Irakia yhä syvempään syöveriin vetävä sota on jäänyt viime viikkoina Ukrainan kriisin ja Gazan sodan jalkoihin. Taistelut ovat kiihtyneet siinä määrin, että Irak on vaarassa joutua yhä enemmän islamistiterroristien käsiin. Sodan laajeneminenkaan ei ole poissa laskuista.
Islamilaista kalifaattia tavoittelevien islamistijoukkojen etenemisen takia tilanne on äitynyt niin pahaksi, että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama valtuutti torstaina tekemään tarvittaessa ilmaiskuja ISIS:n joukkoja vastaan.
Obaman ilmoitus on suunnanmuutos. Hän oli tähän asti vastustanut asevoiman käyttöä Irakissa. Valtuutusta käytettiin heti perjantaina Pohjois-Irakissa ISIS:n joukkoja vastaan.
Yhdysvallat oli jo tätä ennen käyttänyt sotilaskoneita Irakin pohjoisosissa motissa olevien ruoka- ja vesihuoltoon.
Ilma-asetta käytetään, jos ISIS:n joukot alkavat uhata Kurdistanin pääkaupunkia Irbiliä, siellä olevaa Yhdysvaltain konsulaattia, Bagdadissa olevaa suurlähetystöä tai Tigrisjoessa olevaa Mosulin patoa, jonka räjäyttäminen olisi valtaisa inhimillinen katastrofi.
Obama teki taas selväksi, ettei hän lähetä Yhdysvaltain joukkoja Irakin maaperälle toista kertaa. Hän toteutti vaalilupauksensa kotiuttaa joukot sieltä.
Kaudellaan Obama on käyttänyt supervallan asevoimaa hyvin säästeliäästi. Lennokki-iskut terroristikohteina pidettyihin maaleihin ovat olleet poikkeus.
Obaman pidättyvyys sotavoiman käytössä on näkynyt esimerkiksi Libyassa ja Syyriassa. Yhdysvallat ei ottanut pääroolia Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin kaataneessa sodassa ja pidättyi viime hetkellä voimankäytöstä Syyriassa sen käytettyä kemiallisia aseita kapinallisjoukkoja vastaan.
Lähiajat näyttävät, joutuuko Obama määräämään massiivisia ilmaiskuja. Islamistijoukot pitävät hallussaan jo noin kolmasosaa Irakin pinta-alasta. Menestyksestä päätellen joukot ovat taistelutahtoisia ja hyvin aseistettuja. Ne ovat saaneet modernia aseistusta esimerkiksi lyömiltään Yhdysvaltain varustamilta Irakin joukoilta.
Yhdysvallat sitoo toimensa myös siihen, saadaanko Irakiin eri uskonnollisia ryhmiä paremmin edustava hallitus. Avainkysymys on, kenet valitaan sunnuntaina pääministeriksi. Yhdysvallat haluaisi vaihtaa Nouri al-Malikin toiseen shiiamuslimiin.
ISIS-joukot eivät kaihda keinoja. Niiden iskuvoimasta kertoo paljon se, että kurdien pesh merga -joukkoja on pidetty erittäin kovina taistelijoina. Viime päivinä ISIS-joukot ovat surmanneet satoja jezidien uskonnolliseen lahkoon kuuluvia.
Sunneihin kuuluvat islamistit antavat Irakin kristityille mahdollisuuden maksaa uskonnollista veroa tai kääntyä muslimiksi välttääkseen kuoleman. Jezidejä islamistit pitävät kuitenkin vääräuskoisina, jotka pitää tappaa.
YK:n edustajat kutsuvat jezidien teurastusta jo kansanmurhaksi ja rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Kymmeniätuhansia jezidejä on ISIS-joukkojen saartamina Irakin pohjoisosissa.
Pääkirjoitus