Irti olleet koirat ajat­ti­vat ja raa­te­li­vat poroja Poh­jois-Suo­mes­sa – Oulun kä­rä­jä­oi­keus tuo­mit­si koirien omis­ta­jan päi­vä­sak­koi­hin

Lisäksi kuukauden aikana kaksi muuta poroa kuoli koirien hyökkäyksen aiheuttamaan stressiin.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut pohjoissuomalaiselle miehelle päiväsakkoja metsästyslain säännösten rikkomisesta. 

Tuomio tuli Pohjois-Suomessa huhtikuussa 2017 sattuneesta tapauksesta, jossa miehen kaksi koiraa tunkeutuivat poroaitaukseen ja ajoivat takaa poroja. Koirat tappoivat yhden poron sekä raatelivat yhden poron niin pahasti, että se piti lopettaa. Lopulta porojen omistaja ampui koirat aitaukseen. 

Mies kiisti syytteen ja totesi pitäneensä koiria lukitussa tilassa. Hänen mukaansa koirat pääsivät irti yöllä, kun hän oli nukkumassa. Talolta koirat kulkivat poroaidalle yli kolmen kilometrin matkan. 

Porojen omistaja vaati mieheltä korvauksia kolmen vaatimen eli naarasporojen, neljän siitosvasan ja yhden siitoshirvaan eli urosporon kuolemasta. Lisäksi hän vaati korvauksia eläinlääkärikuluista. Poromiehen mukaan tapahtumien jälkeen aitauksesta löytyi kuukauden sisään tapahtuneesta kaksi kantavana ollutta kuollutta vaadinta. Sen lisäksi yksi vaadin synnytti kuolleen vasan. 

Mies piti vaatimuksia kohtuuttomana, sillä hänen mukaansa koirat aiheuttivat ainoastaan kahden poron kuoleman. 

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen metsästyslain säännösten rikkomiseen sillä, että hän on luvatta pitänyt irti koiria 1.3.–19.8. välisenä aikana eli metsästyslain mukaisena koirien kiinnipitoaikana. Oikeus katsoi, että hän oli päästänyt koirat tarpeilleen niin huolimattomasti, että ne pääsivät ulos kytkemättöminä. 

Lisäksi oikeus katsoi, että kantavien vaatiminen kuolemat sekä yhden poron saama keskenmeno johtuivat koirien poroille aiheuttamasta stressistä. 

Oikeus katsoi, että poromiehellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua aitauksessa olleet koirat porojen suojelemiseksi. Oikeuden mukaan hän ei olisi voinut saada koiria kiinni tai muuten estää lisävahinkojen syntymistä. 

Lisäksi oikeuden mukaan asiassa osoitettiin riittävällä varmuudella, että raadeltujen porojen lisäksi kahden vaatimen ja kolmen vasan kuolema johtui koirien aiheuttamasta voimakkaasta stressistä. 

Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehelle 25 päiväsakkoa, joista tuli hänen tuloillaan maksettavaksi yhteensä 875 euroa.

Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan porojen omistajalle kuolleista poroista hieman alle 8300 euroa sekä eläinlääkärikuluista ja porojen ylimääräisistä ruokintakuluista reilut 300 euroa.