Osana meneillään olevaa Irish Festival in Finland -tapahtumaa ehti kiertueratsun tehtävää hoitanut trio Barry-O'Brien-O'Donoghue Oulun kautta Haapavedelle perjantaiksi.
Hyväksi osoittautuneeseen tapaan haapavetiset järjestivät samaan yhteyteen eräänlaisen pienoisfestivaalin, jossa myös kotimaiset kelttimusiikin soittajat pääsivät näyttämään osaamistaan.
Irlantilaiset muusikot oli konsertin ohessa saatu myös opettajiksi tänään päättyvälle syysfolk-kurssille, joka myös veti paikkakunnalle tyylistä kiinnostuneita muusikkoja. Niinpä ravintola Haapakanteleessa kuultiin perjantaina etukäteen ilmoitettujen yhtyeiden lisäksi useampia muitakin kyseisen tyylin taitajia.
Perinteistä menoa
Irlantilaistrion muodostavat Leonard Barry (irlantilainen säkkipilli), Michelle O'Brien (viulu) sekä Cyril O'Donoghue (buzuki, kitara ja laulu). Joukko on koottu sessiomuusikoista kuten kiertueita varten usein tehdään, eikä siis ole sanan varsinaisessa merkityksessä yhtye.
Ryhmän paketti oli kuitenkin tiukka kuten tapana on, ja musiikista kuului, että yhdessä oli soitettu ennenkin. Esiintyminen oli tällä kiertueella jo kymmenes lyhyen ajan sisällä, mikä myös oli hitsannut taiteilijoita toisiinsa.
Viulisti O'Brien ei liene vielä aivan täysi-ikäinen, mutta tunnetun muusikkosuvun kasvattina hän on jo omaksunut rouhean ja itseään aikuisemmalta kuulostavan tyylin. Leonard Barry - vaikkei hänkään vielä iällä pilattu - on jo tunnettu ja arvostettu uillean pipesin, irlantilaisen säkkipillin taitaja.
Vaikka tässä tyylilajissa muusikon iällä tai ikäeroilla ei niinkään ole merkitystä, vaikutti Cyril O'Donoghue eräänlaiselta ryhmän isähahmolta. Mitään pappamaista ei miehessä toki ole, ja rytmikäs busukisäestys viimeisteli joukon soiton selkeään ja konstailemattomaan tapaan.
O'Donoghue on tyyli- ja perinnetietoinen soittaja, jonka komppi muistuttaa keveydessään takavuosikymmenten mestareiden soittoa. Säestys jätti ilmaa melodiasoittimille, mutta olisi nykyihmisen korvaan ehkä saanut potkia enemmänkin. Tyylikysymyshän tuo toki on, ja myös tässä kohden perinnetietoisuus oli selkeästi määräävä tekijä.
Jo vuonna 1996 Haapavedellä käynyt O'Donoghue on myös persoonallinen ja hengekäs laulaja. Balladit on valittu hyvällä maulla, ja laulujen sovitukset edustavat yhtyeessä ehkä moderneinta puolta. Ravintolan täyttyessä yleisöstä äänentoisto pääsi harmittavasti hieman puuroutumaan, mikä kului erityisesti O'Donoghuen lauluissa.
Traditio välittyy
Irlanti-seuran mainoksissa yhtyeen kuvattiin edustavan irlantilaisen musiikin eilistä, tätä päivää ja huomista, ilmeisesti muusikkojen ikäjakaumaan viitaten.
Cyril O'Donoghue näki tuon iskulauseen soveltuvan heidän kansanmusiikkiinsa yleisemminkin: "Tuo historiallinen perspektiivi kuvaa koko kenttää; eilinen on traditio, sen siirtäminen nuorelle polvelle tämä päivä, ja perinteen eteen-päin vieminen huominen." O'Donoghue vahvistaa myös käsitystä siitä, että kansanmusiikki kiinnostaa Irlannissa erityisesti nuorisoa:
"Uusia nuoria muusikkoja nousee esiin jatkuvasti, toinen toistaan taitavampia. Musiikin taso nousee koko ajan, ja nuorta yleisöä tulee lisää. Elävä musiikki on Irlannissa edelleen tärkeää, ja festivaaleja sekä muita esiintymistilaisuuksia on hyvin tarjolla."
Miten meininki meillä
Espoosta Cyril O'Donoghuen ja Sanna Kurki-Suonion oppilaaksi tullut Liisa Eskola kertoo aikanaan kiinnostuneensa "varsinaisesta" folkista, Peter, Paul & Mary -yhtyeen, Pete Seegerin ja vastaavien musiikista.
"Amerikkalainen folk-musiikki juontaa Irlannista, ja niinpä ajattelin että asiaa tulee tutkia enemmän", Eskola kertoo. "Suomalaisen perinteisen musiikin parissa suosikkini on Sanna Kurki-Suonio. Irlantilainen Mary Coughlan on myös suosikkini. Hänhän ei ole kovin traditionaalinen vaan pikemminkin jazz-orientoitunut laulaja, ja vetoaa näin laajempaan kuulijakuntaan. Itse pidänkin enemmän eri musiikkityylien synteesistä."
Suomalaiset maailmalla näkyvyyttä saaneet kansan- tai maailmanmusiikin yhtyeet edustavat myös useimmiten jonkinlaista synteesiä, ja meillä perinteiseksi määriteltävän kansanmusiikin kysyntä on myös kotimaassa tähän nähden verraten pientä. Irlantilaisten tilanne on varsin toisenlainen; moderneja elementtejä käytetään ja monenlaista kokeillaan, mutta perinteinen tyyli ja tapaa näyttää pitävän asemansa ja vain vahvistuvan entisestään.
Irlantilaiset vieraat kehuivat kilvan suomalaisia esiintyjiä, ja yleensä irlantilaisen musiikin harrastuksen tasoa Suomessa. Omasta musiikistaan taas esimerkiksi Cyril O'Donoghue mainitsi vaikuttimenaan lojaalisuuden perinteelle. Ehkä me Suomessa olemme tuon parikymmentä vuotta Irlantia jäljessä perinteen tekemisessä, ja lojaalisuuskin tulee sitten aikanaan.