Nokiasta Oulussa irtisanottujen määrä ei yllättänyt Business Oulun johtajaa Juha Alamursulaa.
”Luku on iso, mutta toisaalta hyvin looginen. Kun Nokia kertoi, mitä yksiköitä Oulussa jatketaan ja mitkä yksiköt loppuvat, suurta lukua osattiin odottaa. Tätä seitsemääsataa henkilöähän me pelkäsimme”, Alamursula sanoo.
Alamursula näkee, että Nokian irtisanomiset vapauttavat huippuammattilaisia työmarkkinoille.
”Teemme kovasti töitä, että uusia työpaikkoja syntyisi. Tilanne kaipaa nyt yhteen hiileen puhaltamista koko seutukunnan voimin.”
Nyt tehtävät irtisanomiset ovat Nokialla sinänsä poikkeukselliset, sillä aiemmat irtisanomiset ovat tapahtuneet pitkällä aikavälillä. Aikaisempien irtisanomisaaltojen kohdalla paikallinen yritystoiminta on pystynyt sopeutumaan tilanteeseen. Nyt irtisanottavia vapautuu työmarkkinoille huomattavan suuri määrä yhtä aikaa.
Alamursula muistuttaa, että 700 henkilön lisäksi Oulussa työtä vaille jää satoja alihankkijoita. Kokonaisuudessaan Nokian irtisanomiset heijastuvat noin tuhanteen henkilöön.
Alamursulan mukaan irtisanottavien suuren määrän selittää se, että korvaavia paikkoja ei Nokian sisältä ole löytynyt.
Alamursulan mukaan Nokian irtisanomisilla on kaksi isoa vaikutusta. Ensinnäkin kilpailu muutamasta alan työpaikasta kovenee. Toiseksi nuorilla työpaikan saaminen vaikeutuu.