Pommit räjähtelevät. Yhdysvaltalaiset ja britannialaiset sotilaat polkevat ihmisoikeuksia. Kukaan ei tiedä, kuinka todellista olisi se valta, jonka pitäisi siirtyä irakilaisille kesäkuun lopussa.
Britanniassa puhutaan nyt avoimesti siitä, kuka seuraa Tony Blairiä, kun katastrofi nimeltä Irak näyttää uhkaavan hänen asemaansa Työväenpuolueen kiistattomana johtajana.
Viimeisimmät mielipidetiedustelut sanovat, että Blairistä on tullut taakka työväenpuolueelle kesäkuun 10. päivänä pidettävää supervaalitorstaita ajatellen. Britanniassa valitaan silloin eurokansanedustajien ohella joukko kunnallisvaltuutettuja ja esimerkiksi suur-Lontoon pormestari.
Vankiskandaalissa selittelyn maku
Gallupit ennustelevat myös, että työväenpuolue eli Labour pärjäisi ensi vuoden parlamenttivaaleissa paremmin, jos puoluetta johtaisi Blairin sijasta valtiovarainministeri Gordon Brown.
Viime päivinä blairiläiset brittihallituksen ministerit ovat antaneet auliisti lehti- ja tv-haastatteluja kertoen, että Blair johtaa hallitusta rautaisella otteella. Blair itse sanoi Irakin rauhoittamisesta maanantaisella Turkin vierailullaan - symbolisesti myös omaa asemaansa tarkoittaen -, ettei hänellä ole aikomustakaan jättää tehtävää kesken.
Mutta suurelle yleisölle vankien kidutusskandaali on ollut se viimeinen isku, jolla luottamus Blairiin murentui lähes olemattomiin. Ja mikä pahinta Blairin kannalta, myös omat kansanedustajat ovat alkaneet pitää Blairiä taakkana niin moraalisesti kuin vaalilaskelmiakin ajatellen.
Blair ja puolustusministeri Hoon ovat antaneet parlamentissa epäuskottavia selittelyjä sille, miksi hallitus ei näytä tienneen Amnesty Internationalin ja Punaisen Ristin raporteista. Dokumentit puhuvat kuitenkin selkeästi myös brittisotilaitten eikä vain jenkkien ihmisoikeusrikoksista irakilaisvankeja vastaan.
Hallitus ei anna kansanedustajien äänestää myöskään lisäjoukkojen lähettämisestä Irakiin. Tämä tuntuu monesta Irakin miehittämistä vain vastahangoin puoltaneesta Labourin kansanedustajista uudelta petokselta.
Heidät nimittäin taivuteltiin äänestämään miehityksen puolesta maaliskuussa 2003 vetoamalla joukkotuhoaseitten uhkaan. Joukkotuhoaseita ei ole löydetty Blairin tai presidentti Bushin maalailemien kauhukuvien mukaisessa mielessä.
Huttonin raportin kuulemistilaisuudet olivat paljastaneet, miten Blairin esikunta tiedotuspäällikkö Alastair Campbellin johdolla vääristeli totuutta yrittäessään vääntää kansalaismielipidettä sodan puolelle.
Moni kansanedustaja kavahtaa myös sitä, että heidän on selitettävä äänestäjille, miksi Blair seisoo aina vain rinta rinnan George W. Bushin kanssa. Ja miten Blair voi ilmoittaa, että Ariel Sharonin hallitus noudattaa edelleen Lähi-Idän tiekarttaa, vaikka Israelin katepillarit tuhoavat par´aikaa palestiinalaisten koteja Gazassa?
Poliittiset kommentaattorit uskovat, että Irak kampittaa Blairin. Vain hänen kaatumisensa ajankohta on arvailujen varassa. Jättävätkö Brown ja hänen liittolaisensa taistelun vallanvaihdosta ensi vuoden parlamenttivaalien jälkeiseen aikaan? Blair vetoaa nimittäin edelleen tehokkaasti keskiluokkiin, jotka aiemmin äänestivät konservatiiveja.