Presidentillä sekä toisaalta hallituksella ja eduskunnalla on harvinainen näkemysero EU:n perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnista.
Tiistaina, Eurooppa-päivänä, Viron parlamentti päätti äänin 73-1 ratifioida EU:n perustuslaillisen sopimuksen. Tällä ratkaisulla Virosta tuli jo 15:s EU-maa, joka tuon sopimuksen on virallisesti hyväksynyt. Kun unionissa on 25 jäsentä, niistä selvä enemmistö siis jo on sitoutunut asiaan.
Virolaisille ratifiointi ei näytä olleen juuri minkäänlainen ongelma. Samaa ei voi sanoa sen pohjoisesta naapurista Suomesta, jossa asiasta on syntynyt harvinainen näkemysero ylimpien valtioelinten välillä.
Eduskunnassa käydään tänään EU:n perustuslaillista sopimusta koskevan selonteon palautekeskustelu ulkoasiainvaliokunnan laatiman mietinnön pohjalta. Valiokunta toivoo, että hallitus antaisi esityksen sopimuksen ratifioinnista.
Yksimielinen ei valiokunta asiassa ollut, kuten ei ole varmasti eduskuntakaan, mutta selvä enemmistö on kallistunut ratifioinnin kannalle. Mielipidekyselyssä moni suomalainen toivoo kansanäänestystä asiasta.
Juuri tämän ajankohdan presidentti Halonen valitsi pitääkseen puheen, jossa hän varoitteli sopimuksen ratifioinnin seurauksista. Halosen kirjoitetun puheen sanakäänteet ovat varovaisia, mutta asia tulee niistäkin selville: "Meillä pitää olla realistinen käsitys toimiemme vaikutuksista niin Suomessa kuin Euroopassa", hän varoitti.
Halonen on oikeassa sanoessaan, ettei sopimuksen hylänneitä maita voi pakottaa hyväksymään sopimusta sillä, että se ratifioidaan mahdollisimman monessa jäsenmaassa. Jos jotain aikanaan hyväksytään, se ei voi olla missään tapauksessa sama kuin se perustuslaillinen sopimus, jonka Viron parlamentti hyväksyi ja joka myös Suomen pitäisi ratifioida.
Mutta presidentti näyttää pitävän muiden painostamisena sitä, että Suomesta tulisi järjestyksessä jo 16:s sopimuksen ratifioinut maa. Se on hieman erikoinen näkemys, semminkin kun pääministeri, hallitus ja eduskunnan enemmistö tuntuvat ajattelevan toisin.
Suomesta tulee pian EU:n puheenjohtajamaa, ja perustuslaillinen sopimus nousee tavalla tai toisella esille sinä aikana. Pääministeri Matti Vanhanen joutuu näitä keskusteluita käymään, ja hänen asemansa siinä on sitä vahvempi, mitä suurempi yksimielisyys asiasta Suomessa vallitsee. Maan keskeisten valtainstituutioiden erimielisyys asiassa ei ole eduksi Suomelle -- ei edes pehmein sanakääntein ilmaistuna. Presidentillä kun on yhä oma roolinsa ulkopolitiikan johtajana.
Halosen kannalla ei ole ratkaisevaa merkitystä, sillä ratifiointi on hallituksen ja viime kädessä eduskunnan käsissä. Mielipide-ero viittaa siihen, ettei asiasta ole keskusteltu hallituksen ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin yhteiskokouksessa.
Halonenkin kannattaa sopimusta, mutta ei pakottamalla vaan "oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvotteluprosessilla". Kyse on siis tulkinnasta: auttaako vai haittaako ratifiointi sopimuksen toteutumista myöhemmin jossain muodossa?
Suomen ratkaisulla ei ole EU:ssa sanottavaa merkitystä suuntaan tai toiseen. Varsinainen perusta Halosen puheeseen löytyykin kotimaasta: hän varoittaa EU-kriittisyyden kasvusta ja pohti kirjoitetun puheen ulkopuolella, mitä ratifiointi vaikuttaa tuleviin eduskuntavaaleihin.
Samalla presidentti todennäköisesti tuli antaneeksi EU-kriittisille voimille odottamattoman Eurooppa-päivän lahjan.