Irakin sota on kaukana, mutta kumminkin niin lähellä. Tapahtumia yksityiskohtaisesti esittelevä uusisointi tuo sodan jokaisen olohuoneeseen. Samaan aikaan kun ihmiset Yhdysvalloissa seuraavat sotaa suorana lähetyksenä useilta televisiokanavilta, myös Köyhänperän väki kaukaisessa Suomessa saa sodan verekseltään silmiensä eteen.
Sisimmässään moni pohtii, miltä tuntuisi olla yötäpäivää jatkuvan ilotulituksen keskellä: pommien raastavassa paukkeessa ja paineaaltojen koko kehoa ravisuttavassa ja korvia vihlovassa myrskyssä. Ympärillä tuhoa, itkeviä lapsia, voimattomia vanhuksia, ja kaiken yllä leijuva toivottomuus.
Suurimmalla osalla niistä, jotka elävät Yhdysvaltain Irakiin luomassa helvetissä, ei ole osaa eikä arpaa sodan syihin. He eivät ole valinneet Saddamia sen paremmin kuin olisivat kaivanneet verta janoavaa vapauttajaa. Heidän kohtalonsa on ollut syntyä sinne. Yhtä lailla kuka tahansa meistä voisi olla yksi heistä.
Omakohtaiset kokemukset sodasta eivät ole kaukana Köyhänperältäkään. Kunniapaikalla kyläkoulun seinällä on taulu, johon on kirjoitettu niiden kyläläisten nimet, jotka kaatuivat viime sodissa. Iäkkäämmät muistavat, miltä se tuntui silloin.
Omat sotamme Köyhänperällä mielletään oikeutukseksi puolustaa pientä maata suurvaltapolitiikkaa harjoittavaa Neuvostoliitto vastaan. Neuvostoliitto tavoitteli maailmanherruutta itselleen ja sosialismin nimellä kulkeneelle aatteelleen.
Yhdysvallat levittää sodan keinoin omaa vapauden aatteeksi verhottua maailmanherruuteen pyrkivää politiikkaansa, jonka syvin olemus on muista piittaamattomassa ahneudessa. Siksi maailman toiseksi suurimmat öljyvarannot omistava Irak sopii hyvin kohteeksi.
Yhdysvallat on naamioinut hyökkäyksensä yritykseksi kaataa diktaattori Hussein ja hävittää Irakin joukkotuhoaseet. Jos sillä on oikeus tuhota Irak tänään, sillä on oikeus hyökätä jonkin toisen maan kimppuun huomenna. Epäilemättä näin se tulee tekemään. Irakin kaltaisia länsimaista katsoen epädemokraattisia maita maapallo väärällään. Myös aseellisia uhkia riittää kaikkialla.
Kukaan ei ole antanut Yhdysvalloille oikeutta toimia maailman poliisina. Se on ottanut oikeuden ylivoimaisten joukkotuhoaseidensa luomalla uhalla. Se on rakentanut pommit, joiden tuhovoimaa ei voi verrata mihinkään aikaisemmin koettuun.
Sota askarruttaa ihmisiä. Se herättää pelkoa, turvattomuutta ja ahdistuneisuutta jopa Köyhänperällä saakka. Pommitusten oikeutusta on mahdoton mieltää. Pieni ihminen kysyy, mitä hän voisi tehdä, vaikka tietääkin, ettei mitään.
Ellei Suomi voi muuta kuin pahoitella varovaisin sanankääntein pommitusten alkamista ja ilmaista valmiutensa sodan jälkien siivoamiseen, yksi ihminen kykenee vielä vähempään. Ellei Yhdistyneet Kansakunnat saa Yhdysvaltoja kunnioittamaan kansainvälisen yhteisön pelisääntöjä, vaikea siihen on yksittäisen valtionkaan puuttua. Etenkin kun supervalta uhoaa: ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan.
Silti ihminen haluaa vaikuttaa - ainakin kertoa sen, ettei tämä ole oikein. Tästä ovat osoituksena eri puolilla maailmaa järjestetyt lukemattomat rauhanmarssit, jotka ovat saaneet liikkeelle ennätysmäärän ihmisiä; enemmän kuin kertaakaan sitten Yhdysvaltain Vietnamiin tekemän ristiretken.