Damaskus
"Me saamme maksaa amerikkalaisten sodan. He pumppaavat öljymme sotakustannuksiinsa. Ei meille tule mitään uutta hyvinvointia", sanoo Damaskoksessa asuva irakilainen Hassan Azima
Hän näkee asiat yksioikoisesti, mutta totuus on pahoja aavistuksia karumpi.
Irak on ilmankin konkurssitilassa. Saddam Hussein jättää jälkeensä suunnattomat, noin 500 miljardiin euroon nousevat velat. Suuri osa on peräisin Irakin-Iranin sodasta, jolloin länsi aseisti Saddamia naapuria vastaan. Kuwait vaatii Saddamin aiheuttamista tuhoista peräti 300 miljardia. Jos laskut todella lankeavat, uudelta hallitukselta puuttuvat kaikki toimintaedellytykset.
"Minun sisareni on Bagdadissa. Emme ole kuulleet hänestä 12 päivään. Ennen kuin puhelinyhteys katkesi, hän kertoi kaiken olevan hyvin. Mutta se oli sodan alkupuolella", sanoo Kurdistanin isänmaallisen liiton toimistossa työskentelevä Ayeen Khanakah huolestuneena.
"Amerikkalaiset ovat edenneet viime päivinä yllättävän nopeasti. Ehkä tämä tappaminen viimeinkin loppuu", sanoo shiialaiseen ´Islamilaisen toiminnan järjestöön´ kuuluva Ali Fateh. Hänen päällikkönsä, maltillinen ajatolla Mohammed Taqi Modarressi vetosi heti sodan alussa YK:n pääsihteeri Kofi Annaniin nopean rauhan saavuttamiseksi.
Kurdit
epäileviä
Kurdien kyttäävä sodankäynti Pohjois-Irakissa on sujunut hyvin. Puoluejohtajat puhaltavat suureen ääneen ja luottavaisesti yhteen hiileen amerikkalaisten kanssa. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta. Mutta pohjalta kurkkii syvä epäilys. Yhdysvallat on liian monta kertaa kehoittanut kurdit kapinaan ja jättänyt heidän sitten pulaan.
Kurdeilla on suoja-alueella oma lippunsa, omat asevoimat ja poliisi, omat televisioasemat sekä kurdikieliset koulut ja yliopistot. He eivät halua näistä luopua, vaan pikemminkin laajentaa "osavaltionsa" käsittämään kurdien koko asuma-alueen. Mutta sekä Irakin arabien että Turkin on vaikea sulattaa kurdien itsehallinto.
Kurdit toivovat, että Yhdysvaltojen avulla Bagdadiin tulee sellainen uusi hallitus, että pelko irakilaisten asevoimien sekaantumisesta kurdien asioihin katoaa. Mutta he pelkäävät, että Turkki ja arabit painavat Yhdysvaltojen vaakakupissa enemmän.
Kurdien välit muihin irakilaisiin eivät ole parhaat mahdolliset. Vaikka koko Irakin oppositio puhuu vakaumuksen rintaäänellä demokratiasta, arabit karsastavat kurdien vaatimaa hyvin löyhää liittovaltiota. Lisäongelmana on Turkki. Kurdit pelkäävät Yhdysvaltojen hallituksen ja Turkin pääsevän yksimielisyyteen heidän kustannuksella.
Menneisyyden
painolasti
Menneisyyden muistot ovat katkerat. Päällimmäisenä painaa vuosi 1991. Silloin George Bush vanhempi kehoitti Irakin kansan kapinaan Saddam Husseinia vastaan. Kurdit ja shiialaiset noudattivat kehoitusta. Länsi katseli syrjässä, kun Saddam murskasi kapinan verisesti. Vasta kurdien joukkopako toi suoja-alueen, joka ei käsitä kurdien koko asuma-aluetta.
Kylmä sota jauhoi kurdeja kuumasti. Vuonna 1961 CIA kiihotti kurdit kapinaan Moskovan kanssa tasatahtia astelevan kenraali Abdel Karim Kassemin sotilashallitusta vastaan, kun tämä erosi länsimielisestä Badgadin sopimuksesta. Kenraali Ahmed Hassan al-Bakrin vallankaappauksen jälkeen sota päättyi aselepoon vuonna 1968.
Irakin solmittua ystävyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1972 alkoi Yhdysavaltojen tukema kurdisota uudelleen. Yli miljoona kurdia pakkomuutettiin, etupäässä Kirkukin öljykaupungista. Sinne tuotiin tilalle arabialaista väestöä Egyptiä myöten. Sota päättyi tappioon vuonna 1975, kun Yhdysvaltojen likeisin liittolainen Lähi-idässä, Persian shaahi sulki rajansa kurdeilta.
Nyt Yhdysvallat tarvitsivat kurdeja pohjoisrintamalla, koska Turkki kielsi liittouman joukkojen läpimarssin.
Kun sota on ohi, vaarana on, että Manu on tehnyt tehtävänsä ja saa jälleen kerran mennä. Se ei ainakaan olisi omiaan pitkän päälle vakaannuttamaan aluetta.