Damaskos
Irakin kansallinen hajanaisuus on ensimmäisen maailmansodan perua. Tuolloin pirstoutui kaksi monikansallista suurvaltaa: Itävalta-Unkari ja ottomaanien Turkki. Molempien raunioille syntyi uusia valtioita, joiden rajoja ei vedetty kansallisin perustein. Sellaisia olivat esim. Irak ja Jugoslavia, joka on jo verisesti hajonnut. Irak tahdotaan pitää koossa. Ongelma on, miten se tapahtuu ilman Saddam Husseinin kaltaisen diktaattorin kovaa kouraa.
Etelän shiia- ja pohjoisen sunnimuslimien yhteinen nimittäjä on arabialaisuus.
Pohjoisen kurdit ovat kokonaan oma kansansa. Näiden kolmen suuren lisäksi Irakissa on lukuisia pieniä vähemmistöjä: turkmeeneja, armenialaisia, assyrialaisia, jesidejä, juutalaisia.
Shiialaiset
enemmistönä
Shiialaisia on Irakin väestöstä yli 60 prosenttia. He vihaavat Saddam Husseinia vähintään yhtä katkerasti kuin kurdit, sillä he ovat saaneet maksaa hänen hallinnostaan hyvin kalliisti. Verivirta ei suinkaan rajoitu vain vuoden 1991 kansannousuun, johon George Bush heidät kehoitti ja jätti sitten pulaan.
Vuoden 1991 tapausten jälkeen myös Etelä-Irakiin säädettiin lentokieltovyöhyke, mutta se ei riittänyt suojaamaan shiialaisia. Siitä huolimatta he yrittivät kapinaa vielä vuonna1996, mutta sekin päättyi verisesti.
Saddam hallitsi oman klaaninsa avulla. Hänen jalkoihinsa jäivät kaikki niskuroijat. Iranin mullahien junailema vallankumous sai hänet kammoksumaan erityisesti shiialaisia hengenmiehiä. Irakin johtavat ajatollat, Mohammed Bakr al-Hakim ja Mohammed Taqi Modaressi ovat paenneet ulkomaille ja istuvat kaikkien kauhuksi Teheranissa.
Irak on shiialaisuuden kehto ja keskus. Siellä on heidän pyhimmät paikkansa, imaami Alin hauta Najafissa ja marttyyri-imaami Husseinin hauta Karbalassa. Iranin jyrkän vallankumousjohtaja Ruhollah Khomeinin ansiosta ulkomaailma suhtautuu shiialaisiin kauhunsekaisella epäluulolla. Mutta kaikki shiialaiset eivät ole aktiivisia uskovaisia eivätkä kaikki aktiiviset uskovaiset ole fundamentalisteja.
Todellisuudessa shiialaisuudessa voisi olla islamin uudistamisen avaimet. Toisin kuin sunnilaisuus, joka pohjaa vain Koraanin ja profeetan ajan perimätiedon, sunnan, kirjaimeen, shiialaisuus sallii tulkitsemisen. Tulkkeja ovat ajatollahit. Liberaali ajatollah voisi periaatteessa uudistaa paljon.
Mutta Khomeinin ansiosta Iranin vallankumouksen varjo häilyy Irakin shiialaisten yllä. Erityisen herkästi ja torjuvasti shiialaisuuteen suhtautuu Yhdysvallat. Tämä ennakkoluulon raja-aita on shiialaisten voitettava voidakseen osallistua "uuden Irakin" hallintoon.
Toisaalta shiialaiset puhuvat suurimman kansanryhmän suulla. He eivät alkuunkaan hyväksy kurdien vaatimaa liittovaltiota, jossa on heikko keskushallitus ja osilla laaja autonomia. Tässä kohdassa sekä uskovaiset että maallistuneet shiialaiset ovat samaa mieltä. Vähemmistön erikoisoikeudet ovat heille tarpeetonta painolastia. Demokratia ja ihmisoikeudet riittävät.
Saddam sunnien
painolasti
Diktaattori Saddam Hussein kuului Irakin sunnilaiseen vähemmistöön, jota on alle 20 prosenttia maan väestöstä. Tämä ei tarkoita, että kaikki sunnilaiset olisivat olleet Saddamin hallinnon tukipylväitä tai edes kannattajia. Myös opposition keskuselimen, Irakin kansallisen kongressin, INC:n, johtaja Ahmed Chalabi on sunnilainen. Häntä pidetään amerikkalaisten suosikkina Irakin uuteen hallitukseen.
Koska Saddam ja hänen tärkeimmät tukijansa ovat sunnilaisia, sunnilaiset pelkäävät Saddamin varjon lankevan ylleen. He pelkäävät "sorrettujen" sokeaa kostoa.
Yhdysvallat silmäilevät sunnilaisia suurin toivein. Mutta sunnilainen hallinto voi johtaa uuteen yhden väestönosan ylivaltaan. Sitä paitsi sunnilaisuus ei ole samaa kuin vapaamielisyys. Myös sunnilaisilla on radikaalit fundamentalistinsa.
Sunnien ja shiialaisten "maalliset" poliittiset puolueet voivat yhtä hyvin olla yhteiset. Ei Irakia ole tarvetta jakaa uskonnon, islamin eri suuntausten perusteella. Puoluekenttä on kehittymätön, koska Saddam Hussein ei sallinut minkäänlaista oppositiota.
INC:hen kuuluu kaikenkirjavia puolueita, mutta maanpaossa on vaikea luoda todellinen jalansija. INC:n puolueet ovat ilmassa, vailla kenttää ja kannattajia. Tilanne voi tosin muuttua hyvin nopeasti, mutta suurin ongelma on, ettei Irakilla ole minkäänlaista kokemusta demokratiasta. Maassa on valta vaihtunut vain sotilaskaappausten avulla.
Kurdit kokonaan
oma kansansa
Kurdeille ensimmäinen maailmansota oli tragedia. Heidän asuma-alueensa pirstottiin viiteen valtakuntaan. Länsiliittoutuneet olivat luvanneet itsenäisen Kurdistanin ottomaanien valtakunnan raunioille, mutta lupausta ei pidetty. Syitä oli kaksi: Neuvostoliiton synty ja öljyn löytyminen.
Sosialistisen valtion syntyminen Turkin pohjoispuolelle teki tarpeelliseksi säilyttää jossakin määrin vahva Turkki. Itsenäistä Kurdistania ei koettu yhtä vahvaksi vastapainoksi. Mosulin öljyn löytyminen sai Englannin ja Ranskan suosimaan arabeja, koska olettivät nämä helpommiksi neuvottelukumppaneiksi kuin kurdit.
Kurdit ovat epätoivoisesti yrittäneet taistella itsenäisyytensä puolesta, mutta ainoa tulos on ollut verenvuodatus ja pakkomuutot. Turkissa oli maailmansotien välillä kolme rajua kurdikapinaa, Iraniin syntyi toisen maailmansodan jälkeen lyhytikäinen Mahabadin tasavalta. Länsi antoi shaahin murskata sen, koska se oli syntynyt Stalinin tuella.
Mahabadin tasavallan puolustusministeri oli legendaarinen Mustafa Barzani, Irakin kurdi, joka nousi kahdesti Yhdysvaltojen tukemana Irakin neuvostomielistä keskusvaltaa vastaan. Yritykset päättyivät vuonna 1975 maanpakoon, kun häntä ei enää tarvittu suurvaltapelissä.
Vuoden 1991 kapinaa seurannut joukkopako toi kurdeille suoja-alueen, joka on ollut täysin riippumaton Irakin keskusvallasta. Tässä sodassa kurdeilla ei ollut valinnanvaraa. Heidän oli pakko taistella Yhdysvaltojen rinnalla verivihollista Saddamia vastaan, vaikka kurdeilla on paljon hävittävää mutta vain vähän voitettavaa.
Uhkana saavutetun
edun menetys
Kurdeilla on suoja-alueellaan ollut 12 vuotta täysin oma hallinto. Saddamin keskusvallalla ei ollut asiaa suoja-alueelle. Heillä on omat ase- ja järjestysvoimat, omat kurdikieliset koulut ja yliopistot, oma parlamentti, oma lippu ja radio- sekä televisioasemat.
Haittana on ollut laillisen pohjan puuttuminen ja väliaikaisuuden tila. Talouden kehitystä on vaikeuttanut Irakiin kohdistunut kauppasaarto. Lisäksi Saddam piti omaa kauppasaartoaan vaikutusvallastaan lipsuneeseen alueeseen.
Mutta kurdit ovat eläneet de facto itsenäisessä valtiossa. Nyt he eivät ole lainkaan halukkaat luopumaan itsemääräämisoikeudestaan. Mutta Irakiin perustettava uusi keskusvalta on uhka kurdeille. Arabit eivät hyväksy kurdien ajamaa liittovaltiota. He vaativat yhtä ja yhtenäistä keskusvaltaa, mikä kurdeille merkitsisi rajua askelta taaksepäin.
Kurdit ovat aktiivisesti taistelleet Yhdysvaltojen joukkojen rinnalla ja komennossa. Sen sijaan arabit ovat taistelleet liittoumaa vastaan. Mutta sota saattaa tuoda kurdeille vapauden menetyksen ja arabeille vapauden.
Kurdit panostavat Yhdysvaltoihin. He toivovat sen takaavan heidän autonomiansa vastapalveluksena osallistumisesta taisteluun. Mutta suurvallalla ei ole ystäviä, sillä on vain etuja. Yhdysvallat saattaa harkita suhteiden parantamisen arabimaailman ja Turkkiin tärkeämmäksi kuin kurdien itsemääräämisoikeuden. Jos huonosti käy, kurdit ovat taistelleet autonomian menettämisen puolesta. Se lupaisi uutta kurdikapinaa yli rajojen.