In­si­nöö­rien työl­li­syys­ti­lan­ne ko­hen­tu­nut Poh­jois-Poh­jan­maal­la

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoo, että insinöörien työllisyystilanne on parantunut Pohjois-Pohjanmaalla.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo oli tällä viikolla kahden päivän vierailulla Oulussa. Hän muun muassa vieraili työpaikoilla, jotka työllistävät insinöörejä.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo oli tällä viikolla kahden päivän vierailulla Oulussa. Hän muun muassa vieraili työpaikoilla, jotka työllistävät insinöörejä.
Kuva: Matti Räty

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoo, että insinöörien työllisyystilanne on parantunut Pohjois-Pohjanmaalla.

– Tilanne on viimeisen vuoden aikana parantunut noin 80 henkilöllä eli noin yhdeksällä prosentilla. Esimerkiksi Uudellamaalla ja Pirkanmaalla insinöörien työllisyys on heikentynyt viimeisen vuoden aikana. Pohjois-Pohjanmaa on positiivinen piristysruiske, samoin kuin Lappi ja Kainuu. Näissä kaikissa insinöörien työllisyys on parantunut, Salo sanoo.

Pohjois-Pohjanmaalla on Salon mukaan Suomen alueista lukumääräisesti kolmanneksi eniten työttömiä insinöörejä, noin 800.

Oulussa insinöörikoulutus siirtyy Linnanmaalle, kun ammattikorkeakoulu päätti muuttaa yliopiston naapuriksi. Salon mukaan yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiselo on ihan fiksua, jos se käsittää esimerkiksi yhteisten tilojen ja opetusresurssien käyttöä.

– Niin kauan kuin ammattikorkeakoulu säilyy itsenäisenä ja yliopisto ei omista sen osakkeita, asiat ovat hyvin. Siihen suhtaudumme nihkeästi, että yliopistot ostavat ammattikorkeakouluja. Näemme siinä pitkällä tähtäimellä riskejä, että myös koulutuksen sisältöjä aletaan rukkailla omistajan ehdoilla. Se ei ole suomalaisen elinkeinoelämän etu.

– Jos koulutusta yhdistetään, käytännönläheisyyttä voidaan kadottaa ja menetetään mahdollisuus, että olisi monenlaisia henkilöitä elinkeinoelämän palveluksessa, tiedepohjaisia ja työelämäpohjaisia.

Insinöörien koulutusmäärät eivät ole Salon mukaan tasapainossa. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan keskimäärin 4 000 uutta insinööriä vuodessa. Nyt heitä valmistuu noin 5 400 vuodessa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä