Yhdysvaltain päätös kieltää Irakin sotaa vastustaneilta mailta osallistuminen 26:n ison jälleenrakennusurakan tarjouskilpailuun on huonoa politiikkaa.
Päätös on apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitzin, joka oli Irakin sodan keskeinen strategi. Se rajoittaa muiden kuin sotakoalitioon kuuluneiden tai sitä kiltisti ymmärtäneiden maiden mahdollisuuksia päästä osille Irakissa edessä olevasta suuresta bisneksestä. Pentagonin määräysvallassa ovat ne 18,6 miljardia dollaria, jotka maa on luvannut jälleenrakennukseen.
Diskriminoinnin kansainvälisoikeudellinen viitekehys on kuitenkin hämärä. Juridiikan asiantuntijat sekä EU:ssa että Suomen ulkoministeriössä jäivät sitä torstaina ihmettelemään.
Jos kyseessä on amerikkalaisten antama kehitysapu, niin tilanne vaikuttaa maailmalla takavuosina harjoitetun kehitysyhteistyöpolitiikan valossa selkeämmältä. Valtiot ovat suunnanneet apuaan hyvin poliittisin perustein ja tilauksia on ohjattu rahaa myöntävään maahan.
Amerikkalaisten sisäisestä varainkäytön näkökulmasta miljardit ovat tietysti "kehitysapua" siitä huolimatta, kulkeeko raha normaalien apukanavien vai Yhdysvaltain johtaman Irakin väliaikaishallinnon käsien kautta. Jälleenrakennuspotti jaetaan joka tapauksessa vain niiden kesken, jotka "olivat meidän puolellamme, eivät meitä vastaan".
Jos taas ruvetaan kyselemään kansainvälisen kaupan oikeudellisten sääntöjen (Gatt, WTO jne.) perään, niin ratkaisu on kyseenalainen. Gatt-järjestelmä kieltää oman maan firmojen poliittisen suosimisen.
Jokseenkin odotettu päätös on kuitenkin myös johdonmukainen. Valtioita yritettiin veivata mukaan liittoumaan kertomalla pääurakoiden jakoperusteista jo ennen hyökkäystä. Ensimmäisestä kierroksesta hyötyivät tosin vain amerikkalaisyhtiöt.
Hegemonin kosto vastaanhangoittelijoille pitää sisällään perustelut, joiden mukaan samalla turvattiin "Yhdysvaltain elintärkeitä turvallisuusetuja".
Lähes mitä tahansa voi nykyään sanoa elintärkeäksi turvallisuuseduksi - ja Gatt-sopimuksesta voi sattumoisin poiketa juuri niiden perusteella. On sitä paitsi perusteltua kysyä, miten kansainvälisen yhteisön jakaminen uudelleen edistää turvallisuutta Irakissa, jossa liittoumalla on hätä kädessä. Odotetaanko Pentagonissa, että Irakiin alkaa nyt valua maailmalta uusia divisioonia terroristien torjuntaan.
Koalitioon näyttää kuuluneen yli 60 todellista liittolaista. Maailmassa on parisataa valtiota, joista useimmat ovat pieniä tai vähäpätöisiä, mutta kaikki lasketaan Mikronesiasta Mongoliaan. Rangaistus kohdistuu niihin, joiden mielestä yksipuoliset sotatoimet olivat omiaan heikentämään kaikkien turvallisuutta.
Suomi onhyvässä seurassa. Se korosti sodan alla päätöksenteon kollektiivisuutta eli YK:n roolia, mutta ilmaisi myös valmiutensa harkita osallistumista jälleenrakennukseen. Suomi harjoitti kritiikkiä sordiino päällä ja on lähettänyt Irakiin humanitaarista apua sekä naapurimaahan poliisikouluttajia.
Suomen kuten myös EU:n lupaamat jälleenrakennusrahat menevät kansainvälisille rahastoille, joiden tuleva toiminta on hahmottumassa YK-järjestelmän ja Maailmanpankin sääntöjen puitteissa. Nämä urakkatarjouskilpailut tulevat olemaan avoimia kaikille.
Meikäläiset Irakia tuntevat firmat saattavat päästä markkinoille myös tytäryhtiöidensä, alihankinnan ja aliurakoinnin kautta.