Jyväskylässä vuonna 1872.
Edvard työskenteli aluksi kotikonnuillaan Puolangalla maanviljelijänä ja opettajana sekä kunnallisissa luottamustehtävissä. Liikemiesuralle antoi pohjan vuoden 1890 ylioppilaspojalle Helsingin liikemiesopistossa järjestetty kurssi.
Edvard muutti Amerikkaan ja työskenteli siellä sekä toimittajana että kustannusalalla. Ennen Amerikkaan muuttoaan hän oli Uuden Suomettaren toimittaja ja myöhemmin Kalevan avustaja, muistelee Teo Sorri.
Amerikan vuosista Sorri tietää Edvardin kertoneen hänen isälleen Arvi Sorrille, että kun hän liikkui intiaanien parissa, muuan intiaaniheimo oli pyytänyt häntä jäämään päällikökseen.
Amerikan vuosien jälkeen Edvard työskenteli Suomen Lähetysseuran kustannusliikkeen hoitajana ja valtioneuvoston konttoripäällikkönä. Hän asui Iissä vuodesta 1938 kuolemaansa saakka.
Kierros lesken suvun kautta
Vuonna 1953 kuolleen Edvardin kirjallinen jäämistö ehti olla vuosikymmenet ennen maakunta-arkistoon tehtyä lahjoitusta ensin lesken, yli-iiläisen diakonissa MariaMikkolan hallussa ja myöhemmin lesken sukuun kuuluneen Pentti Mikkolan talossa Kiimingin Alakylässä.
Kirjalliseen jäämistöön kuuluu niin Edvard Aspina kuin Edvard Merikarinakin kirjoitettuja kirjoja. Amerikassa syntyivät teokset Valkoista orjuutta vastaan ja Kuvauksia Suomesta. Myöhempi tuotanto julkaistiin Suomeen paluun jälkeen vuosien 1916 ja 1932 välillä.
Runoja, joita Isa-runoilijattaren sisarussarjan kuopus kirjoitti, julkaistiin oululaisissa lehdissä, ainakin Kalevassa, Kaltiossa ja Kaiussa.
Teo Sorri korostaa, miten vanha Merikari Iin vuosinaan kirjoitti runoja iiläisistä henkilöistä sekä lisäksi iiläisille juhlarunoja erilaisiin tilaisuuksiin. Hän myös sävelsi kuten isänsä Jaakko Asp oli tehnyt häntä ennen. Eräs Edvardin sävellys on tehty isonsiskon tunnetuimpaan runoon Aallon kehtolaulu. Lisäksi Edvard on kirjoittanut muistorunon kuululle sisarelleen.
Lahjoitusten joukossa on myös kirje, jonka Isa Aspista Rauhaton ja vaahtopää -elämäkertaromaanin kirjoittanut Jaakko Terenttilä eli kapteeni Jaakko Sakari Toiviainen lähetti kirjansa ilmestymisvuonna 1951.
Jo puhelin vähensi kirjeenvaihtoa
"On hirmuinen harmi, etteivät ihmiset tunne maakunta-arkistoa vaan menevät ja hävittävät vanhat dokumentit", Vuokko Joki pahoittelee samalla kun on iloisesti vastaanottamassa Asp-suvun lahjoitusta.
Toinenkin harmi hänellä on: jo ennen sähköposteja ja tekstiviestejä asioita alettiin hoitaa puhelimitse. Niinpä sellaista kirjeenvaihtoa, jota esimerkiksi arkistosta löytyy vaikkapa silloin, kun Jaakko Gummeruksen puoliso meni kuukaudeksi kylpylään, ja jota puolisot keskenään kävivät, ei enää ole.
"1800-luvun lopulta lähtien ihmiset kirjoittivat paljon kirjeitä, mutta nykyään tällaiset asiat hoidetaan puhelimitse", Vuokko Joki selittää ja lisää, että muutot ovat ongelmia, koska niiden yhteydessä hävitetään paljon mielenkiintoista.
Ennen ei niin paljon muutettu vaan säilytettiin dokumentteja kellareissa ja ullakoilla.
Myös itsesensurointi tai perikunnan tekemä sensurointi saattaa olla ongelma.
"Olen sanonutkin, ettei pidä tehdä mitään ennen lahjoitusta. Aina on mahdollisuus kuitenkin tehdä käyttörajoitukset. Tällä hetkellä meillä pisin käyttörajoitus ulottuu vuoteen 2071. Se koskee piispa Hannes Leinosen arkistoa", Vuokko Joki paljastaa.
Koska Edvard Merikarin kuolemasta tulee tänä vuonna 50 vuotta täyteen, maakunta-arkisto ottaa lahjoituksen turvallisin mielin vastaan, sanoo arkiston johtaja Joki. Hän muistuttaa, että uusi henkilötietosuojalainsäädäntö, joka tehtiin EU:n myötä, tuli voimaan vuonna 1999. Jos kuolinaika ei ole tiedossa, turvallisuusraja on 100 vuotta syntymästä
Ennen arkistoa Puolangan kirjasto
Ennen lahjoituksia maakunta-arkistoon suku on lahjoittanut muun muassa Isa Aspin rintakuvan Puolangan kirjastolle.
Sen tekijä on Edvardin kasvattitytär Mirja Merikari-Ketola, joka lahjoitti isälleen muovaamansa Isan kipsipään lyyrikon satavuotispäivänä vuonna 1953. Toisen samanlaisen veistoksen hän lahjoitti samalla kertaa silloiseen Jyväskylän Kasvatusopilliseen Korkeakouluun.
Nykyään Puolangan kirjaston veistoksen kaksoiskappale on Jyväskylän yliopiston museossa.