Sodan syttyminen laajentaa irakilaisten siviilien pakolaisvirtoja. Monet maan asukkaat ovat jo pitkään tehneet lähtöä pakoon, ja varsinkin kaupungeissa asuvat pyrkivät nyt jättämään kotinsa ja suuntaamaan turvallisempaan ympäristöön, kertoo amanuenssi Unto Vesa Tampereen yliopiston yhteydessä toimivasta Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta Taprista.
Vesa kuvailee, että Bagdadissa on painostava ja alistunut tunnelma.
"Toiset sanovat urheasti, että kaupunkia puolustetaan ja tänne kuollaan. Toiset sanovat, että onneksi meillä on sukulaisia maalla, mennään sinne."
Irakin kansalaiset ovat viime päivinä varastoineet parhaansa mukaan elintarvikkeita, joita heille ennen sodan syttymistä jaettiin tavallisia annoksia enemmän.
"Hyvin monet niistä, jotka pystyvät lähtemään Bagdadista, valmistautuvat lähtöön. He arvelevat, että pääkaupungissa voi käydä huonommin kuin, jos he pääsevät maaseudulle."
Jo matkalle lähteneiden pakolaisten määrää on Vesan mukaan mahdotonta arvioida. YK:n pakolaisasian pääkomissaarin virasto on varautunut satoihintuhansiin tai jopa yli miljoonaan pakolaiseen, jotka pyrkivät Irakin naapurimaihin.
"Ilmeisesti pakolaiset pyrkivät maan rajojen ulkopuolelle vähän joka suuntaan, kuten Iranin ja Turkin puolelle. Onnistuuko se, jää nähtäväksi", Vesa sanoo.
Lähtökohtaisesti kaikille pakolaisille on järjestettävä samanlaiset mahdollisuudet hakea suojaa. Tutkija arvelee, että Irakin eri etnisten ryhmien kohtelu voi kuitenkin käytännössä vaihdella. Maan valtaväestöön kuuluvien shiiamuslimien on ehkä muita ryhmiä helpompi päästä Iraniin ja tulla siellä toimeen.
"Pohjois-Irakissa on vaikeampaa, koska kurdeilla on ollut lentokieltovyöhykkeen tarjoama mahdollisuus itsehallintoon. Turkki ei ole ollenkaan suosiollinen ajatukselle, että kurdit pakenisivat sinne."
Unto Vesa toteaa, että Pohjois-Irakissa asuva kurdivähemmistö pelkää Turkin mukaantuloa sotaan, koska silloin he jäisivät ikään kuin kahden tulen väliin.
Kärsineet siviilit
taas tulilinjalla
Irakin siviiliväestö on saanut viimeisen parin vuosikymmenen ajan kärsiä sodista ja niiden seurauksista. Viimeisen kymmenen vuoden ajan kansa on ollut ahtaalla pakotteiden takia.
"Yhdysvaltojen sodankäyntioppi korostaa, että iskut kohdistetaan sotilaskohteisiin. Samalla on annettu ymmärtää, että oheisvahinkoja, kuten sotilasslangilla sanotaan, tulee", Unto Vesa huomauttaa.
Näiden siviilivahinkojen määrä voi olla hyvin huomattava, jos esimerkiksi Bagdadissa aletaan käydä kaupunkisotaa tai jos pääkaupungin joihinkin osiin kohdistetaan laajoja aluepommituksia.
Bagdadissa vaarassa ovat kaikki sillat, kulkuyhteydet ja hallintorakennukset. Samalla uhka kohdistuu niiden lähellä oleviin siviileihin.
Persianlahden sodan aikana koalitiojoukkojen tulo pysäytettiin ennen Bagdadia. "Silloin tiedotusvälineet eristettiin sotanäyttämöltä, kun pakenevia irakilaisjoukkoja ruvettiin pommittamaan ja tie Basrasta Bagdadiin alkoi näyttää liian hirvittävältä television katsojille", Vesa muistelee.
Tiedotusvälineiden pääsyn estämistä hän pitää pääsyynä siihen, ettei kuolleiden määrää vieläkään tiedetä edes suuruusluokaltaan. Arviot ovat vaihdelleet kymmenistätuhansista satoihintuhansiin.
Avustusjärjestöjen
on vaikea toimia
Uuden Irakin-sodan aikana kansainvälisen yhteisön edustajien on Unto Vesan mukaan vaikea toimia paikan päällä. Monet heistä, esimerkiksi Punaisen Ristin edustajat, ovat itsekin lähteneet pois sodan jaloista. Avustustyöt jäävät pitkälti Irakin Punainen Puolikuu -järjestön toiminnan varaan.
Yhdysvallat on tehnyt skenaarioita sodan jälkeisestä ajasta: Irakin jälleenrakentamisesta ja maahan toimitettavasta humanitäärisestä avusta ja siitä, minkälainen sodan jälkeinen hallinto voisi olla.
"Joihinkin tehtäviin on jo suurin piirtein varattu yhtiöitä ja yrityksiä, jotka saavat tiettyjä lohkoja hoidettavakseen. Jos Yhdysvallat pystyttää Irakiin vihjaamansa miehityshallituksen, jälleenrakennuslupia ositetaan sen mukaan, ketkä ovat osallistuneet sotatoimiin. Amerikkalaiset ja brittiläiset yhtiöt voivat olla niskan päällä ranskalaisiin ja venäläisiin verrattuna."
Unto Vesa muistuttaa, että sodan aloittaminen ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta tekee vaikeaksi sen, että EU osallistuisi taistelujen päätyttyä Irakin jälleenrakennustoimintaan.