Kauniista säästä huolimatta Kaustiselle olisi alkuviikolla mahtunut enemmänkin väkeä. Hiljaiselo katkesi kuitenkin toissapäivänä Club for Fiven suosiollisella avustuksella, jolloin eri tilaisuuksissa kävi noin 11 500 ihmistä. Tuon accapella-hittikoneen mahdollisesti paikalle vetämille oli sitten tarjolla runsaasti myös kansan- ja kansanomaista musiikkia.
Perinne, traditio on kaikesta muutoksesta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi ihmisille entistäkin tärkeämpää. Massamedian musiikkitarjonta on jo ottanut hyvän ristivyöotteen kuulijoistaan, ja persoonallista musiikkia löytääkseen on nähtävä vaivaa, kuten tultava festivaaleille.
Komeat kelttikaiut
Kelttimusiikin ystäville irlantilaisen Lúnasan keikat keskiviikkona ja tiistaina olivat varmasti Kaustisen kohokohta. Irlannin ystävänä tunnettu ohjelmajohtaja Jyrki Heiskanen kehui etukäteen ryhmää kovimmaksi lavabändiksi. Keikan jälkeen olin samaa mieltä.
Irlantilaisessa, kuten joissain muissakin traditionaalisissa suunnissa esiintyy toisinaan pikkusievää hiplaamista, kun taiteilijat kiinnittävät huomionsa korukuvioiden soittotapaan ja muuhun salatieteeseen, eikä yhtyeessä sitten ole edes kunnon komppia. Nykyihmisen kuuntelutottumukset ovat kehittyneet sellaisiksi, että bassoa ja rytmiä tulisi olla, oli soitto muuten sitten kuinka hienoa hyvänsä.
Lúnasa on hyvä esimerkki siitä, kuinka rytmipuolen saa vetäväksi näennäisesti pienellä vaivalla, tässä tapauksessa pystybassolla. Hyvän kitaristin Tim Edeyn ja basisti Trevor Hutchinsonin yhteistyö löytää pääosin traditionaaleista soitteista niissä olevat luonnolliset rytmit, joiden kehittely muodostaa kappaleisiin oman kerrostumansa.
Yhtye todella jyräsi myös perinteisillä tanssikappaleilla, jigeillä ja reeleillä, mikä on todella harvinaista. Harvinaista on kyllä tuon pystybasson käyttökin, taiteilijat itse eivät osanneet nimetä montakaan kilpailevaa bassolla varustettua yhtyettä.
Kappaleista kaksi kolmasosaa oli perinteistä, loput omaa ja siis uudempaa tuotantoa. Ohjelma oli mietitty, ja puhutteli satunnaisempaakin kuulijaa. Huilustemmat ja muut alan harvinaisuudet oli tehty hyvällä maulla, ja kaikesta huolimatta innostunut pelimannihenki kuului soitossa. Näennäisesti siis pienestä kiinni, vaikka tuosta bassosta, mutta ei sitten kuitenkaan.
Säilyttää vai muuttaa
Vuoden yhtyeessä Svängissä soitetaan pelkkiä huuliharppuja. Muhkeasta bassohuuliharpusta alkaen nelihenkisellä ryhmällä on käytössään laaja valikoima erilaisia huuliharppuja. Ohjelmiston skaala on laaja, ja mukana on myös yhtyeen jäsenten tuotoksia, kuten Eero Turkan balkanilaisvaikutteisia sävellyksiä.
Yhtyeen johtohahmo Jouko Kyhälä tekee Sibelius-Akatemiassa jatkotutkintoa huuliharpusta, eli hänestä tullee maamme ensimmäinen huuliharpputohtori.
Ulkomailla liikkuessaan Kyhälä oli esittänyt suomalaista, itseään säestävää pelimannityyliä, joka oli aiheuttanut suurta ihastusta. Oli käynyt ilmi, että tuo kotimainen soittotapa on maailmalla ainutlaatuinen, mikä tekee siitä entistäkin enemmän säilyttämisen arvoisen. Jatkuvassa uuden etsinnässä tällainen saviastiaan kätketty aarre jää helposti havaitsematta.