Iro­ni­sia ha­vain­to­ja elämän pyö­ri­tyk­ses­tä – paik­ko­jen energia on tärkeää ru­noi­li­ja Riika Ruot­ti­sel­le

Riika Ruottisen runoissa on kaikuja kanssaeläjien yrityksistä hallita elämää, ainakin saada kaikki näyttämään siltä. – Tuntuu kuin aikuiset ihmiset olisivat huomionkipeitä, kilpailevat kaikessa, Ruottinen kommentoi.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Runojen minä kävelee oululaisessa katukuvassa tarkkaillen, kotien keskellä, ja katselee sisään näkymiin kuin tv-ruuduille.

– Myönnän olevani etsijä, minussa on jokin levottomuus, oululainen sanataideopettaja Riika Ruottinen, 37, sanoo.

– Paikkojen energia on minulle tärkeää. Haen jotain sopivaa – olen muuttanutkin monta kertaa.

Ruottisen runojen kuvastossa isossa roolissa ovat myös luonto, vuoden- ja vuorokaudenajat, ilman ilmiöt.

Runoissa tuoksahtaa Risto Rasa.

– Kyllä Rasa on minulle hyvin tärkeä. Pidän hänen pelkistetystä, hyvin minimalistisesta tyylistään. Vaikka siinä olisi vain kaksi riviä, se puhuttelee.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi kouluttautunut Ruottinen on aiemmin julkaissut sarjakuva-albumin Keskenmenosaappaat.

Se pohjautui omiin kokemuksiin, jotka saivat ilmiasun Ruottisen viettäessä luovaa välivuotta työelämästä Limingan taidekoulussa.

Albumin lähde oli nettiblogi Meinasin kaatua, jota Ruottinen ryhtyi opiskelutovereidensa lailla pitämään, ja se tuli merkitykselliseksi monelle.

Viimeinen päivitys blogissa melko tarkkaan päivälleen kuusi vuotta sitten, mutta Ruottinen tietää monen kuvien aihepiirissä eläneen löytäneen sinne tiensä myöhemminkin.

Oman elämän, ja sen miten havainnoi ympärillään toisten elävän, kuvaus on nyt muuttunut sanalliseksi.

Käsissä on omakustanteena ilmestynyt Unestani heräsin – Runoja aitojen väleistä. Hienoa lyriikkaa.

– Aloin kirjoittaa runoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Joskus nuorempana lähetin pari runoa nuortenlehteen – kuvastoltaan sellaisia talviajan synkkiä.

Ruottinen sanoo runojensa pulpahdelleen mielen kätköistä samoin tavoin kuin aiheiden sarjakuvien luomisen aikaan.

– Kuvasto ja teemat vain tulivat. Sitten työstin tekstejä karsimalla ja yhdistämällä kaiken koetun ja nähdyn kautta.

Sävyissä on myös ironiaa.

– Ihmiset yrittävät elää mukavasti, järjestää asiansa ja olla kontrollissa: hallita elämäänsä, joka ei asetu hallittavaksi, vaan pyörittää meitä, hän kuvaa ikäpolveaan.

Riika Ruottinen päätyi julkaisemaan runojaan aluksi blogissa, mutta totesi ettei niitä löydetä sieltä.

– Tein sitten Facebook-sivun, ja aloin erottaa niissä teemaa tai tietynlaista kaarta.

– Olen introvertti runoilija: minusta runojen tulee olla hiljaisuudessa luettavissa. Minulle on tärkeää, miltä runo näyttää. Haluan antaa lukijalle mahdollisuuden palastella runo omaan tahtiin.

Kun Ruottisen runot ovat näinkin hyviä, on pakko kysyä, kävikö käsikirjoitus kustantajilla.

– Pariin paikkaan sen lähetin tietäen julkaisukynnyksen olevan korkea. Oikeastaan olin enemmänkin malttamaton runojen julkaisemiseksi ja siksi tämä on omakustanne.

Nyt Ruottinen saa jakaa rakkautensa sanoihin myös muulla keinoin: hän työskentelee Oulun sanataidekoulun opettajana.

– Ihana työ ja hienot kollegat, jotka antavat vapauden hakea omaa uomaa tulla tähän työhön.

– Saan olla rehellisesti taidekasvattajan roolissa, lähestyä työtä ilon kautta – ei arviointikoneiston osana.