Iranin kriisissä neuvotteluvaihe voi olla ohi. Pallo siirtyy YK:n turvaneuvostolle, jonka pitäisi pysyä yhtenäisenä.
Vaikka Iranin ydinkiista on kärjistynyt jo pitkään, asiaa on sentään yritetty ratkoa diplomatian pöydillä. Kansainvälinen yhteisö on kärsivällisesti neuvotellut Iranin johdon kanssa EU:n troikan ja kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kautta.
Perjantaina tuli täyteen tärkeä välietappi, jonka jälkeen on jo paljon epäselvempää, missä määrin Iranin kanssa enää aiotaan neuvotella. YK:n turvallisuusneuvosto oli antanut Iranille kuukauden aikaa lopettaa uraanin rikastaminen.
IAEA:n pääjohtaja Mohamed ElBaradei raportoi neuvostolle, ettei Iran ole lopettanut, vaan kiihdyttänyt uraanin rikastusta. Rikastettu uraani tosin kelpaa vasta polttoaineeksi eikä ole vielä asekelpoista. Hän piti mahdollisena, että Iran olisi saanut plutoniumia ulkomailta. ElBaradein mukaan IAEA ei ole löytänyt todisteita sotilaallisista ydinohjelmista, mutta toisaalta se ei ole saanut haluamiaan tietoja.
Iranin kiihkomielisen johdon peräänantamattomuus ei ollut yllätys. Presidentti Mahmud Ahmedinejad ja viimeksi myös Iranin korkein uskonnollinen johtaja, ajatollah Ali Khamenei ovat esiintyneet hyvin uhmakkaasti. Khamenei sanoi keskiviikkona, että Iran kostaisi "kaksin verroin", jos Yhdysvallat iskisi Iraniin sotilaallisesti.
Näin pitkällä ei sentään vielä olla, vaikka Iranin johto näyttää kärttävän ainakin puheissaan ja ainakin kotiyleisönsä edessä nopeaa konfliktia. On vielä näkemättä, kuinka paljon tiukemmalle Iran on valmis kiristämään konfliktin jousta. Samaten on vielä näkemättä, kuinka pitkälle Irakin opetusten toivottavasti kouluttama Yhdysvallat on valmis menemään tarvittaessa vaikka yksin. Presidentti George W. Bush sanoi perjantaina pyrkivänsä ratkaisemaan asian diplomatian keinoin. Se oli varovaisen rohkaiseva merkki. Silti sekä Yhdysvaltain että Britannian YK-edustajat ilmoittivat vaativansa tiukempia toimia.
Avainasemassa on jälleen kerran YK:n turvallisuusneuvosto, jossa sen pysyvillä jäsenmailla on veto-oikeus. Iranin uhkapeliä edesauttaa se, että tähän asti Iranin ydinkiistassa yhtä köyttä vetäneen neuvoston yksimielisyys joutuu nyt koetukselle. Venäjä ja Kiina ovat ainakin toistaiseksi olleet vastahakoisia säätämään Irania vastaan pakotteita.
Turvallisuusneuvostolla on toki vielä keinoja kiristää ruuvia lisää ennen tarttumista järeimpiin menetelmiin. Yhdysvallat aikoo yrittää ensiksi tehdä neuvoston vaatimukset Irania sitoviksi. Seuraava askel olisivat talouspakotteet, ja vasta sen jälkeen tulisi sotilaallinen vaihtoehto.
Yksi kiistan avainkysymys onkin se, kuinka paljon Venäjä ja Kiina ovat valmiita lisäämään painetta Irania kohtaan. Toinen hyvä kysymys on, kuinka pitkälle Yhdysvaltain maltti riittää. Euroopan unionilla, jonka jäsenistä Britannia, Ranska ja Saksa ovat neuvotelleet Iranin kanssa, voi tarjoutua diplomaattisen näytön paikka sovitella yhteen turvallisuusneuvoston suurten jäsenmaiden kantoja.
Iranin kriisi on tästä kärjistyessään presidentti Bushin toisen kauden tärkein mittatikku. Yksipuolinen tarttuminen sotilasvaihtoehtoon olisi paitsi lyhytnäköistä myös hyvin alkaneen, mutta huonoksi muuttuneen presidenttikauden epäonnistumisen sinetti. Bush jäisi sen myötä historiaan epäonnistuneena presidenttinä sekä sisä- että ulkopoliittisesti.
Kovan linjan valinnut Iranin johto tuskin taipuu ilman päättäväisiä vastatoimia. Niiden taakse taas tarvitaan yksituumainen YK. Maailmanjärjestö on jotenkin pystynyt kokoamaan rivinsä Irakin sodan tuoman hajaannuksen jälkeen, mutta Iranin kriisi voi koetella niitä taas voimallisesti.