IS: Pa­ko­lais­sta­tuk­sen saaneet py­ri­tään oh­jaa­maan no­peas­ti kuntiin – Oulu vas­taan­ot­taa 88 pa­ko­lais­ta

Pakolaisstatuksen saaneet ihmiset pyritään ohjaamaan mahdollisimman nopeasti vastaanottokeskuksista kuntiin, Ilta-Sanomat kertoo.

TEM:n lukujen mukaan Oulu otti vastaan vuonna 2016 150 pakolaista ja tänä vuonna luku on 88.
TEM:n lukujen mukaan Oulu otti vastaan vuonna 2016 150 pakolaista ja tänä vuonna luku on 88.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Pakolaisstatuksen saaneet ihmiset pyritään ohjaamaan mahdollisimman nopeasti vastaanottokeskuksista kuntiin, Ilta-Sanomat kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriön kehittämispäällikkö Tarja Rintala sanoo, että oleskeluluvan saaneiden pitäminen vastaanottokeskuksissa on verrattain kallista.

– Sehän maksaa aika paljon, noin 60 euroa vuorokausi. Ja he haluavat itsekin pois vastaanottokeskuksista, koska ovat olleet jo kuukausia siellä, Rantala sanoo.

TEM:n lukujen mukaan Oulu otti vastaan vuonna 2016 150 pakolaista ja tänä vuonna luku on 88. Etukäteen sovittu määrällinen kuntapakka tarkoittaa, että kunta järjestää pakolaisille asunnot.

Kaupungit saavat ministeriön Sylvia-hankkeesta rahaa kuntapaikoista: yli 150 kuntapaikasta kunnalle myönnetään 150 000 euroa ja 200 kuntapaikasta 175 000.

Kemi otti vuonna 2016 vastaan 35 pakolaista, tänä vuonna luku on kaksinkertainen eli 70. Kajaani ottaa tänä vuonna vastaan yhtä monta pakolaista kuin viime vuonna, 50.

Rantalan mielestä pakolaisten siirtyminen kuntiin on sujunut hyvin. Monessa kunnassa osoitettiin viime vuonna mieltä vastaanottokeskuksten perustamisesta, mutta nyt joissain kunnissa on protestoitu niiden sulkemista.

– Monessa kunnassa huomattiin, että vastaanottokeskus ja turvapaikanhakijat eivät muuttaneet juuri mitään. Ymmärretään, että eivät he ole mitään Marsista laskeutuneita kummajaisia, ja kuntaan tuli tämän myötä työpaikkoja, kauppoihin asiakkaita ja kouluihin lapsia, Rantala kertoo.

Ilta-Sanomien uutinen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä