Teknisessä mielessä internet toimii koko ajan erinomaisesti. Poliittisesti se sen sijaan huojuu. Internetin juuria kiskotaan näkyville, ja vaarana on, että koko rakennelma alkaa tämän myötä horjahdella. Verkon hallinnan myötä ollaan poliittisesti jälleen kerran asetelmassa amerikkalaiset vastaan muu maailma. Tai tarkemmin ottaen amerikkalaiset vastaan kahdeksan keskenään osin ristiriitaista muun maailman ehdotusta siitä, mitä internetille pitäisi tehdä.
Aikaa ratkaista kysymys internetin hallinnasta on noin kuukausi, ja ennusmerkit kompromissin syntymiselle ovat kovin huonot. Seurauksena asia, joka ei tähän mennessä ole ongelmalta tuntunut ollenkaan, on muuttumassa suuren luokan ongelmaksi.
Internet syntyi aikanaan lähinnä sattumanvaraisesti Yhdysvalloissa puolustushallinnon ja tutkimuslaitosten tietokoneiden verkottuessa. Pohjimmiltaan kyseessä oli Pentagonin projekti. Kukaan ei kyennyt 30 vuotta sitten näkemään, mitä tuleman pitää.
Näistä historiallisista syistä internetin juuripalvelimien perustiedostot jäivät aikanaan amerikkalaisiin käsiin. Siellä ne ovat visusti pysyneet, ja siellä Yhdysvallat aikoo ne visusti pitää.
Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, kuka hallitsee maatunnuksia, kuten vaikka Suomen tunnusta .fi. Kaikki on toiminut ilman mitään käytännön ongelmia, mutta teoriassa on mahdollista, että Yhdysvallat päättää napsauttaa jonkin maan kokonaan pois nettiavaruudesta.
Kiitos YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksen tämä teoreettinen mahdollisuus polttaa nyt hallitusten näppejä yhä pahemmin.
Kansainvälisen tietoyhteiskunnan pelisääntöjä rakentava YK:n kokous on erikoisella tavalla jaettu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa Genevessä kaksi vuotta sitten laadittiin periaatejulistus ja toimintaohjelma "digitaalisen kuilun" kuromiseksi umpeen teollisuus- ja kehitysmaiden väliltä.
Marraskuussa YK kokoontuu uudelleen, tällä kertaa Tunisiaan tarkastelemaan mihin on päästy. Valmisteluissa on kiistelty tavanomaisista YK-erimielisyyksistä kuten rahoituksesta, mutta kysymys internetin hallinnasta on jättänyt kaikki nämä kiistat alleen.
Genevessä aikanaan otettiin tässä aikalisä. Perustettiin työryhmä, jonka oli määrä vuoteen 2005 mennessä "avoimena ja kaikki mukaan ottavana prosessina varmistaa mekanismi hallitusten, kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan täysipainoiselle ja aktiiviselle osallistumiselle ja kytkeä mukaan asianomaiset hallitustenväliset ja kansainväliset järjestöt ja foorumit tutkimaan ja tekemään tarkoituksenmukaisiksi katsottuja toimintaehdotuksia internetin hallinnasta".
Kuten arvata saattoi, tästähän ei mitään tullut. Valmistelukomitea kokoontui viimeksi syyskuun lopussa ja joutui toteamaan ajan loppuneen ilman tuloksia. Uusi yritys on Tunisissa aivan huippukokouksen aattona.
Monista nettiä koskevista uusista kansainvälisistä periaatteista on toki jo päästy sopuun, mutta hallintomallista ei sovinto ole lähelläkään. Yhdysvallat ei tahdo muuttaa siinä mitään. Monet kehitysmaat tahtovat saada internetin suoraan hallitusten alaisen elimen valvontaan, ja muut maat tai maaryhmät kuten EU ovat jossain siinä välillä.
EU koettaa parhaillaan kuumeisesti hälventää sitä mielikuvaa, että se olisi Iranin, Kiinan ja Venäjän kanssa samassa rintamassa Yhdysvaltoja vastaan. Mutta pohjimmiltaan kaikki haluavat jonkinlaisen uuden kansainvälisen yhteiselimen hallitsemaan internetin ydintä - paitsi Yhdysvallat, joka sitä nyt hallitsee.
Ei ole mitään aihetta olettaa, että George W. Bushin hallinto muuttaisi tässä kantaansa mihinkään. Kompromisseja haetaan, mutta niitä ei välttämättä löydetä. On jo uhkailtu, että jos ratkaisuja ei tule, Kiinan ja Brasilian kaltaiset maat voivat perustaa omat alueelliset internettinsä.
Se tietäisi sitä, etteivät kaikki tietokoneet enää pystyisi keskustelemaan keskenään, ja nykyinen täydellinen rajattomuus olisi mennyttä. Tätä mahdollisuutta on sanottu "virtuaalimaailman balkanisoitumiseksi", ja se olisi iso askel taaksepäin.
Edessä siis on lihava riita. Näyttää siltä, että Bushin hallinnon yleinen ulkopolitiikka on saanut monet maat erityisen herkkänahkaisiksi siitä, että niiden olemassaolo virtuaalimaailmassa on periaatteessa amerikkalaisista kiinni. Nämä ennakkoluulot toimivat yhtä vahvasti myös toisinpäin: Yhdysvallat on hyvin allerginen sille, että muut hallitukset voisivat edes teoriassa sormeilla netin ydintä.
Näin on saatu aikaan ongelma siitä, missä ei tähän asti ole ongelmaa ollut.
Maalaisjärjellä ajatellen jokin mahdollisimman riippumaton kansainvälinen elin olisi sopivin tapa hallinnoida järjestelmää, josta on tullut täysin elintärkeä kaikille. EU:n lähestymistapa onkin osapuilleen juuri tämä. Mutta hankaluuksia on edessä, liikuttiinpa nykytilasta mihin tahansa suuntaan tai vaikka ei liikuttaisi yhtään mihinkään.
Internetistä on yksinkertaisesti tullut aivan liian tärkeä kaikille. Niin tärkeä, että kiistassa netin hallinnasta käytetään sanoja kuten "elämän ja kuoleman kysymys".
On vain toivottava, että tuosta riidasta ei tule elämän ja kuoleman kysymystä internetille itselleen. Poliittinen taistelu digitaalimaailman hallinnasta on ensimmäistä kertaa meneillään.