Intiön vesitornin alaosassa istui vahtimestari, joka möi sisäänpääsylippuja, pilettejä. Pääsymaksuna perittiin yksi markka aikuisilta, koululaisilta ja sotilailta. Torni oli suosittu vierailukohde 1930-luvulla, jolloin se oli yleisölle avoin vapusta lokakuun loppuun.
"Muistan, että lapsena 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa kiipesin kierreportaita pitkin ylös torniin. Tornin keskiosa oli avoin, enkä uskaltanut katsoa siitä alas vaan pidin katseeni tiukasti tiiliseinässä. Katolle oli rakennettu kaiteella varustettu näköalatasanne, jossa saattoi kulkea tornin ympäri ja katsella avaria maisemia." Näin muistelee arkkitehti ja tutkija Kaarina Niskala Oulusta.
Historioitsija Markus H. Korhonen tietää, että nuoret parit tykkäsivät käydä pusuttelemassa tornin uumenissa.
Ympäröivistä kerrostaloista ei tornin rakentamisen aikoihin ollut aavistustakaan. Intiössä oli puisia, punaiseksi maalattuja asuintaloja. Männyt olivat pienempiä kuin nyt, ja näiden seasta vesitorni nousi melkoisena maamerkkinä. Ja siellä sai olla rauhassa.
Mihin Oulu tarvitsi tämän 1920-luvun klassismia edustavan komeuden?
"Kun Ouluun rakennettiin 1920-luvulla vesijohtoverkostoa, tarvittiin myös vesitornia, jonka ansiosta paine vesijohtoverkossa pysyi tasaisena. Maineikkaan arkkitehdin Johan Sigfrid Sirénin suunnitelmat valmistuivat vuonna 1925, ja 39-metrisen vesitornin harjannostajaiset pidettiin elokuussa 1926", Niskala kertoo.
Intiön vesitorni viimeisteltiin seuraavana vuonna. Tuolloin varmistettiin, että se on riittävän tiivis veden säilyttämistä varten.
Hanke maksoi Oulun kaupungille 1,69 miljoonaa markkaa. Intiön naapureina olivat silloin hautausmaa ja Oulun kasarmi. Kulku vesitornille tapahtui nykyisen Myllytullin alueelta, rautatien ylitse. Myllytullin alueella oli puusepäntehdas ja kunnalliskoti.
Eläkkeelle Intiön vesitorni päätyi vuonna 1969, kun uusi vesitorni valmistui Puolivälinkankaalle. Vanhan vesitornin lähistölle alkoi 70-luvulla nousta Intiönmäen eli Vesitorninmäen asuinkerrosalue, hautausmaan ja kasarmialueen väliin. Ihan hiljaiseksi tornia ei kuitenkaan haluttu.
"Vesitorniin kaavailtiin liike- ja toimistotiloja 1980-luvun lopulla. Suunnitelmissa oli rakentaa näköalahissi tornin ulkopuolelle, kuten on tehty Tietomaassa, entisessä Åströmin vesitornissa. Porras- ja hissitornia ei kuitenkaan hyväksytty kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennukseen", Niskala tietää.
Intiön vesitorni suojeltiin asemakaavalla vuonna 1990.
"Sitä ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä, ja tornin mahdollinen korjaaminen on tehtävä niin, että sen rakennustaiteellinen, kulttuurihistoriallinen ja kaupunkikuvallinen arvo säilyy", Niskala tietää.
Tämän päivän Oululle Intiön vesitorni on sekä maamerkki että kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Se on arvioitu Suomen merkittävimmäksi vesitorniksi.
Suomessa on rakennettu lukuisia vesitorneja; ensimmäiset niistä Mikkeliin (1911) ja Vaasaan (1914).
Juttusarjassa esitellään paikkoja, jotka ovat oululaisille tuttuja, mutta joiden tarinaa ei kuitenkaan usein tunneta.
