Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä päätti keskiviikkona äänestää talouskriisiin joutuneen Irlannin tukipakettia vastaan.
Suomen osuudeksi on suunniteltu 740 miljoonan euron takauksien myöntäminen lainoille, joita Irlanti tarvitsee vakavista vaikeuksista selvitäkseen. Kaikkineen tukipaketin suuruudeksi on julkisuudessa ilmoitettu 85 miljardia.
Summat ovat suuria, samoin niistä syntynyt poru. Talouttaan kurinalaisesti hoitavat maat joutuvat väkisin paikkailemaan ja korjaamaan muiden tekemiä virheitä, laiminlyöntejä ja puhtaasta ahneudesta johtuvia typeryyksiä.
Kiukulle on aihetta. Kreikan, Irlannin tai Portugalin taloudenpitoa ei voi mitenkään puolustella.
Valitettavasti kiukussa on mukana puhdasta sisäpoliittista pelaamista, jonka taustalla siintävät tulevat eduskuntavaalit. SDP tietää, ettei sen tukea Irlannin tukipaketille oikeasti edes tarvita.
Puolue voi istua kahdella jakkaralla, olla mukana pelastamassa Euroopan taloutta ja petaamassa itselleen asemia kevään vaalikentille. Samalla tavalla ajattelevat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.
Vastuulliseen politiikantekoon kuuluisi todeta tosiasiat. Tärkein niistä on syvä talouslama, joka on koetellut koko maailmaa kohta kaksi vuotta. Suomelle kriisi merkitsi melkein kahdeksan prosentin bruttokansantuotteen laskua.
Pudotus on jyrkin sitten vuoden 1918. Suomi on pysytellyt pinnalla päästämällä julkisen sektorin alijäämät reippaaseen kasvuun. Valtio on saanut kosolti velkaa rahoittajilta, jotka ovat uskoneet Suomen maksavan velkansa aikanaan korkoineen takaisin.
Mikäli Kreikan tai Irlannin valtiot ajautuisivat kassakriisiin tai niiden pankit romahtaisivat, myös Suomen valtion mahdollisuudet velkarahan saantiin heikkenisivät. Valuutan nimellä tai värillä ei ole väliä, ei liioin hyvällä luottohistorialla. Jokainen voi kysyä itseltään, kuinka kauan antaa velkaa maksunsa laiminlyöneelle naapurilleen.
Suomen itsensä takia ei Kreikka, ei Irlanti eikä mikään muukaan eurooppalainen valtio saa epäonnistua lainojensa lyhennysten ja korkojen maksussa. Eurooppalainen talousarkkitehtuuri on romahtamaisillaan.
Jos niin käy, kaikkia seurauksia ei kykene edes kuvittelemaan. Ainakaan romahduksen selitykseksi ei kelpaa sisäpoliittinen populismin sävyttämä kilpailu.
Eurooppalaisesta talousahdingosta ei nauti yksikään hallitus eikä yksikään kansakunta. Jos ovatkin tukipäätökset ikäviä, ne eivät ole mitään verrattuna niihin saneeraustoimiin, joita kriisin jälkeen eri maissa tehdään.
Kyse on reippaanpuoleisesta ensiavusta, jolla koetetaan välttää potilaan kuolema. Toipilasajasta tulee pitkä sekä auttajille että autettaville.
Kriisi tarjoaa myös mahdollisuuksia. Kun mekin joudumme ottamaan omat voimamme huomioon ottaen suuria vastuita, ainakin Kreikka ja Irlanti jäävät Suomelle paljon poliittista velkaa. Se pitää periä sopivassa kohdassa takaisin vailla omantunnon tuskia.