Romanttinen käsitys Irlannista on nostanut vihreän saaren muusikot, kirjailijat ja runoilijat arvoon arvaamattomaan. Tavalliselle kulttuurin kuluttajalle tuttuja ovat Irlannin euroviisut, riverdance-esitykset ja nestemäinen maailmanvalloittaja Guinness-olut. Tänään vietetään Irlannin suojelupyhimyksen Pyhän Patrikin päivää.
Irlannin kulttuurivienti on tekemällä tehty luomus. Siinä on vähän samaa kuin jos Suomea vietäisiin maailmalle tuohivirsuromantiikalla ja kaurismäkeläisellä pohjoisella angstilla.
Tätä mieltä on tiedesihteeri Petri Mirala, joka teki aikanaan tieteellisen tutkimusretken 1700-luvun ajan Pohjois-Irlantiin.
Mirala sanoo, että vaikka enää ei kuljetakaan sateessa paljain jaloin ja työnnetä kohmeisin sormin turvebrikettejä tuleen, jotain on kuitenkin pysynyt. Kurjuusromantiikalla on edelleen vientiarvoa.
Tekaistu aitous myy
Kuva Irlannista on pinttyneen tyypillinen. Stereotypiat ovat monelle elinkeino, esimerkiksi muka-aitojen irlantilaispubien pyörittäminen eri puolilla maailmaa on tuottavaa liiketoimintaa.
Jopa Irlannissa turistipubit ovat alkaneet muuttua vastaamaan sitä kuvaa, joka turisteilla on "aidosta" irlantilaispubista.
"Guinnesilla on valmis katalogi joka välittää näennäisaitoa krääsää, jota odotetaan pubista löytyvän. Tavara toimitetaan kontilla: vanhaa rojua, jota ripustaa seinille, koska ihmiset kuvittelevat että näin kuuluu olla", Petri Mirala sanoo.
Runoilija Seamus Heaneyn jälkeen Nobelia ei Irlantiin ole tullut. Vallitseva viihdeilmasto on Miralan mielestä hyvinkin ymmärrettävää, maa kun elää rikastumisen huumassa.
"Irlanti on EU:n myötä vaurastunut äärettömästi. Koko ajan rakennetaan uutta, työttömyys on hävinnyt ja maasta muutto lakannut. Dublin on muuttunut aivan toiseksi: siellä on uusia ulkomaalaisyhteisöjä, joissa kuulee venäjää, balttien kieliä, on nigerialaissiirtokuntia", Mirala luettelee.
Vetäistäänpä hatusta
Mirala kertoo näkemistään kekseliäistä turisteja viihdyttävistä irlantilaisista.
"Hassuin oli köyhänä runoilijana esiintyvä trubaduuri, joka lausui keikoillaan muka omia runojaan ja soitteli vähän kitaraa. Arkioloissa se asui isossa omakotitalossaan esikaupungissa."
Kun pohjoisirlantilaisen Belfastin levottomuudet rauhoittuivat, sinne valui turistien virta. Tuli myös irlantilaispubeja, jotka kaikki ilmoittivat mitä villimpiä perustamisvuosia jopa ennen kuin itse kaupunkia oli olemassakaan.
"Moni vielä Irlannissa käytyäänkin uskoo nähneensä tavattomasti punatukkaisia ihmisiä. Eipä niitä nyt niin paljon ole, mutta turistihan tuo uskomuksensa mukanaan ja vie ne usein myös muuttumattomina mennessään."