IS: Lääkäri imes­ke­li po­ti­laan nänniä

Käräjäjäoikeudessa Pohjois-Pohjanmaalla puitiin toukokuun lopussa outoa ultraäänitutkimusta, kertoo Ilta-Sanomat.

Käräjäjäoikeudessa Pohjois-Pohjanmaalla puitiin toukokuun lopussa outoa ultraäänitutkimusta, kertoo Ilta-Sanomat.

20-vuotias nainen oli mennyt lääkärin vastaanotolle rintakipujen takia. Naisen mielestä lääkäri syyllistyi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kun tämä puristeli hänen rintojaan edestä ja takaapäin kahteen otteeseen, levitti geelin hänen rinnoilleen käsin, kehui hänen rintojensa muotoa ja lopulta imi toista nänniä.

Lääkäri kertoi oikeudessa tehneensä vastaavia tutkimuksia yli kymmenen vuoden ajan. Aiemmin hän ei ollut saanut palautetta tutkimustavoistaan.

Lääkäri sanoi pyytäneensä naiselta luvan imeä rintaa selvittääkseen, tuleeko rinnasta nestettä. Menetelmästä hän kertoi kuulleensa eräältä kätilöltä ja ottaneensa sen käyttöön, koska ei puristelemalla saanut eritettä esiin.

Oikeus hylkäsi lääkäriä vastaan nostetut syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Oikeuden mielestä tapauksessa ei ollut riittävää näyttöä siitä, että lääkärillä olisi tutkimuksessaan ollut seksuaalista tarkoitusta. Naisen rintojen arvostelua oikeus ei kuitenkaan pitänyt asianmukaisena.

Todistajana kuultu radiologian erikoislääkäri ei ollut imemismenetelmästä koskaan kuullutkaan ja piti myös rintojen tutkimista takaapäin outona.

Syyttäjä ja asianomistaja ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä päätökseen. Valitusaika hovioikeuteen on menossa.

Ilmoita asiavirheestä