Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko (sd.).
Olen kirjoittanut Venäjästä, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Maailmanympärysmatkani kohteena on nyt Intia. Maa oli kauan pysähtyneen ja lohduttoman köyhän kehitysmaan perikuva. Intia on kuitenkin nyt matkalla yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista. Kiina ohittanee Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena lähivuosikymmenien aikana, mutta Intia voi hyvinkin mennä molemmista edelle vuosisadan varttuessa.
Intia irtaantui Gandhin-Nehrun -talousmallista pari vuosikymmentä sitten, kun uudistukset olivat maailmalla uusinta muotia. Irtautumisen myötä talouden kasvuvauhti hyppäsi uusille lukemille. Uudistuskauden aikana maan kansantuote on liki nelinkertaistunut ja viime vuosina kasvu on ollut keskimääräistäkin vahvempaa. Nyt Intian kasvuvauhti on lähellä Kiinan tasoa ja on kaikki syyt arvella, että pitkällä tähtäyksellä suurten maiden osat vaihtuvat.
Intian kasvuoptimismin vahvin aineellinen tekijä on maan väestönkasvu. Maa arvioi väestönkasvun jatkuvan vielä seuraavat 25 vuotta yli yhden prosentin tasolla. Kasvusta noin viisi kuudesosaa on työikäistä väestöä, joten maan huoltosuhde on paranemaan päin. Kun Eurooppa ja Kiina alkavat harmaantua, Intia on yhä nuorten ja työiässä olevien maa.
Vielä 10-20 vuotta sitten väestönkasvua olisi pidetty taakkana, juuri sellaisena taakkana, joka sitoo Intian ikuiseksi kehitysmaaksi. Väestön kasvuvauhdin globaali ja raju aleneminen on saanut mielet muuttumaan: huoli väestön ikääntymisestä on levinnyt kehittyneistä maista Kiinan kaltaisiin kasvutalouksiinkin. Työvoiman tarjonta on talouskasvun välttämätön tekijä. Kaikki talousihmeet, olivat ne sitten minkä opin mukaisia hyvänsä, ovat sattuneet yhteen työikäisen väestön kasvun kanssa.
Intian talouskehityksellä on toki monia materiaalisia rajoitteita. Väestön kasvun lisäksi on turvattava sen terveyden ja koulutuksen tason kehitys. Erityisesti terveyden haasteena on, että Intiassa on yhä lasten aliravitsemusta ja siitä aiheutuvia puutostauteja jopa enemmän kuin mitä sen kansantuotteen taso antaisi odottaa. Vaikka koulutuksessa on saavutettu hyviä tuloksia, on kolmasosa väestöstä lukutaidotonta ja perusasteen jälkeinen koulutus vielä hyvin harvinaista.
Kasvun pullonkauloja on muuallakin: Intian infrastruktuuri on kaukana kasvutalouksien tasosta. Päätieverkosto on tasoltaan vaatimatonta ja ruuhkaantunutta ja alle puolet siitä on päällystettyä. Paikallistieverkostoa kuvaa se, että neljä viidestä maaseudun kylästä on kulkukelpoisen tien tavoittamattomissa ja vastaavasti suunnilleen sama osuus maatalouden tuottamasta ruuasta mätänee matkalla pellolta kuluttajille. Rautatiet kuljettavat valtavan määrän ihmisiä joka päivä, mutta nekin ovat suurelta osin siirtomaa-ajan perua - ja toimivat peräti neljällä eri raideleveydellä. Sähköhuolto, vedensaanti ja viemärit ovat vielä liikennettäkin kehnommassa jamassa.
Kasvun aineellisilla puutteilla on yksi yhteinen ominaisuus Intiassa ja muuallakin: puutteet ovat korjattavissa. Köyhyyden ja puutteen voittamisessa Intia on matkalla YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen ja niiden ylikin.
Infrastruktuurin rakentamisesta tulee Intian kasvun moottori, eikä paatuneinkaan kamreeri voi väittää investointeja tuottamattomiksi. Nostamalla infrahankkeiden rahoituksen tasoa noin neljä prosenttia BKT:stä lähemmäksi esimerkiksi Kiinan tasoa (lähes 10 prosenttia) Intian kasvu kiihtyy aluksi investointien ja seuraavassa vaiheessa kohoavan tuottavuuden myötä. Kaikkine ongelmineen Intia ei ole sen pahemmassa pulassa kuin Kiina oli 15 vuotta sitten. Tiet rakennetaan ja vesi- ja sähköjohdot vedetään tarvittaessa lainarahalla, eikä tekijöistä ole puutetta.
Intian vahvin valtti on kasvun aineettomassa, institutionaalisessa infrastruktuurissa. Vaikka korruptio ja viranomaisten mielivalta ovat maanvaiva, Intiassa on toimivan oikeusvaltion perusrakenteet. Korruptoituneet virkamiehet tai väkivaltaan syyllistyneet turvallisuusjoukot voidaan periaatteessa saattaa oikeuden eteen, sen sijaan että rangaistuksia jakelisivat salaiset puolue-elimet. Talouden näkökulmasta huomionarvoista on, että brittiajalta periytyvä oikeuslaitos tunnistaa ja turvaa yksityisen omistusoikeuden ja tehdyt sopimukset, mikä sekin on harvinaista herkkua kaikkein köyhimmissä maissa.
Vaikka nykypäivän Intian nimittäminen oikeusvaltioksi on lievästi sanoen liioittelua, on sillä kaikkien puutteidensa vastapainoksi tarjota kansanvaltainen poliittinen järjestelmä. Kun Intian poliittinen johto käy kampanjoinnin jälkeen viikkokausia kestäviin vaaleihin, se voi olla varma vain siitä, että kaikki äänet lasketaan, myös tiettömien kylien äänestyspaikoilta.
Viime vuosina autoritaarista ja epädemokraattista hallintoa on alettu mainostaa kansanvaltaa tehokkaampana ja aikaansaavampana. Tällainen vastavalistuksen oppi on yhtä hataralla pohjalla kuin se on aina ennenkin ollut.
Diktatuurit tekevät virheitä eikä niissä ole mitään mekanismia, joka virheitä korjaisi tai edes niistä vallanpitäjiä muistuttaisi. Intian poliittinen demokratia on sitä vastoin näyttänyt, että ainakin onnistumisista osataan pitää kiinni. Vaikka talousuudistukset ovat aika ajoin saaneet kovaakin kotimaista kritiikkiä, ei poliittisen vallan vaihtuminen Kongressipuolueen johtaman vasemmiston ja oikeistolaisen hindupuolue BNP:n välillä ole vaikuttanut perusratkaisuihin.