Iranin presidentti Mohammad Khatami muistutti islamilaisen vallankumouksen 25-vuotisjuhlassa keskiviikkona, että hän on edelleen sitoutunut maansa uudistamiseen.
"Iranilaisilla on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on länsimaiden matkiminen tavalla, joka ei ota huomioon uskonnollista vakaumusta, kulttuuria tai iranilaisten identiteettiä. Toinen vaihtoehto on äärimmäisyyksien tie, jossa taas ei oteta huomioon ajan tai kansan vaatimuksia. Ja kolmas vaihtoehto, johon minä uskon, on islamilaisen tasavallan ja uudistusten tie", Khatami sanoi.
"Äärimmäisyyksien kannattajat vastustavat vapautta ja demokratiaa uskonnon varjolla. Heidän mallinsa on epävakaa ja väkivaltainen, jollaisen olemme nähneet viime vuosina Afganistanissa", presidentti jatkoi.
Presidentti Khatami
ei aio erota
Khatami sanoi myös, että hänellä ei ole aikeita erota ennen toisen virkakautensa päättymistä ensi vuoden puolivälissä:
"Olen vain vaatimaton palvelija, jolla on vielä jäljellä useita kuukausia ennen kuin hänen työnsä on lopussa. Onnistunpa siinä tai en, minulle ei ole muuta tietä kuin uudistusten tie."
Neljännesvuosisata sitten Iranin pääkaupungin Teheranin kaduilla tungeksi yli kolme miljoonaa ihmistä. He olivat saapuneet tervehtimään maanpaosta takaisin kotimaahansa palavaa uskonnollista johtajaa, ajatollah Khomeinia.
Ajatollah Khomeini oli tuolloin onnistunut kokoamaan Iranissa taakseen uskomattoman laajan rintaman, johon kuului niin vanhoillista papistoa, maltillisia uudistajia kuin tavallista kansaakin.
Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Khomeinin luomasta yhtenäisyydestä on jäljellä vain muisto. Islamilaisen vallankumouksen vuosipäivää juhlitaan maassa, jossa vanhoilliset ja uudistusmieliset taistelevat verisesti vallasta.
Aikoinaan Teheraniin yhdessä Khomeinin ja tämän ydinjoukon kanssa Pariisista samalla lentokoneella saapunut BBC:n tähtitoimittaja John Simpson kiteytti vallankumouksen toiveiden romahtamisen verkkokolumnissaan toteamalla: "tämä on ollut kauheaa aikaa Iranille".
Maassa vallitsee poliittinen kaaos
Vaikka olot Iranissa ovatkin huomattavasti paremmat kuin mitä moni länsimaalainen kuvittelee, ei arki ole silti auvoisaa. Yhdysvaltojen islamilaisen vallankumouksen jälkeen julistama kauppasaarto on tehnyt pahasti hallaa maan teollisuudelle ja työllisyydelle.
Sota naapurimaata Irakia vastaan 1980-1988 vaati yli miljoona uhria. Maan sisälläkin oli levottomuuksia ja vasemmistolaisten pommi- ja salamurhakampanjaan vastattiin kovin ottein; kidutuksilla ja teloituksilla.
Kun uudistusmielinen Mohammad Khatami valittiin 1997 maan presidentiksi massiivisella äänivyöryllä, varsinkin maan kaupunkilaisnuoriso tunsi vihdoinkin pyyntöihinsä vastatun. Mutta toiveet haihtuivat pian, kun vanhoillinen papisto alkoi asettua poikkiteloin lähes joka käänteessä.
Khatamin toisen kauden lähestyessä loppuaan maa on poliittisessa kaaoksessa. Hyvin harvat uskovat tilanteen kuitenkaan pahenevan laajamittaisiksi väkivaltaisiksi yhteenotoiksi, sillä sellaisiin sen paremmin vanhoilliset kuin uudistusmielisetkään eivät ole valmiita.
Vallankumouksen perillisten keskuudessa kato on ollut kova. Simpson laskeskeli jo vuosia sitten, että hänen kanssaan samassa koneessa Teheraniin saapuneesta kumouksellisten ydinjoukosta alle puolet oli enää hengissä ja vieläkin harvemmat. Osa kuoli sodassa, osa menetti henkensä puhdistuksissa ja osa ajettiin maanpakoon.
John Simpson toteaakin kuivasti, että "vaikka vallankumous syökin aina omat lapsensa, Iranin vallankumouksen ruokahalu tuntuu olevan monia muita parempi".