Vielä vuosi sitten tämä kaunotar näytti kasalta vinksallaan olevia irto-osia Oulun ortodoksisen hiippakunnan pohjakerroksessa.
Nyt se on metropoliitta Panteleimonin virka-asunnon kaunistus, ja tänä iltana piispa esittelee sen vierailleen.
Kysymyksessä on Petsamon luostarin kaappikello, jonka olemassaolosta Panteleimon ei runsas kaksi vuotta sitten edes tiennyt mitään, kunnes hän sai loppusyksystä 2002 puhelun Kittilästä ja tiedon siitä, että siellä säilytetään Petsamon luostarista peräisin olevaa kaappikelloa.
Soittaja oli entinen petsamolainen, rouva Sylvi Holck, joka oli ystävänsä asialla tämän pohtiessa huonokuntoisen mutta historiallisesti merkittävän kellon sijoittamista johonkin museoon.
Panteleimon muistutti, että Oulun ortodoksinen hiippakunta jatkaa Petsamon luostarin hengellistä perintöä, joten kello sopisi hyvin hiippakunnan edustustiloihin, ja niin saapui paljon kokenut kello Ouluun.
Kello on kunnostettu pitkälti talkootöinä. Koneiston kunnostuksen otti asiakseen toimitusjohtaja Mikko Keisu. Oulun Suomalainen Klubi ja Oulun Konstantinus yhdistys antoivat niin paljon tukea, että oli varaa lähteä etsimään entistäjää. Näin löytyi Teuvan aikuiskoulutuskeskus ja sieltä konservaattori Hannu Kenttämaa, metropoliitta Panteleimon kertoo.
"Kenttämaan johdolla suoritettiin oppilastyönä kellon restaurointimaalaus ja osittainen konservointi kuluneen syksyn aikana."
Piispa sanoo Kenttämaan tuoneen nuortuneen ja kaunistuneen kellovanhuksen hiippakunnan tiloihin marraskuussa. Siinä vaiheessa puuttui enää koneiston asennus, minkä Mikko Keisu ja Oulun Koru hoitivat.
Kellon juuret Bornholmissa
Konservaattori Kenttämaan selvitysten mukaan Petsamon luostarin kello on Tanskassa valmistettu englantilaistyylinen kaappikello ns. Bornholmin kello. Tätä kellotyyppiä valmistettiin Bornholmissa ainakin 1800-luvun ensi puoliskolla. Petsamon luostarin kellosta löytyy vuosiluku 1830.
Tällä hetkellä Panteleimonia askarruttaa, miten kello löysi aikanaan tiensä Petsamon luostariin, joka perustettiin pohjoispohjalaisen sissipäällikön Pekka Vesaisen 1500-luvun lopun hävityksen jälkeen uudelleen vasta 1890-luvulla. Missä siis kelloa oli pidetty välivuodet, ja miten se löysi tiensä Petsamon luostariin. "Merta pitkin se lienee kuitenkin matkustanut", päättelee Panteleimon.
Viime viikolla ilmestynyt Suomen antiikkiesineet -sarjan ensimmäinen osa esittelee samantyyppisen kellon englantilaisena barokkikellona.
Kirjan mukaan tällaisen kellon esikuva tuli Englannista, missä 1600-luvun lopussa vakiintui aiemmin ainakin Suomessa tuntematon kellotyyppi: lattialla seisova kello, siis kaappikello. Se muodostui kolmesta perusosasta: kellokoneiston suojana oli lasiovellinen leveähkö yläosa, heilurin heilahdustilana toimi kapeanpitkäksi sanottu ovellinen keskiosa sekä umpinainen ja leveähkö kaappimainen jalusta.
Kaappia luonnehdittiin monesti pituuteensa nähden yllättävän kapeaksi. Kirjassa myös todetaan, että englantilainen kaappikellomuoto jäi talonpoikaisessa huonekalutaiteessa elämään pitkälle 1800-luvulle.
Lahjakirja todistaa omistajanvaihdon
Omistussuhteiden vaihduttua 1930-luvun lopussa luostarin kaappikello kulkeutui jossakin vaiheessa Kittilään, minkä todistaa kellon oven sisäseinään kiinnitetty ja luostarin leimalla vahvistettu lahjakirja.
Lahjakirjassa kerrotaan luostarin johtajan, igumeeni Paisin lahjoittaneen kellon muistoksi O.E. Nikulalle 4.10.1937.
Kittilässä asuva Anja Heikkilä, jonka velipuoli Oskari Eevalt Nikula oli, on kertonut kirjeessään, että hänen velipuolensa palveli metsäteknikkona Metsähallituksen arvioimistoimistossa 1926-43 Petsamon hoitoalueella. Näinä vuosina Nikula tutustui luostarin munkkeihin, ystävystyi heidän kanssaan ja sai luostarista muitakin lahjoja kuin tämän kaappikellon.
Nikula kuoli vuonna 1951 ja kello siirtyi Anja Heikkilälle, joka ennätti useaan otteeseen puolen vuosisadan aikana miettiä kellon lahjoittamista takaisin ortodoksiselle kirkolle.
Metropoliitta Panteleimon haluaa palauttaa vielä mieleen kellon lahjoittaneen igumeeni Paisin traagisen kohtalon, josta nykyään on jo olemassa tieto. Igumeeni joutui muiden petsamolaisten tapaan talvisodan puhjettua neuvostoliittolaisten vangiksi, mutta häntä ja kahta muuta petsamolaista, opettajaa ja kellonsoittajaa, ei palautettu vuonna 1940 muiden petsamolaisten kanssa.
Igumeeni Paisin kohtaloksi tuli joutua ammutuksi leningradilaisessa vankilassa joulukuussa 1941. Syynä olivat hänen kirjeensä, joissa hän vaati saatanallisen neuvostovallan loppumista Venäjällä, kertoo Panteleimon.