Elämän kiertotiet ovat palauttaneet posiolaisen Irja Lohilahden juurilleen. Hän päätti tehdä oman yksityisen kulttuuritekonsa ja osti kotipaikan naapurissa olevan vanhan koulun pelastaakseen sen rappeutumiselta. Viime kesänä hän päätti jättää jäähyväiset työuralle ja siirtyä kokonaan vapaalle.
Lohirannan koulu on puolivälissä Kuusamon ja Posion keskustaajamia. Vieraita varten löytyy eteisaulan korista villasukat, sillä 470-neliöisessä rakennuksessa ei kannata kovin suurta lämpöä ylläpitää joka nurkassa.
Lohilahti asustaa itse parinsadan metrin päässä koulusta kotipaikassaan. Muutto koululle asumaan ei ainakaan vielä ole ajankohtainen. Koulun ostamista hän oli pohtinut jo pitempään, kun se oli ollut vuosia pois käytöstä.
"Koulun ylläpitoa voisi oikeastaan sanoa harrastukseksi. Sitä en tiedä, miten kauan rahat siihen riittävät. Kahden rakennuksen lämmitys maksaa."
Kylässä noin 120
asukasta
Kaksi luokkahuonetta ja juhlasali ovat monenlaisessa käytössä. Tiloissa pidetään kansalaisopiston piiriä ja erilaisia kyläläisten kokoontumisia.
Kylässä on noin 120 asukasta. Alaluokilla olevia oppilaita menee Vasaraperän kouluun 15 ja yläluokkalaisia kolme Posion keskustaan. "Koululla oli parhaimmillaan lähes 70 oppilasta", Lohilahti kertoo esitellessään vanhoja luokkakuvia.
Tyttöjen mekoista näkee, millaista kangasta oli sinä keväänä kyläkaupassa tarjolla.
Lohilahti, 53, palasi kotikylään kymmenkunta vuotta sitten äitinsä omaishoitajaksi. "Huomasin, että täällä voi asua. Äidin kuoleman jälkeenkin jäin tänne."
Maalla-asuminen vaatii tiettyä asennetta ja elämäntapaa. Kylässä ei ole enää mitään palveluja jäljellä. "On sopeuduttava siihen, että palvelut eivät ole lähellä. On oltava auto tai sitten naapurit, joilta saa kyydin."
Lohilahdella on takanaan 29 vuoden työura; viimeksi Kuusamon kaupungissa sosiaalityöntekijänä. Työn jättämistä hän oli ehtinyt puntaroida jo pitkään.
"Työelämä on muuttunut paljon. Viime vuosina tuli paljon lisää sellaista paperityötä, joka vei aikaa asiakkailta. Ymmärrän senkin tärkeyden, mutta itselleni juuri asiakkaan kohtaaminen oli työssä parasta."
Nyt puoli vuotta vapaalla oltuaan Lohilahti ei osaa ajatella paluuta ainakaan sosiaalityöntekijäksi. "Jotain muuta, lyhytaikaista projektia esimerkiksi järjestötyössä voisin ehkä harkita."
Työkavereita
tuli ikävä
Aluksi vapaalla olo tuntui Lohilahdesta kesälomalta. Nyt mieli on jo irtaantunut työstä. Työyhteisöä ja työkavereita hän on kaivannut ja pitääkin heihin yhteyttä.
Lohilahti seuraa yhä aktiivisesti sosiaalialan asioita. Sitä edellyttävät luottamustoimetkin Posion valtuustossa ja perusturvassa.
Sekä koulun ostamisesta että jättäytymisestä vapaalle Lohilahti on saanut myönteistä kannustusta. Moni sanoo kadehtivansakin. Ratkaisuaan hän ei ole katunut.
"Ehkä se oli jonkun sortin kylähulluutta, mutta kylähullujakin tarvitaan."
Siitä lähtien kun Lohilahti viisivuotiaana oppi lukemisen salat, kirjat ovat olleet elämässä yksi ykkösasioista. Hän paitsi lukee myös harrastaa kirjojen keräilyä. Niitä on nyt koululla 12 hyllymetriä ja kotona viisi.
Lähinnä Lohilahti on kerännyt 1940- ja 1950-lukujen nuortenkirjoja, joskin myös monenlaista muuta. "Olen lukenut jokaisen hankkimani kirjan ainakin kerran. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niihin voi tarttua aina uudelleen", hän sanoo.