Frankfurtin parhaillaan käynnissä olevien kirjamessujen kunniavierasmaana on tänä vuonna Intia. Intialainen kirjallisuus esittäytyy laajasti messujen arviolta noin 280 000 vieraalle.
Kun Intian epäilemättä kuuluisin kirjailija Salman Rushdie julkaisi intialaisten kirjailijoiden antologian 1997, hän aiheutti valtaisan vastalauseiden myrskyn entisessä kotimaassaan. Syynä oli se, että 32 antologian kirjailijasta 50 vuoden ajalta ainoastaan yksi kirjoitti muulla kielellä kuin englannilla.
Intiassa on 24 virallista ja 120 alueellista kieltä. Englanniksi julkaistaan ainoastaan kolmasosa maan kirjallisuudesta. Muita kieliä ovat esimerkiksi bengali, tamili, hindi, marathi ja gujarati, joilla kaikilla on oma rikas kirjallinen perinteensä.
-- Voiko olla totta, että intialaista kirjoittamista, joka on loputtoman rikasta, monimuotoista ja olemukseltaan ratkaisematonta, edustaa ainoastaan kourallinen englanniksi kirjoittavia henkilöitä, jotka asuvat Englannissa tai Amerikassa ja jotka voi tavata juhlissa, ihmettelee Amit Chaudhuri Picador Book of Modern Indian Literature -kirjassa.
Ironista sinänsä, että Chaudhuri itse kirjoittaa myös englanniksi. Rushdien ja Chaudhurin mielipiteet joka tapauksessa heijastelevat intialaisen kirjallisuuden ympärillä pitkään jatkunutta väittelyä. Kiistakapulana on, kumpi ryhmä edustaa paremmin Intian kirjallisuutta -- länsimaissa asuvat myyntipalkkioillaan rikastuneet kirjailijat vai Intiassa asuvat muilla kielillä kirjoittavat, joiden on vaikeaa saada kansainvälisten kustantajien huomio.
Rushdien kerrotaan sanoneen, että kirjailijan kotiosoitteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin hän kirjoittaa. Rushdie itse on asunut vuosikymmeniä ulkomailla. Useat muut suositut kirjailijat, kuten Vikram Seth, Vikram Chandra tai Amitav Ghosh ovat seilanneet edestakaisin Intian ja lännen välillä.
Booker-palkittu Arundhati Roy puolestaan kuvaa itseään "kotitekoiseksi" kirjailijaksi ja kirjoittaa nyt kriittisiä esseitä siitä, kuinka globalisaatio vaikuttaa Intian yhteiskuntaan.