Hallitus kertoi eduskunnan torstaisella kyselytunnilla, että se aio ryhtyä palauttamaan suomalaisia Isis-naisia ja -lapsia, kertoo Ilta-Sanomat.
IS:n mukaan oppositiopuolueet vaativat hallitukselta vastausta siihen, aiotaanko Isis-palautukset aloittaa ja ketkä Suomeen aiotaan päästää. Hallitus vakuutti, enimmäkseen pääministeri Antti Rinteen (sd.) suulla, ettei se aio ryhtyä suuriin palautustoimenpiteisiin. Jos suomalaisia onnistuu pakenemaan leireiltä ja he hakeutuvat Suomen suurlähetystöön, on hallituksen mukaan Suomella velvollisuus auttaa heitä.
Hallituksen mukaan jokaista tapausta tarkastellaan kuitenkin yksittäistapauksena eikä yhteistä ratkaisua voida soveltaa kaikkiin tapauksiin.
– Lapset ovat syyttömiä tähän tilanteeseen, johon vanhemmat ovat johtaneet, oppositiolle vastasi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
– Lähtökohta on se, että jokainen henkilö joudutaan arvioimaan sekä ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisten sopimusten sekä turvallisuuden näkökulmasta erikseen, Rinne kertoi.
Rinteen mukaan voimme tällä hetkellä tietää vain sen, että naisista jokainen on lähtenyt alueelle ennen kuin asia säädettiin Suomen rikoslaissa rangaistavaksi teoksi. Siitä, ovatko suomalaisnaiset osallistuneet terroristisiin tekoihin, ei Rinteen mukaan ole vielä kenelläkään tietoa, artikkelissa kerrotaan.