Pohjoinen Suomi on saanut parina viime vuonna nauttia kesästä ilman suurempia sääskilaumoja, mutta tänä vuonna tilanne on taas toinen. Sääskiä, mäkäräisiä, paarmoja ja muita kesäpirulaisia on huidottavaksi ja tapettavaksi asti. Sen ovat huomanneet myös kauppiaat, joiden hyllyiltä hyönteismyrkyt menevät hyvin kaupaksi.
Sääsken ininään lopen kyllästyneelle tarjotaan perinteisiä iholle laitettavia voiteita, geelejä, pyyhkeitä ja suihkeita, joissa vaikuttavana aineena on yleensä n-dietyyli-m-toluamidi, joka ei hyönteisiä tapa, vaan pistää niiden suuntavaiston sekaisin. Lisäksi ne peittävät ihmisen oman hajun. Pitoisuudet vaihtelevat kevyttuotteista aina tuhdimpiin mäkärä- ja punkkivoiteisiin.
Kotioloissa, sähkötolppien lähellä, hyttysten karkottamiseen voi kokeilla erilaisia pistorasiamalleja. Ultraäänikarkotin perustuu ääneen, jota hyttyset välttelevät. Toisessa mallissa pistorasiaan asennettava "tappaja" sisältää lämpötyynyn, jossa oleva alletriini-niminen torjunta-aine höyrystyy ja leviää ilmaan sääskiä karkottaen. Tätä mallia ei suositella perheisiin, joissa on alle kolmevuotiaita lapsia tai raskaana olevia. Aine voi olla haitallinen myös ns. kylmille kotieläimille, käärmeille ja akvaariokaloille.
Kolmannessa pistorasiamallissa hyttysten karkottimena toimii kookosöljy, jonka tuoksua ötökät vihaavat.
Sähköllä toimii myös uv-valo . Malli toimii syyskesällä, sillä iltojen pimetessä hyttyset kerääntyvät valoon. Uv-valoa ympäröi sähkökenttä, joka koituu hyttysten turmioksi.
Viime kesänä suosituksi tullut elektroninen kärpäslätkä on ollut suosittu myös tänä kesänä. Pienestä napista painamalla sulkapallomailaa muistuttava lätkä antaa inisijöille sähköisen suudelman, josta ei ole paluuta. Omia sormiaan patterilla toimivaan vehkeeseen ei kannata kokeilla.
Suosittuja ovat edelleen myös hyttyskierukat ja -kynttilät, joista edellä mainitussa vaikuttavana aineena on pyretriini ja jälkimmäisessä sitronellaöljy. Ainakaan hyttyskierukoita ei suositella käytettäväksi kuin ulkotiloissa ja silloinkin kaukana lapsista, kotieläimistä ja raskaana olevista.
Luontaistuotekaupoista hyttysten karkottamiseen voi hakea sitronellaöljyä tai -suihketta. Tuote on hyvin ympäristö- ja ihoystävällistä, mutta sitäkään ei suositella torjunta-aineeksi luokittelemisen vuoksi alle kolmevuotiaille lapsille.
Toki voi aina kokeilla myös vanhan kansan pikiöljyä. Joskin sen saatavuus saattaa tuottaa ongelmia.
Lähteet: K-Rauta Äimärautio ja Luontaistuote Natural