Akavan johtoon noussut Matti Viljanen voisi aloittaa työnsä helpommassakin tilanteessa. Kahden sivuun sysätyn edeltäjän jälkeen odotukset ovat kovat, mutta tupon kariutuminen uhkaa jättää koko keskusjärjestön sivurooliin.
Akavan liittokokous valitsi tiistaina järjestön johtoon yksimielisesti henkilön, joka poikkeaa parissakin suhteessa edeltäjistään. Insinööriliiton johdosta keskusjärjestön keulapaikalle siirtyvällä Matti Viljasella, 57, ei ensinnäkään ole akateemista loppututkintoa eikä ylioppilastutkintoaan.
Se on akateemisten väen järjestöksi mielletyssä Akavassa historiallista. Viljanen on koulutukseltaan opistoinsinööri, mikä toki sekin istuu Akavan itsestään antamaan määritelmään "korkeasti koulutettujen palkansaajien ja ammatinharjoittajien keskusjärjestö".
Persoonanakin sitoutumaton, mutta kokoomustaustaiseksi laskettu Viljanen poikkeaa edeltäjistään. Akavan tähänastiset puheenjohtajat on yleensä tunnettu harkitsevina herrasmiehinä, jotka ovat välttäneet julkisissa esiintymisissään ääntä ja uhoa. Ainakin Insinööriliiton johdossa Viljanen on opittu tuntemaan henkilönä, jonka ääni kuuluu neuvottelupöydän toiseenkin päähän.
Räväkästä esiintymisestä on peräisin myös ironinen lempinimi "Hiljanen Viljanen". Lähiajat näyttävät, pitääkö uusi keskusjärjestöjohtaja tähänastisen tyylinsä vai yrittääkö hän omaksua edeltäjiensä hillitymmän charmin.
Toisaalta Viljanen nousi Akavan johtoon juuri siksi, että hän on henkilö, jonka odotetaan saavan äänensä kuulumaan ja kantansa näkyviin. Sellaisesta hyötyy koko keskusjärjestö. Akava on ollut maan pienin ammatillinen keskusjärjestö, jonka tavoitteet eivät läheskään aina ole menneet yksiin muiden palkansaajajärjestöjen kanssa. Kun muissa keskusjärjestöissä ja niiden jäsenliitoissa on ajettu esimerkiksi palkankorotuksiin "penni- tai senttilinjaa", Akava on perännyt prosenttikorotuksia. Veronalennuksia Akava on ajanut kaikkiin tuloluokkiin, siis myös suurituloisille.
Siitä huolimatta järjestö on nähty allekirjoittamassa tulosopimuksia muiden palkansaajajärjestöjen SAK:n, STTK:n ja aikoinaan myös TVK:n kanssa. Sopimukset ovat pitäneet Akavan työmarkkinoiden parrasvaloissa. Ilman laajoja tulopoliittisia sopimuksia Akava olisi ollut kuin tanssilavojen seinäruusu, josta muut eivät olisi olleet suuremmin kiinnostuneita.
Nyt tulosopimusta ei ole tulossa, ja on mahdollista, ettei sellaista moneen vuoteen edes nähdä. Silloin päähuomio siirtyy siirtyy keskusjärjestötasolta jäsenliittoihin. Jos tupojen kausi on ohi pitkäksi aikaa, se merkitsee Akavallekin siirtymistä etulinjasta taustalle ja kutistuvaa yhteiskunnallista painoarvoa ainakin väliaikaisesti.
Muuten keskusjärjestön tulevaisuuden näkyvät olisivatkin aika huolettomat. Koulutustason nousu ja korkeasti koulutettujen tiivistynyt järjestäytyminen ovat tuoneet sen riveihin kymmenessä vuodessa 150 000 uutta jäsentä. Nyt Akavaan kuuluu sen jäsenliittojen kautta vajaat 500 000 suomalaista. Komeastakaan jäsenmäärän kasvusta ei kuitenkaan ole iloa, jos sen tuomaa painoarvoa ei pääse työmarkkinoilla hyödyntämään.
Viljasen haasteena on pitää Akava tarpeellisena jäsenille ja jäsenliitoille vastaisuudessakin. Voimakkaasta äänestä ei siinä ole haittaa, mutta toisenlaisiakin kykyjä hänen on pystyttävä osoittamaan.