Läntisen ja islamilaisen maailman suhde ei pitkään aikaan ole ollut niin ongelmallinen kuin tällä hetkellä. Saddam Husseinin Irakissa harjoittaman diktatuurin kaatamisen jälkeen keskeisimmäksi ongelmien aiheuttajaksi on noussut Iran.
Myönnän, että itsekin menin viime vuosikymmenellä lankaan ja uskoin tuolloisen presidentti Khatamin ajavan maltillista linjaa, jolla pitkään yhteiskunnallisesti epävakaa Iran saadaan demokraattisen kehityksen tielle. Olin väärässä. Khatami oli pelkkä fundamentalistipapiston sätkynukke vallan pysyessä tiukasti Koraanin tulkinnan ylimpänä auktoriteettina toimivan mullahien neuvoston käsissä.
Samanlainen nukkehallitsijan rooli on varattu nykyiselle presidentti Ahmadinejadille. Hänen tehtävänsä on tarjota hallinnolle ääni ja pommittaa länsimedioita vihaa lietsovilla lausunnoilla, joilla saadaan lännen huomio kiinnittymään toisaalle mullahien rakentaessa järjestelmällisesti seuraavaa askeltaan islamilaisen fundamentalismin levittämiseksi.
Iranin maailmanrauhalle aiheuttama uhka liittyy kolmeen asiaan: maan tavoitteeseen hankkia itselleen ydinase, järjestelmälliseen toimintaan, jolla Iran laajentaa vaikutuspiiriään naapureihinsa sekä niihin mahdollisiin ratkaisuihin, joihin länsimaat kahden edellä mainitun uhan suhteen ryhtyvät.
Muitakin ongelmia toki löytyy, kuten esimerkiksi Iranin ruokottoman huono ihmisoikeustilanne jatkuvine ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvine alaikäisten teloituksineen, muttei tämä artikkeli valitettavasti anna mahdollisuuksia niiden ruotimiseen.
Niin EU:n kuin Yhdysvaltainkin turvallisuusstrategioissa todetaan, että joukkotuhoaseiden leviäminen diktatuurien ja epävakaiden, terrorismia tukevien valtioiden käsiin on tällä hetkellä maailman pahin turvallisuusuhka. Iranin pyrkimys hankkia itselleen ydinase on torpattava. Sillä kun mullaheilla on sormi toimivan ydinaseen laukaisunapilla, on auttamattomasti liian myöhäistä.
Lännen ei pidä hetkeäkään uskoa väitteeseen, että kyse olisi vain rauhanomaisesta ydinenergian hyötykäytöstä. Tämän osoittaa sekin, että Iranin ydinohjelmaa hallinnoivat vallankumouskaartin sotilaat, eivät energia- ja talousasioista vastaavat siviilivirkamiehet.
Toinen ydinasekiistaa vähemmälle huomiolle jäänyt kehitys liittyy Iranin tavoitteeseen vaikeuttaa demokratia- ja rauhanprosesseja Lähi-Idässä. Iranin hallinto ei halua Israelin ja Palestiina saavuttavan kestävää rauhaa, sillä poliittinen epävakaus on fundamentalismin oleellinen käyttövoima.
Iran tekee kaikkensa myös Irakin demokratiakehityksen ehkäisemiseksi. Iranilla oli merkittävä rooli esimerkiksi Irakin joulukuisissa vaaleissa. Muun muassa New York Times paljasti Irakin rajavartioston pysäyttäneen Badran kylässä Iranista lähteneen kuljetuksen, jolla yritettiin salakuljettaa maahan tuhansia esitäytettyjä vaalilippuja.
Vaalilipuilla olisi vääristelty vaalitulosta shiia-muslimien hallitsemien puolueiden hyväksi, sillä nämä ajoivat vaalikampanjoissaan islamin merkityksen korostamista Irakin uudessa hallinnossa.
Kaikkein tärkeintä Iranin fundamentalistihallinnon luoman uhan poistamiseksi on löytää väkivallaton ratkaisu Iranin tilanteeseen. Tätä ratkaisua etsittiin myös tällä viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa, joka äänesti Iran-päätöslauselmastaan. Parlamentin päätöslauselman keskeisin viesti on, ettei maltillisten voimien niin EU:ssa kuin Iranissakaan pidä provosoitua kun provosoidaan. Liiallisen painoarvon antaminen ja lännen ärsyyntyminen presidentti Ahmadinejadin kärjistetyistä kannanotoista pelaa suoraan fundamentalistien pussiin, eskaloi jännitteitä ja vaikeuttaa liennytystä. Kuten parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Elmar Brok täysistunnossa totesi "fundamentalistien ei pidä antaa tuhota EU:n ja Iranin kykyä dialogiin".
Parlamentin mielestä läntisten suurvaltojen ei pidä kiihdyttää vastakkainasettelua, vaan vähentää sitä. Tosiasiat tulee kuitenkin tunnustaa. Liian pehmeä EU:n ei pidä olla. On selvää, että EU-maiden Iranin nykyistä hallintoa loputtomasti ymmärtävä linja on tullut tiensä päähän. Niin puheiden kuin toimenpiteidenkin on vastattava uhan vakavuutta.
EU:n tiukempi ote ei kuitenkaan vähennä toimivan vuoropuhelun tärkeyttä -- päinvastoin. Luottamuksen ilmapiirin luominen lännen ja islamilaisen maailman välille edellyttää kuitenkin, että EU on yhtenäinen. Myös Iranin hallinnon on nähtävä, ettei se voi lyödä kiilaa EU-maiden hallitusten väliin ja nakertaa näin pohjaa EU:n johdonmukaiselta, rauhanomaiseen ratkaisuun tähtäävältä politiikalta.
Jos EU ei tässä tavoitteessaan onnistu, vaihtoehdot eivät ole kenellekään hyviä. Aina aika ajoin lähinnä amerikkalaisten vaikuttajien puheissa esiintyvän sotilaallisen väliintulon tai edes vakavasti sellaisella uhkaamisen tulee ehdottomasti ole viimeinen keino, mikäli kaikki muut mahdollisuudet on käyty tuloksettomina läpi.
Parasta politiikkaa lännen taholta on tukea niitä oppositiovoimia, jotka jatkuvaan henkeen ja terveyteensä kohdistuvan uhan alla niin Iranissakin kuin maanpaossa maailmallakin tekevät työtä Iranin demokraattisen tulevaisuuden mahdollistamiseksi. Meidän on kuunneltava opposition viestejä ja annettava heille vaikutuskanavia lännessä. Vain vallan rauhanomainen vaihtuminen teokraattiselta diktatuurilta aidosti maltillisten voimien käsiin Iranissa takaa kestävän rauhan Lähi-Idässä.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).