Kursivoidut kohdat ovat otteita Soili Poijulan ja Riitta Ahosen kirjasta "Irtisanotut" (Kirjapaja, Helsinki 2007).
Irtisanotuksi joutuminen aiheuttaa työntekijälle kipua ja tuskaa. Irtisanottu saattaa käydä läpi samankaltaisen kriisin kuin suuronnettomuuteen tai katastrofiin joutunut, kun elämän perusturvallisuus äkkiarvaamatta romahtaa.
"Aikuisten perusturvallisuushan liittyy paljon juuri työhön ja toimeentuloon ja sen jatkuvuuteen", sanoo kriisipsykologiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.
Hän on kirjoittanut yhdessä vapaan toimittajan Riitta Ahosen kanssa kirjan "Irtisanotut". Riitta Ahonen kirjoitti irtisanottujen selviytymistarinat haastattelujen perusteella. Yksi heistä, irtisanottu toimittaja, kirjoitti tarinansa itse.
Usein irtisanominen tulee työntekijälle yllätyksenä siitäkin huolimatta, että moni on osannut aavistella huonompia aikoja. Luottamuksen romahtaminen ja varautumattomuus työpaikan menetykseen tekevät irtisanomisesta usein traumatisoivan kokemuksen. Poijulan mukaan pahaa oloa lisää vielä se, jos työvoiman vähentämiseen ei löydy kunnon perusteluja tai jos yt-neuvottelut ja irtisanomiset hoidetaan tökerösti. Irtisanotulle jäljellä oleva työaika on raskas monella tavoin.
"Toimitusjohtajaa ei näkynyt, eikä hän tullut tervehtimäänkään. Myös esimieheni pysytteli huoneessaan, eikä halunnut kollegani kyselyistä huolimatta järjestää maanantaiaamuun kuuluvaa palaveria".
Moni irtisanottu kärsiikin potkujen jälkeen unettomuudesta, ahdistuksesta, masennuksesta ja erilaisista fyysisistä kivuista.
"Joskus minulle tuli illalla ahdistava olo, että en uskalla nukkua, sillä pelkäsin, että en herääkään aamulla. Päätä särki usein ja itku oli herkässä."
Moni kääntyy myös työterveyslääkärin puoleen ja saa avuksi sairauslomaa sekä uni-, kipu- tai mielialalääkkeitä. Mutta ovatko sairausloma ja lääkkeet riittävä tuki, kun ihminen on kriisissä?
Katastrofi- ja suuronnettomuustilanteessa sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa viranomaisia toimimaan tehostetun nopeasti ja sujuvasti. Poijulan mukaan samaa periaatetta pitäisi toteuttaa irtisanottujenkin kohdalla toimeentulon sekä fyysisen ja psyykkisen terveyden tukemisessa.
Poijulan ja Ahosen kirjassa kahdeksasta haastatellusta ensimmäisenä työllistyivät alle 50-vuotiaat naiset. Kapea-alainen koulutus sekä sitoutuminen perheeseen ja kotipaikkakuntaan tekivät työpaikan menettämisen erityisen stressaavaksi kahdelle yli 40-vuotiaalle miehelle. Vähiten uuden työpaikan vaihtoehtoja oli tarjolla yli 50-vuotiaalle miehelle ja naiselle, jotka olivat sitoutuneita omaan paikkakuntaansa.
"Ja on väärin yli 30 työvuoden jälkeen olla yhtäkkiä aivan tyhjän päällä. Eikö se kaikki merkinnyt sittenkään mitään?"
Elämme nyt aikaa, jossa varmaa on vain epävarmuus. Siksi jokaisen olisi hyvä miettiä, millaisia vaihtoehtoja omassa elämässä vielä on.
"Voi miettiä, että jos tätä työtä ei olisi, mitä minä haluaisin tehdä ja mihin muualle minä voisin soveltua", Poijula kuvailee.
Poijula muistuttaa, että pula-aikana opittiin varastoimaan kaappeihin ryynejä ja panemaan rahaa sukanvarteen. Samalla tavoin nykytyöntekijä voisi miettiä varmuuden vuoksi jo etukäteen, miten taata muutaman kuukauden toimeentulo, jos irtisanominen osuu omalle kohdalle.
On tärkeää, että irtisanotulla on vähintään yksi ihminen, vaikkapa läheinen, jolle puhua ja jolta pyytää apua.
"Ennen kaikkea ihmiset auttavat itse itseään puhumalla näistä asioista keskenään. Meitä kun on niin monta."