Aina kun liikenne- tai energiasektorilla investoidaan, kyse on hyvin pitkäaikaisesta projektista. Tämän päivän päätöksillä on vaikutuksensa vielä 50 vuodenkin päästä.
Koska investoinneilla ei rakenneta vain huomista, vaan kokonaista tulevaisuutta, pitäisi sekä rakennuttajalla että rahoittajalla olla todella selkeä näky yhteiskunnan muutoksesta pitkällä tähtäimellä.
Investointipolitiikka on yksi taloudellisen ohjauksen keino, tapa suunnata muutoksen kurssia ja vauhdittaa siirtymää uusiin suuntiin silloinkin, kun lainsäädännön tai verotuksen muutokset tuntuvat liian vaikeilta toteuttaa.
Ei siis ihme, että esimerkiksi liikenneinvestoinnit ovat aina olleet kaikille puolueille äärimmäisen kiinnostavia – ei välttämättä liikennepoliittisista syistä, vaan poliittisina saavutuksina.
Uusi asfalttipäällyste on konkreettinen merkki tulevaisuudenuskosta ja kiertoliittymä kertoo, että valtio välittää. Siksi hyöty-kustannuslaskelmien kanssa ei aina ole niin justiinsa: jos hanke tuntuu alueella tärkeältä, se usein päätyy olemaan sitä.
Valtavan isoja investointeja saatetaan siis aloittaa tai jatkaa, koska ne tuntuvat tänä päivänä tärkeiltä.
Omana liikenneministeriaikanani investointien osumatarkkuutta pyrittiin parantamaan niin sanotulla uudella liikennepolitiikalla. Hankkeita pyrittiin arvioimaan niiden tarpeen perusteella, käyttäen kaikkia mahdollisia keinoja liikennepoliittisen ongelman ratkaisemiseen.
Ajatuksena oli, että kallein ratkaisu ei välttämättä aina ole paras: esimerkiksi liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen jollakin alueella ei aina tarvitse uutta jätti-investointia yhteysvälille, vaan vaikkapa joukkoliikenneyhteyksien, liittymäpysäköinnin tai ohituskaistojen parantamista.
Tavoitteena oli tuoda liikennepolitiikkaan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mutta myös suitsia sektorin holtitonta rahankäyttöä. Investoinneista sopiminen ei voi tarkoittaa sitä, että valtion piikki on loputtomasti auki, kun kustannukset karkaavatkin käsistä.
Investointeihin liittyy aina riskejä. Esimerkiksi riskien realisoitumisesta käy vaikkapa Länsimetro. Juuri tällaisten tapausten ennaltaehkäisemiseksi jokainen liikenneinvestointi on suunniteltava huomattavasti aiempaa tarkemmin ja hallinnon raja-aitoja ylittäen.
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen raportit EU:n varojen käytöstä ovat surullista luettavaa. Euroopan tasolla rahaa hukataan nimittäin myös aivan tarpeettomaksi osoittautuneisiin hankkeisiin.
Syyskuussa julkaistu kertomus satamainvestoinneista toteaa, että muun muassa laitureihin, satama-altaisiin ja aallonmurtajiin EU:n satamissa vuosina 2000–2003 kohdistetuista EU-varoista kolmasosaa ei ollut käytetty vaikuttavalla ja kestävällä tavalla.
Tarkastettuihin hankkeisiin käytetystä määrästä joka kolmas euro (194 miljoonaa euroa) käytettiin hankkeisiin, joiden yhteydessä luodut rakenteet olivat lähistöllä jo olemassa olevien rakenteiden kanssa päällekkäisiä.
97 miljoonaa investoitiin infrastruktuuriin, jota ei ole joko käytetty lainkaan tai vain erittäin vähän. Kustannusylityksiä, viivästyksiä, jatkoyhteyksien puutetta, vähäistä vastinetta rahalle…kuulostaa surullisen tutulta.
On selvää, että julkista rahaa käytettäessä investointien vertailuun on panostettava ja arviointikriteerejä laajennettava – ohjausvaikutus on saatava näkyväksi. Jatkossa on keskeistä, että myös hankkeiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset sekä kulkumuotosiirtymät tehdään näkyviksi ja otetaan huomioon.
Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnin jälkeen meidän on entistäkin tarkemmin tutkittava, rakennetaanko energia- ja liikennehankkeilla oikeasti kestävää, sopimuksen mukaista tulevaisuutta vai pidetäänkö niillä yllä vanhaa maailmaa. Julkiset resurssit jäsenmaissa ja EU-tasolla on suunnattava uudelleen.
Euroopan komission CEF-rahoituksessa uudet kriteerit jo näkyvät: rahoitusta ei saa hankkeille, jotka eivät palvele siirtymää vähähiiliseen aikakauteen.
EU-rahoitus ei myöskään enää kohdistu vain infrastruktuurin rahoittamiseen vaan rahoitusta on saatavissa myös liikennevälineisiin sekä palveluihin liittyviin innovaatioihin ja kokeiluihin.
Euroopan investointipankki on myös ottamassa ensiaskeleita rahoituksen uudelleensuuntaamiseen: julkilausuttuna tavoitteena on suunnata 25 prosenttia rahoituksesta ilmastotoimiin.
Investointien lisäksi uudelleen pitää suunnata myös niitä tukia ja verotusjärjestelmää, jolla fossiilisten polttoaineiden käyttöä edelleen pönkitetään. Koska muutos tulee olemaan suuri, on nyt tilausta niille jotka konkreettisesti miettivät miten muutos voidaan oikeudenmukaisesti toteuttaa.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.