Pateniemen aallot kannattelivat perjantaina perin poikkeuksellista menopeliä. Veneiden sijasta eteenpäin matkasi kirkkaanpunainen intiaanikanootti. Sen kyydissä melaa rivakasti heilutti helsinkiläinen mainosgraafikko Jaakko Mäkikylä, jonka kesäloma ei ole niitä rentouttavimpia. Mies viettää kuukauden yksin meloen Suomen rannikon Torniosta Helsinkiin.
"Tämä on ollut haaveeni jo vuosia. En ole aiemmin melonut esimerkiksi Tornio-Vaasa väliä. Nytpähän näen tämänkin palan Suomesta."
Mäkikylän melominen on osa niin sanottua retkimelonnan sinivalkonauhaa. Siinä melotaan Suomen rannikko päästä päähän kalenterivuoden aikana. Kymmenen vuoden aikana reitin on taivaltanut vajaat 60 kajakkia. Mäkikylä on ensimmäinen, jolla on allaan yksilapaisella melalla melottava avokanootti eli intiaanikanootti.
Vaikka 15 vuotta melomista harrastanut Mäkikylä taittaa vuosittain noin 1 000 kilometriä meloen, on rannikkourakka hänellekin poikkeuksellisen kova. Pisin yhtäjaksoinen melottu reitti on tähän saakka ollut Torniojoki päästä päähän eli 500 kilometrin matka. Mies valmistautui erikoisurakkaan koematkalla Vironlahdelta Porvooseen. Kolmipäiväinen koitos antoi uskoa pidemmälle rupeamalle.
Mäkikylän matkanteko alkoi Torniosta juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Tarkoituksena on olla perillä Helsingissä 27. heinäkuuta. Jos melomistahti on liian hidas, jättää hän kanoottinsa matkan varrelle ja ajaa pääkaupunkiin autolla töihin.
"Olen käytännössä aikataulussa", perjantaina Ouluun saapunut mies toteaa. Takana on runsaat 100 kilometriä ja edessä reilu 1 000.
"Nyt haaveilen siitä, että pääsen Nallikariin saunaan", Pateniemen kohdalta illansuussa tavoitettu meloja kuvailee.
Mäkikylä sanoo matkanteon koulineen miestä.
"Tärkein oppi on ollut hitaasti kiiruhtaminen. Nopeus on pudonnut, muttei välttämättä teho. Meno tuntuu raskaalta, mutta positiivisella tavalla."
Torstaina matkanteko oli tyssätä kokonaan. Mäkikylä oli sitonut kanoottinsa huolimattomasti yöpymispaikkansa edustalle, minkä seurauksena hän huomasi aamulla menopelin matkaavan yksinään noin 200 metrin päästä rannasta. Hän soitti merivartioston hätiin.
"Se pelasti minun unelmani. Nyt sidon kanootin yöksi lujasti kiveen kiinni".
Mäkikylä meloo päivittäin noin kahdeksan tuntia. Taukoja hän pitää säännöllisesti ja elpyy yöt teltassa makuupussissa. Jos tuuli käy liian raskaaksi, hän vetää kanootin rantaan.
"Alkumatkasta oli pientä nestehukkaa", mies kuvailee. Nyt hän hörppää vettä tai suosikkijuomaa vadelmakivennäisvettä tämän tästä. Päivän mittaan hän juo myös lihalientä tai kevyttä keittoa termospullosta. Energiapatukoiden sijaan hän pureskelee ruisleipää. Pääravinto on peruna.
"Elän pitkälti Lapin puikulaperunoilla", Mäkikylä naurahtaa. Välillä maistuu myös pasta ja pekoni.
Oulusta Mäkikylän matka jatkuu kohti Kokkolaa.
"Täytyy sanoa, että kyllä tässä pistelemistä on. Yleensä inkkarikanoottia melotaan kahdestaan", Mäkikylä mietiskelee. Hänen allaan oleva intiaanikanootti on uniikkikappale, keskikokoisesta kaksikkokanootista yhden miehen menopeliksi muotoiltu. Edessä olevasta pitkästä rupeamasta huolimatta mieli on korkealla.
"Tässä näkee, kuulee ja tuntee luonnon uskomattomalla tavalla."