Tehtävä suoritettu, julisti presidentti George W. Bush viisi vuotta sitten lentotukialuksen kannella. Yhdysvaltain Irakin-sotaa keskeneräisempää sotilasoperaatiota on vaikea kuvitella.
Vapun jälkeisenä päivänä viisi vuotta sitten lentotukialus Abraham Lincoln oli palaamassa Kaliforniaan kotisatamaansa Irakin sotaretkeltä. Saddam Husseinin hallitus oli kaatunut, ja amerikkalaistappiot olivat olleet vähäisiä. Niinpä presidentti George W. Bush istui sotilaskoneen kyytiin, lensi alukselle ja julisti lentäjänasussaan tehtävän suoritetuksi. Samaa kertoi kuuluisaksi tullut juliste lentotukialuksen kannella: "Mission accomplished", luki presidentin selän takana.
Sittemmin irakilaisia on kuollut yli satatuhatta, tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Amerikkalaissotilaita on kaatunut yli 4 000 ja moninkertainen määrä on palannut kotiinsa haavoittuneena. Sotilaslääketiede on kehittynyt, joten entistä useampi vaikeasti vammautunut sotilas voidaan pitää hengissä. Irakilaisille siviileille samaa ylellisyyttä ei ole suotu.
Viime viisi vuotta Irak on ollut uutisvälityksen kestoaihe. Lähes päivittäin toistuvat kuvat aina vain uusista räjähdyksistä ja niiden jäljistä, surevista ihmisistä ja rikotuista kodeista. On tullut täysin selväksi, että Yhdysvaltain operaatio ei ole saavuttanut tavoitteitaan Irakin vakauttamisesta ja demokratisoinnista. Koko hyökkäys perustui väärille ja vääristellyille tiedoille, ja varsinaisen hyökkäyksen jälkeisen ajan järjestelyt oli lyöty laimin vastuuttomalla tavalla.
Mutta kaikki tämä on tullut jo viiden vuoden aikana tutuksi, eikä sen toistaminen todellisuutta muuksi muuta. Jäljellä on peruskysymys siitä, milloin ja miten tämä kaikki oikein voi päättyä.
Bush on jättämässä seuraajansa mahdollisimman epäkiitolliseen asemaan, sillä mitään ratkaisua ei voi odottaa nykyisellä presidenttikaudella. Seuraajan käsiin jää paljon resursseja syövä epäsuosittu sotilasoperaatio, jota ei voi voittaa eikä hävitä ja josta ei nykynäkymin voi päästä eroon, vaikka tahtoisikin.
Aikoinaan Vietnamissa amerikkalaisten vastapuolena oli järjestäytynyt voima, joka pystyi ottamaan koko maan heti haltuunsa. Irakissa kaikki on paljon sekavampaa. Viiden vuoden jälkeen amerikkalaiset itsekään eivät tunnu tietävän, ketkä ovat heidän puolellaan ja ketkä vastaan. On myös täysin mahdotonta arvioida, mitä Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen saisi Irakissa aikaan, jos uusi presidentti päättäisi niin toimia.
Tämän vuoksi on tarpeen antaa arvoa niille neuvotteluille, joita on käyty presidentti Martti Ahtisaaren toimiston välityksellä. Tapaamista vapun alla Suomessa seuraa uusi tapaaminen Bagdadissa. Tämä vielä alkuvaiheessaan oleva prosessi kerää yhteen Irakin särkyneen yhteiskunnan eri osapuolia ja pyrkii luomaan keskinäisen luottamuksen alkua.
Jos Irakia ikinä aiotaan rakentaa uudelleen sen omin voimin, siihen tarvitaan juuri tämäntapaista pohjaa. Ahtisaaren toimiston työ on varmasti tarpeellista, mutta liikoja sen varaan ei tässä vaiheessa kannata laskea. Matka on pitkä ja epävarma, ja kaikki on ollut alettava aivan nollapisteestä. Jonkun on kuitenkin joskus yritettävä korjata, mitä on rikottu. Muuten toivottomuus jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Näinä päivinä Persianlahden alueelle on saapunut uusi Yhdysvaltain lentotukialus, mikä on tulkittu sotilaalliseksi viestiksi Iranin suuntaan. Irakin sodan ainoita hyviä tietoja tähän asti on ollut se, että konflikti ei ole levinnyt maan rajojen ulkopuolelle. Senkään tilanteen jatkuminen ennallaan ei ole vielä varmaa.