Mediassa törmää nykyään jatkuvasti sotaretoriikkaan, jossa määritelmän mukaan suostutellaan ja vakuutellaan. Erityisesti tässä on kunnostautunut maailmanpolitiikan suvereeni johtaja Yhdysvallat, jonka presidentti kampanjoi ankarasti palauttaakseen edes kotirintaman tuen ja hyväksynnän Irakin sodalle.
George W. Bushin mukaan Irak on pitkällä marssilla kohti demokratiaa. Uusi poliittinen järjestys on nousemassa jaloilleen.
Ongelmista huolimatta maa ei olisi vajoamassa sisällissotaan, vaikka päivittäin tapetaan viitisenkymmentä ihmistä.
Valkoisen talon retoriikassa Yhdysvallat ei koskaan vetäydy murhaajien edessä, sillä vaihtoehtoina ovat terrorismi ja islamilainen fasismi. Pentagonin lausunnoissa Saksaakaan ei luovutettu maailmansodan jälkeen takaisin natseille.
Kansainvälisen politiikan tutkija Riikka Kuusiston mielestä Yhdysvaltain kannalta pahin mahdollinen skenaario uhkaa kuitenkin toteutua. Siinä amerikkalainen mustavalkoinen sankaritarina saa rinnalleen vaihtoehtoisen tarinan - vastakertomuksen, jonka todistusvoima vakuuttaa yhä useammat.
Kauhukuvissa irakilainen siviili arvioi maailman medialle, että asiat olivat Saddamin aikana paremmin kuin tänään.
Monien irakilaisten on kerrottu pettyneen kolme vuotta sitten alkaneen sodan tuloksiin. Vaikkei ihmisillä ollut Saddamin aikana hyvä olla eikä oikeuksia, niin koulut, terveydenhoito ja infrastruktuuri toimivat jollakin tavalla. Oli jonkinlainen järjestys, eikä kadulla kävellessä tarvinnut koko ajan pelätä silmitöntä väkivaltaa.
Onko Bushin hallinto hävinnyt propagandataistelun irakilaisten ja amerikkalaisten sieluista?
Erityisesti läntisten suurvaltajohtajien retoriikkaan perehtyneen Riikka Kuusiston mielestä hallinnolle on epäilemättä melkoinen haaste ylistää Irakin kehityssuuntaa. Isoin ongelma on, jos vastakertomus alkaa saada voimaa.
Kuusisto kuitenkin vierastaa propaganda-käsitteen käyttöä, koska se antaa ymmärtää, että jollakulla olisi hallussaan ehdoton totuus.
Amerikkalaista retoriikkaa on vaikea kehua erityisen sofistikoiduksi tai rakentavaksi. Kuusisto on muun muassa havainnut Bushin ja Osama bin Ladenin puheissa peilikuvan kaltaista mustavalkoisuutta ja aggressiivisuutta.
Yhtäältä Bushin puheet edustavat tiettyä amerikkalaista jatkuvuutta aikojen alusta läpi kylmän sodan nykypäivään. Mukana on tuttua messiaanista maailmanpelastusta ja itselle omittu oikeus määritellä Yhdysvallat kansainvälisen oikeuden poikkeustapaukseksi. Uutta on vihollisen määrittely.
Kylmästä sodasta muistuttaa terrorismisotaan ja omaan hegemoniseen asemaan sovellettu bushilainen blokkiajattelu: joko olet joukoissamme - tai sitten meitä vastaan.